Kuvaile ensisynnyttäjälle ponnistusvaiheen tekniikka

ekassa oli epiduraali, ja koska kipuja ei ollut, ponnistin hienosti ja helposti kuvittelemalla maailman järisyttävintä orgasmia ja käyttämällä lihaksia kuten orgasmissa. Vedin syvään henkeä ja annoin mennä. Ponnistin 20 minuuttia. En revennyt.



Toisessa ei ollut puudutuksia ja synnytys todella nopea. Silloin ponnistin paniikissa todellakin kuten kakkaa ponnistetaan. Välistä haukoin sen verran happea että jaksoin taas ponnistaa ja huutaa. Ponnistin 5 minuuttia, repesin. Joten jos vaan mahdollista, suosittelen että otat puudutuksen niin voit keskittyä ponnistamiseenkin eri tavalla. Hitaampi ponnistaminen myös tosiaan vähentää repeämisen riskiä.

Eli kuvittelet, että takapuolestasi työntyy vesimeloni ja "kakkaat" sen ulos joka supistuksella.



t. 3 lasta synnyttänyt

vaan pusket kuin kuulantyöntäjä, kauhee karjaisu ja työntö joka supistuksella, kyllä se sieltä ulos tulee.

se on sama liike kuin jos sulla olisi tamponi emättimessä ja haluaisit työntää sen sieltä ulos pimppilihaksilla. kyllä se hyvin menee!

t. kolme vauvaa synnyttänyt av-mamma :)

(paitsi jos seuraavat ovat vielä isompia).



No joo, multa se oikea ponnistaminen tuli ihan luonnostaan eli eiköhän suurimmalla osalla tuu.

Itseasiassa noi epiduraalit sun muut saattaa vaikeutta sen tajuamista

14 lasta sanoi eihän se ole paskalla käyntiä pahempaa.

Sen jälkeen kauhukerroin vaan kasvaa, ja viidennellä meinasin lyödä luukut kiinni, kieltäydyin ponnistamasta. Vasta kun kätilö avasi mun paidan napit(lasta varten) meni mun tajuntaa, että pakko tää on pusertaa ulos, että sen ihanan vauvan sinne paidan alle saan.

Itse ponnistin ihan vatsalihaksilla. Siis ensin jännitin ylävatsan lihakset ja sitten alavatsan, ja tunsin, kun vauva alkoi pikkuhiljaa valua alaspäin. Minulla oli hyvät puudutukset, joten ehdin keskittyä ponnistamiseen. Oli mielestäni ihan samat lihakset, jotka työntävät välillä kuukautisten aikaan sitä tavaraa ulos (anteeksi ällötys). En ainakaan itse huomannut, että olisin takapuolen tai emättimen lihaksia käyttänyt siinä mihinkään.

Vaan lapsen pusertamista ulos ja kakalla käymistä. Samaltahan ne tuntuu, mitä sitä tosiasioita kieltämään. Tuskin kukaan kuitenkaan yhtä suurella rakkaudella ja ylpeydellä suhtautuu siihen vääntämäänsä kakkaan kuin lapseen. :D

Ikävää kun naiset vertaa lasta ja kakalla käymistä samanlaiseksi : (

suolistoa hermottaa sama hermosto. Joten kun kerrotaan, miten vauva ponnistetaan kohdusta ulos, on ihan luonnollista verrata sitä kakkaamiseen.



Millaisia sinä, ysi, ajattelit näiden vastausten olevan?

vaan sellanen olo, että tarvitsee ponnistaa. Sellanen olo, kun olisi iso kakkahätä (kyllä, minäkin vertaan näitä kahta) Sitten piti vain ponnistaa kaikin voimin. Nämä synnytysten ponnistusvaiheet kesti 9 ja 12 min.



Kolmas synnytys menikin vähän eri tavalla. Supistukset tiheni niopeasti ja ehdimme synnytyssaliin, ja minulle piti juuri tulla laittamaan kivunlievitystä (oli joku muu kuin epiduraali, kun sitä ei olisi kuulemma enää ehditty laittaa). Ehdin makoilla sängyssä ehkä muutaman minuutin, kun tunsin vauvan pään työntyvän itsestään supistusten aikana ulos. Siinä ei voinut muuta kuin vain ponnistaa, jotta se kamala repivä kipu loppuisi. pari minuuttia kesti ponnistus, ja ne oli elämäni pahimmat minuutit. Onneksi ei tullut repeämiä.



Ei kai näitä voi mitenkään opetella, se tunne tulee ihan itsestään. Itse ainakin tiesin, milloin piti ponnistaa. Ainoa, mitä sanottiin, oli että piti ottaa nilkoista kiinni , kun makasin selälläni.

että ajattelin sitä Lasta punnertavani.

kuin normaalilla vessasuorituksella.

Miksi tästä tarttee alkaa vääntämään? Jos joku niin kokee niin hyvä, minulle kakkaaminen ei ole puskemista.



Itse vertaan sitä urheilusuoritukseen, juokse pitkä lenkki että on poikki, hikinen ja sitten alotetaan vatsalihakset. En ole vatsalihaksia käyttänyt ponnistamiseen, ponnistaminen on niinkuin puheltaisi alapäällä. ;) Pitää saada lihaksilla ja juurikin lantiosta liike lähtee lapsi saada kohti kätilöä, suunta on tärkeä. On joskus kätilö laittanut sormen kohdunsuulle ja sanoo että tännepäin. Pieni, vahva liike ollut mulla keino, ei mikään ummetuskakan väkisin työntäminen. Itse lopetan paskomisen jos kakka ei tule mutta lapsen työntää ulos ilman väkertämmistä. Ja kunnon rentouttamiset aina kun supistus loppuu!!!

