Kokemuksia lestadiolaisanopin ja ei-lest. miniän suhteesta

Meillä suhde on toiminut aina hyvin. Riitoja ei ole ollut koskaan. Ehkä joskus olen huomannut anoppini olevan surullinen, kun minä ja mieheni valitsimme ei-vl elämän. Ehkä olemme puolin ja toisin aika sopuisia luonteita. Tunnen monia muitakin vl-anoppi ja ei vl-miniä ihmisiä (olipas hankalasti sanottu), enkä ainakaan ole kuullut mistään suurista ongelmista.



Minkälaisia hankaluuksia teillä on?

Lähestulkoon ok meillä on mennyt aina. Joskus anoppi herjaa jotain lestadiolaisista, heittää piikkinä niitä minulle, mutta annan mennä toisesta korvasta ulos. Ajattelen vain, että onpa epäkypsää. Anopin tyyliin kuuluu muutenkin piikitellä ihmisiä jollain tapaa. Tietää että hyvä piikittelyn aihe minulle on usko. Mitenkään muuten tämä vl-ei vl anoppi-miniä suhde ei ole haitannut meidän välistä suhdetta.

Ainakin tähän asti anoppi on ottanut positiivisesti vastaan myös lastemme syntymät, vaikka tietää että lapsia meille voisi siunaantua vaikka joka vuosi. Joka vuosi anoppini lähtee kanssamme suviseuroihin. Että ihan ok tämä toimii. Vaikka minulla tämä asetelma on nyt toisinpäin kuin Ap:llä. On vähän eriasia kun kun keikauttaaa tämän asetelman toisinpäin. Anoppi on usein se " vahvempi" osapuoli.

Ap, itse vee ällänä ymmärrän anoppisi surun, mitä kerroit aistineesi.

Toivon teidän suhteenne toimivan ja kunnioitusta molemmin puolin!

Ja se, ettei anoppi voi ymmärtää sitä, että me emme ajattele asioista samalla lailla kuin hän ja se, että hänen kantansa on aina se ainoa oikea. Hän saa sanoa mitä vaan, mutta jos minä avaan suuni ja puhun asioista suoraan, on se haukkumista. Minua ei yleensä ole kuunneltu eikä minulta voi kysyä mitään.

Aluksi suhde toimi tasolla kaunis ilma tänään ja vaikka emme ikinä ole mitään sydänystäviä olleetkaan, mutta silloin hänkään ei puhunut uskonasioista ja ajattelinkin, että jokainen uskoo mihin uskoo ja se on jokaisen oma asia. Mutta viime aikoina yhä lisääntyvässä määrin hän on alkanut " toitottaa" näitä uskonasioita. Itsekään hän ei ole aina ollut v-l. Se loukkaa, että hän ei voi hyväksyä sitä että me elämme niinkuin me parhaaksi näämme.

Myös yleensä minussa on kaikki vika ja olen " huono ihminen" , mutta hänen pojassaan ei ole mittän vikaa, vaikka käyttäydymme samoin.

En mitenkään yleistä enkä väitä, että tämä olisi kaikki lestadiolaisuudesta johtuvaa, voihan se olla luonteestakin... Siksi olisikin kiva kuulla kantojanne ja kokemuksianne asiaan.

Me ei keskustella lainkaan vl sukulaistemme kanssa uskonasioista. He eivät " tyrkytä" meille omia mielipiteitään (uskonasioissa), eikä me heille omiamme.

Meilläkin meni ihan hyvin siihen asti kun uskonasioista ei puhuttu , mutta sitten pikkuhiljaa niistä on alettu puhua ja juuri siihen tyyliin, että hän on oikeassa eikä hän voi käsittää sitä, ettemme ajattele asiasta samoin.