En jaksa toista lastani, onko kaikki 7v:t yhtä hankalia?

tosin saattaa reagoida vielä vähän voimakkaammin, jos on isältään joutunut kokemaan noin törkeää käytöstä. Purkaa ehkä ahdistustaan erosta sekä isänsä seurassa kokemaansa turvattomuuttaan kokeilemalla rajojaan. Oletko koittanut positiivisen kautta, eli että yrittäisit hammasta purren olla hermostumatta, kehuisit lasta mahdollisimman paljon jne. Voimiahan se kysyy, samanikäisen aika samanlaisen pojan äitinä tiedän ettei ole helppoa, mutta rajoja ja rakkauttahan lapsi selvästi kaipaa ja hakee..

Alkoi rauhoittua tokan keväällä. Kolmannen keväällä ja nelosella alkoi olla ihan erilainen. Reagoi varmaan eroakin siinä vaiheessa. Koulun aloitus on myös joillekin lapsille tosi stressaavaa eikä niin palkitsevaa.

Kyllähän tuossa on selvästi myös sitä eron aiheuttamaa tuskaa taustalla sekä isän käytöksen aiheuttamia traumoja. Rajojaan kokeilee kyllä ihan niin mahdottomasti, että ei tosikaan. Kun sitten vielä jaksaisi antaa sitä rakkauttakin, eikä toinen dissaisi sitä kaikkea kivaa, mitä yrittää.

vanhinta helpompia samanikäisinä. tsemppiä!

ne eniten kaipaa sitä rakkautta kun ovat hirveimpiä



voimia

ja mies käski sanoa, että "Voisitko tuoda sen meidän pojan takaisin?"

HYVIN tutulta kuulostaa siis. Jaksamista!

Koko ajan saa pistää jäähylle. Puhuu kakkajuttuja, haukkuu ja nimittelee äitiä. Ja kaikesta pitää pistää vastaan, onks pakko, miks. Kaikesta pitää valittaa, ruoka on pahaa, hiuksia ei haluais harjata, hampaita varsinkaan. Vaatteita ei halua pukea mitä määrätään vaan ihan omituisia ja liian kylmiä tai kuumia säähän. Ja lapsi nostattaa koko ajan suoranaista vihaa minussa. Koko ajan kiusaa sisarustaan, ja lyö, potkii sekä minua että sisarustaan ja muitakin ihmisiä. Ihan mahdoton missään edes liikkua kun lapsi karkailee eikä tottele mitään, aina saa olla uhkailemassa ja karjumassa ja ottamassa rangaistukseksi pois kivoja juttuja. Kivat jutut ei koskaan myöskään ole kivoja, ihan tyhmää, tai kaikki voisi aina olla paremmin lapsen mielestä.

Oma 7-vuotiaani ei ole, joten kiitos kirjoituksestasi, sai arvostamaan omaa nappulaani entistä enemmän. :) Mutta ehkä sillä on jotain tekoa, että hän on ainoa lapsi (yh minäkin), niin saatan jaksaa paremmin olla lähtemättä kiukuttelukelkkaan. Vaikka en nyt väitä että aina olisin pelkkää hyvää tuulta minäkään - pojasta puhumattakaan! :D



Kakkajuttuja ei puhele, joskus saatamme yhdessä vitsailla jotain pieru-/koirankakkajuttuja; ihan älyvapaata ja varmaan tuomittavaakin, mutta joskus ne vaan naurattaa meitä. ;) Keittiössä, vieraiden kuullen tms. ei kuitenkaan ikinä.



Äitiä taas yksinkertaisesti EI SAA nimitellä tai haukkua. Siinä mulla on tiukka linja, minua ei saa sanoa tyhmäksi tai muutakaan. Siinä kuin vältän itsekin sanomasta häntä; tekee tyhmästi, mutta ei ole tyhmä. Joskus on saattanut yrittää, mutta oksat pois heti. "Minä olen sinun äitisi ja sinä et minua nimittele, onko asia ymmärretty?" Ei kyllä saa haukkua ketään muutakaan. Tästä uskon, että on pitkälti opeteltava juttu, teet vaan selväksi että niin ei tehdä. Vai?



