Mies tienaa 8000 e ja minä 6900 eikä tulis
Kommentit (23)
vaihtoehtoiskustannus kun on paljon suurempi
Monille lapsille olisi ihanaa, kun olis paikalla vanhempi, jolla on todella aikaa ja halua olla läsnä, aina.
Lapsuus on niin älyttömän lyhyt ajanjakso elämässä, olis kiva, jos se olisi kiireetön ja rauhallinen.
En väitä, että juuri teidän lapset kärsisivät jostain mutta onhan siitä paljon puhuttu, ettei materia aina korvaa sitä aikaa.
olen osittaisella hoitovapaalla. Olen paremmin palkattu kuin puolisoni. Etumme on siinä, että teen hyvinpalkattua työtäni free lance-pohjalta ja voin itse päättää työaikani. Pidän tilannettamme ihanteellisena. Lapsi (n 1-v.) on kotihoidossa koko ajan, minun kanssa kolme arkipäivää viikossa ja kahtena päivänä meillä on hoitaja.
Meillä tulot alle 140 tuhatta vuodessa ja olen kotiäitinä. Mies tienaa reilu puolet ja minä loput. Ei mitään ongelmia "jäädä kotiin". Ikävä jos ap:llä halu jäädä kotiin, mutta ei mahdollisuutta.
siihen asti kun nuorin oli neljä.
Minulla palkka tuolloin 10 000 ja miehellä 8 000.
Meillä mies tienaa oikeasti ihan reippaasti, eikä vain kahdeksaa tonnia. Itse tienaan noin puolet siitä mitä hän, etänä. Talouden tulot "riittävät". Ei tulot ole este, vaan mahdollisuus järjestellä asiat niin kuin haluaa. AP taisi olla provo.
Miksi pitäisi jäädä kotiin?
No jos vaikka töissä ei saa käyttää vapaasti nettiä, eikä jää aikaa provoiluun?
Se että on pari viikkoa äitiyslomalla, se, että on 9 kk äitiys- ja vanhempainvapaalla, se että on hoitovapaalla kunnes lapsi 3 v vai jotain muuta, mitä?
todella kiinnostavaa. Kerro ihmeessä lisää...
enkä käy töissä. Enkä kyllä aio mennäkään, en vaikka aseella uhattais. Mutta onneks ei tarvitsekaan.
t. rikas ja laiska akateeminen kotiäiti
Täällä kanssa yksi yh-äippä, joka ei viitsi lähteä töihin kun saa olla kotona lasten kanssa. Pääomatulot "riittävät", oma kämppä ja pärjätään enemmän kuin hyvin. Lapset kouluikäisiä joten jää kivasti myös omaa aikaa harrastuksille.
Hirveä keuhkoaminen, vaikka ne saattavat olla esim. 10 ja 15.
Hoitovapaalle jääminen onkin isopalkkaisten hommaa.
ja mies 3 839 880e/kk ja molemmat ollaan kotona vaan. Mitäs siihen sanotte? Lapsia on 37 ja ne hoidetaan kotona kunnes ovat kaikki 45v.
Olen ollut vuosi per lapsi kotona ja se riittää, sekä yhden ulkomaankomennuksen. Oli kyllä mukavaa, mutta töihin oli todella kiva palata. Imuroinnista ja ruoanlaitosta sain sen sijaan tarpeekseni.
repesin XDD kyl sul on kiirettä pitänyt kun oot tollasia määriä tienannut ja punkenu lapsia aika vauhdilla. olet myös täydellisen kaunis ja hyvävartaloinen edelleen... ;D
Monille lapsille olisi ihanaa, kun olis paikalla vanhempi, jolla on todella aikaa ja halua olla läsnä, aina.
Lapsuus on niin älyttömän lyhyt ajanjakso elämässä, olis kiva, jos se olisi kiireetön ja rauhallinen.En väitä, että juuri teidän lapset kärsisivät jostain mutta onhan siitä paljon puhuttu, ettei materia aina korvaa sitä aikaa.
repesin XDD kyl sul on kiirettä pitänyt kun oot tollasia määriä tienannut ja punkenu lapsia aika vauhdilla. olet myös täydellisen kaunis ja hyvävartaloinen edelleen... ;D
teen töitä nimenomaan mallina juuri.
te teette työksenne?