Kyllä mulle kätilöt hoki, että "Nyt iso kakka. Ponnista niinkun ummetusta olis." Mulla molemmilla kerroilla kätilö painoi ylävatsasta vauhtia lapseen. Ekalla kerralla osasin jotenkin ponnistaa kun kertoivat koska supistus tulee ja pitää ponnistaa.En tuntenut epiduraalin takia supistuksia itse. Väliliha leikattiin vauvan virhetarjonnan vuoksi.

Toisella kerralla ei puudutuksia ehditty antamaan. Ponnistaminen oli hankalaa kun supistukset sattuivat niin kauheasti. Pyysinkin sitten itse, että joku painaa vatsaa. Oli keuhkot kipeät n.vuorokauden ja kävely hankalaa, mutta ponnistaminen helpompaa kun sai apua.

Molemmilla kerroilla kiskoin sukistani, koska sillä tavalla saa kans voimaa ponnistukseen... Ja olin normaalisti puoli-istuvassa asennossa sängyssä.

Kyllä kätilöt kertoo sun synnytykseen soveltuvat ohjeet. Lantionpohjanlihaksien merkityksen tajusin toisella kertaa. Löytää ponnistus-lihakset helpommin.

koska pelkäsin kipua ja repeämistä. Eka syntyi imukupilla ilman kipua ja ponnistelua. Toka syntyi kun aikani oottelin ja sitten vähän punnersin. Mikä ihme kiire kätilöillä on saada vauva syntymään? Kyllä se sieltä tulee vaikka ponnistusvaihe kestäisi 5 tuntia.

Toisen lapseni synnytyksessä luonnostaan vaan elimistö itse ponnisti ja vauva liukui maailmaan. En ehtinyt hädintuskin tajuta että nytkö se jo tulee ja kas, siinä se sitten jo oli tulossa.

Sitä ennen toki kouristi eli supisti ihan kunnolla, että kyllä se missään tuntui, mutta ei kauaa.



Keskityin olemaan mahdollisimman rento ja olin asennoitunut että touhu kestänee vielä pari tuntia, mutta ei se sitten kestänytkään.

Ikävää kun naiset vertaa lasta ja kakalla käymistä samanlaiseksi : (

"Eihän tästä tule lasta eikä paskaa" saaneen alkunsa? :D

ensisynnyttäjä ei oikeen tiedä millon ponnistaa. Kun muistenen omaa synnytystä, kätilö toisti vain että kun supistaa ja tunnet että tarve ponnistaa , niin ponnista ... No mut mistä ensisynnyttäjä tietää millon on se oikee aika ponnistaa? No en ainaskaan tajunu sitä hetkee, ko vasta uudelleen synnytyksessä.

Vaikka kohdunsuu oli auki, aloin silti liian aikasin ponnistaa. Ei tullu sellasta tunnetta, mutta sattu kamalasti. Ja ponnistus vaihe kestikin 40 min.

Toisessa synnytyksessä kuuntelin kätilöä tarkemmin, en jännitelly vartaloa ko supisti, koiti olla mahdollisemman rento. Tunsin tuskan ko yritin vastustella supistuksia ja ei sattunu yhtään niin paljon ko oli rento. Pari kertaa uudelleen synnyttäjänä tuli hetkiä ko tuntu että tarve mennä vessaan, että maha löysänä. Kätilön käytyä kokeilemassa, kohdunsuu oli 8cm auki, 10 min siitä tuli kamala tarve päästä vessaan, tuntu juuri siltä että ripuli tulee justiinsa sänkyyn. Kätilö juoksi äkkiä katsomaan tilannetta ja totesi että pää alkaa jo näkyä, eikä lääkitystä ehditty antaa. Vaikka tuntu että kauhee tarve vessaan , olikin pakko vain ponnistaa. 3ponnistuksella lapsi oli ulkona. Oli niin kova ponnistustarve että vaikka aluksi sattu, oli pakko ponnistaa kipukynnyksen yli, en vain pystynyt lopettaa. Synnytys ekaa kertaa kesti 7tuntia, toinen synnytyskerta 3ja puol tuntia. Epidural piikki annettiin ekalla synnytyskerralla mutta lapsi ehti syntyä ennen lääkkeen vaikutusta, toisella kertaa lääkäri ei ehtinyt edes ovesta sisään. Luomuna mentiin ja muutamia tikkejä kaupanpäälle.

ensisynnyttäjä ei oikeen tiedä millon ponnistaa. Kun muistenen omaa synnytystä, kätilö toisti vain että kun supistaa ja tunnet että tarve ponnistaa , niin ponnista ... No mut mistä ensisynnyttäjä tietää millon on se oikee aika ponnistaa?

oikeastaan ei niinkään että olisi tarve ponnistaa vaan että keho alkaisi automaattisesti ponnistaa. Mulla alkoi tuo tarve ennen jo kuin oli kätilön mukaan avautunut tarpeeksi joten minun piti tietoisesti himmailla, ja se jos mikä oli tuskaa. Sitten kun sai antaa ponnistusten tulla vapaasti helpotti. En oikeastaan mitenkään tietoisesti ponnistanut vaan enemmänkin seurasin kuin ulkopuolisena miten keho työskenteli.