Tuota valittamista on kyllä meilläkin, välillä se ottaa päähän, välillä en vaan kiinnitä huomiota. "Miks just nyt pitää pestä hampaat, miksei sais vielä leikkiä, miks pitäisi syödä, ei oo nälkä"... Näissä annan joskus periksi; en kokonaan, mutta annan ymmärtää, että lapsellakin on oikeus neuvotella joissain häntä koskevissa asioissa. Jos on ulkona joku harvinaisempi kaveri leikkimässä, niin ruoka-ajoista voi joskus joustaa; jos on saanut uuden lelun eikä malta oikeasti tulla syömään ("ei ole nälkä"), niin en välttämättä vaadi. Se ruoka menee sitten ohi häneltä, onpa nälkä iltapalalla ainakin... Ei nämä ole niin vakavia juttuja meillä. Tulee kyllä, jos oikeasti vaadin.



Vaatteet on kyllä vähän ongelma myös meillä. On hyvin tarkka vaatteistaan; ei niinkään miltä ne näyttävät, vaan tuntuvat. Liian iso/pieni/löysä/tiukka/lyhyt... Jos joku vaate on oikeasti hiinä ja hiinä vähän pieni, niin meillä on diili, että sen kerran sitä vielä täytyy pitää, sitten laitetaan kiertoon. Näin ollaan säästytty monelta vaatekriisiltä ("no tämä kerta vielä ja sit ei enää ikinä tarvi!"). ;) Ja joskus se vaate sitten kuitenkin kelpaa vielä päälle pesun jälkeenkin, vaikken enää tuputtaisi.



Karkailua ei tapahdu ja tottelee julkisilla paikoilla tosi hienosti. Olen ehkä onnistunut varoittelemaan vaaroista sen verran hyvin, eikä halua ottaa riskejä. On aika tunnollinen poika.



Kivat jutut ei aina täälläkään ole kivoja, silloin otan käyttöön rehellisen syyllistämisen. :p "Onpa kiva sulle yrittää järjestää jotain mukavaa kun vastaanotto on tällainen, en taida jatkossa enää viitsiä". Ryhdistää kummasti. ;)



Tai jos uhkaan jotain, niin olen pitänyt huolen, että myös toteutan sen. "Jos et ole kunnolla, niin seuraava karkkipäivä on peruttu." Jos ei meinaa sittenkään totella, sanon uudelleen: "Hei, sinä tiedät että minä pidän kiinni siitä mitä sanon, niin hyvässä kuin pahassakin, ja tämä on viimeinen varoitus. Ellei toimi, niin voit luottaa siihen, että mikään sun tekeminen ei enää palauta karkkipäivää lauantaina." Se herättää.



Ja "niin hyvässä kuin pahassa" tarkoittaa tosiaan sitä, että pidän kiinni myös mukavista lupauksista. Poika tosiaan luottaa mun sanaani ja minä olen sen arvoinen.



Sisarusten lyöminen on kyllä ikävä juttu, "onneksi" meillä ei sellaista tapahdu kun ei ole sisarusta (no, oikeasti toivoisin että olisi, mutta kun ei sitä toista lasta koskaan tullut...).



Tsemppiä, en ihmettele että joskus tuntuu siltä, ettei jaksa, kun minustakin tuntuu, vaikka lapseni taitaa tosiaan olla oikein kunnollinen tapaus, ja minulla on vain yksi. Tuo isä-juttu kuulostaa ihan sairaalta, ihanaa että väsystäsi huolimatta jaksat ajatella lasten parasta.

lähivanhempi, mutta tapaako lapsi siis isäänsä esim. joka toinen vkloppu? Jos isä käyttäytyy noin älyttömästi, niin kyllähän se saa lapsen oireilemaan muuallakin. Ja jos ei tapaa, niin voihan silti oireilla "vanhoja traumojaan". Tuo ikä on joillain hankala. Jos lapsi ennen on ollut ok, niin tuskin nyt minkään riivaajan vallassa kuitenkaan on, eli jos vaan jaksat suhtautua fiksusti (tietyt rajat päivästä toiseen ja toisaalta kehuja ja kivaa tekemistä), niin tilanne voi olla pian ihan eri. Tsemppiä!