Tunnen syyllisyyttä lapsen takia, kun olemme niin köyhiä :(

Tuhosimme taloutemme homeasuntoon, josta ei nyt ole muuta kuin velkaa. Työssä käydään ja kouluttauduttu ollaan, mutta lapsen lapsuus kuluu köyhissä merkeissä ja aikuisenakaan ei peri mitään.

Tiedätkö, meillä kävi lapsuudenperheessä aika samalla tavalla, tosin taloa ei vienyt home vaan lama, ja velkaa vain jäi.

Minä olen kasvanut koko lapsuuteni rahapulan keskellä, mutta en minä olisi sitä tajunnut, tai varsinkaan siitä välittänyt, jos vanhemmat eivät olisi tehneet siitä numeroa. Mä muistan kuinka yritin sitä lapsena heille sanoakin, että mulle kyllä kelpaa omat vanhemmat, kunhan eivät olisi niin onnettomia.

Muista oikeasti, että ne lapset eivät niin sitä materiaa kaipaa. He kaipaavat omia vanhempiaan. Älä anna murheidenne tuhota koko perhettänne.

annatte lapselle jo riittävästi materiaa. Päälle aimo annos rakkautta ja yhteistä aikaa, niin sillä selviää.

Ensinnäkin, lapset ei juurikaan tajua onko perheessä rahaa vai ei. Oma perheeni eli suht tiukoilla lapsuuteni, en muista että olisin ikinä ollut vaille mitään. Sen sijaan muistan miten vanhemmat valitteli että rahaa on vähän ja asunto liian pieni jne (lapsista koti oli just passeli). Musta aikuiset vois pitää rahahuolet omana tietonaan, lapsilla on oikeus huolettomaan lapsuuteen.



Toiseksi, rahahuolet on ohimeneviä. Muutaman vuoden kuluttua teidän talous saattaa olla paremmalla tolalla.



Ja kolmanneks, mielestäni vanhempien ensisijainen tehtävä ei ole jättää lapsilleen rahaa kuoltuaan vaan antaa rakkautta ja suojaa eläessään. Lapsellas on tilaisuus hankkia omaa omaisuutta kasvettuaan aikuiseksi.

Tietysti alkkisten tms. lapsilla menee vieläkin heikommin, mutta olisihan sitä parempaa halunnut lapselleen.

Lisäksi reisana narsisti-ex, jolla kyllä rahaa riittää, mutta joka pilaa muuten kovaa vauhtia lasteni/lastensa elämää erittäin tasapainottomalla käytöksellään.

Kyllä se vaan niin on, että lapsille riittää vanhempien rakkaus ja huolenpito. Se turvallisuudentunne tulee lapselle siitä kun tietää pääsevänsä aina äidin ja isän rakastavaan syliin kun tarve iskee. Ei ne osaa stressata jos ei ole rahaa, eikä tarvitsekaan.

Mekin ollaan köyhiä ja meillä on kaks pientä lasta. Katto pään päällä, ruokaa ja lämpöä, rakkautta ja huolenpitoa kun on niin ei lapsi osaa kaivata enempää, tai ei se ainakaan tekisi onnellisemmaksi.

Ja lapsi kasvaa siihen, että ei arvosteta sitä materiaa ja maallista mammonaa, vaan että eletään yksinkertaisesti ja pidetään toisistamme huolta.

jotka sanoivat jo että tärkeintä on rakkaus ja vastuuntuntoinen välittäminen.



Tuosta valitsemastasi sanamuodosta ("tuhosimme taloutemme homeasuntoon") näyttäisi paistavan, että kannat jonkinlaista syyllisyyttä tästä jutusta? Hometalo on sellainen kohtalon isku, jota ei kukaan valitsisi kohdalleen, ja jolle ei kukaan voi mitään.



Anna itsellesi anteeksi. Olet ansainnut sen. Lupaan.



Ja lapsesikin ovat ansainneet sen, ettei äiti kanna tällaista turhaa ja ansaitsematonta taakkaa. Joskus elämä kerta kaikkiaan vaan murjoo.



Rikkaissa perheissä voi kasvaa tosi onnettomia lapsia! Ymmärrän kyllä että arjen pyöritys vähillä varoilla on hirveän stressaavaa, mutta se ei ole pahinta mitä lapsen kannalta voi tapahtua. Lapsi pärjää kun perustarpeet on tyydytetty, läheisyyttä riittää ja äidin ja isän silmiin syttyy se ilo kun he katsovat lastaan. Loppu on ekstraa.



Aika harva minun tuttuni muuten on aikuisena mitään ihmeempää perinyt vanhemmiltaan, ja nekin jotka ovat, usein vasta siinä keski-ikäisenä kun vanhemmista aika jättää. Niukissa oloissa kasvaa pärjääjiä, ihmisiä jotka tuntevat rahan arvon ja osaavat arvostaa sitä mitä on.



Tsemppiä ja halaus!

Lapset tajuavat varmaan ettei rahaa ole kamalasti, mutta vallitsevat olot on lapsille usein ihan ok, eivätkä he välttämättä osaa edes ajatella miten voisi olla toisin.



Pointtini oli että aikuisten stressi ja valitus jää lapsille paremmin mieleen kuin se että rahaa on vähemmän kuin voisi olla. Ja ainahan vois olla enemmän. Siksi mielestäni kannattaa nauttia siitä mitä on eikä kaataa rahahuoliaan lasten niskaan. Eri asia on varmasti sitten ihan tosi huonossa asemassa olevat vaikka Suomessa kyllä sosiaaliturva pitää huolen että lapsiperheillä on katto pään päällä ja lapset saavat ainakin koulussa yhden lämpimän aterian joka päivä.



t. se jonka vanhemmat olis haluneet isomman asunnon.

mutta odotas kun pääsevät kouluikään ja alkaa vertailu, mitä kavereilla on ja mitä itseltä puuttuu.

Läsnäolo on tärkeintä isommillekin lapsille. Ei niitä lapsia tarvitse kasvattaa haluamaan kaikkea mitä kavereillakin on, eikä se tavara onnelliseksi tee muutenkaan. Ja sitten kun jotain saa niin sitä osaa tosiaan arvostaa ja olla iloinen.

t. kahden teinin ja kahden pikkukoululaisen äiti

mutta odotas kun pääsevät kouluikään ja alkaa vertailu, mitä kavereilla on ja mitä itseltä puuttuu.

Läsnäolo on tärkeintä isommillekin lapsille. Ei niitä lapsia tarvitse kasvattaa haluamaan kaikkea mitä kavereillakin on, eikä se tavara onnelliseksi tee muutenkaan. Ja sitten kun jotain saa niin sitä osaa tosiaan arvostaa ja olla iloinen.

t. kahden teinin ja kahden pikkukoululaisen äiti

En haluaisi omista lapsistani samanlaisia tavaran hamuajia, mitä itsekin olin nuorempana. Mutta kuinka paljon ko.ominaisuus on sisäsyntyistä ja miten siihen voidaan kasvatuksella vaikuttaa?

Esikoinen nyt 16v on aina ollut uusimman elektroniikan jne. perään, mutta onkin 12v saakka tehnyt töitä, jakanut lehtiä ja puhelinluetteloja ja ollut kesätöissä ja hankkinut niillä plus synttäri- ja kk-rahoilla haluamansa. Tietää ettei tule saamaan läppäreitä ja 500e puhelimia vanhemmilta niin on motivoitunut hankkimaan ne itse. Lisäksi pitää tosi hyvää huolta hankkimastaan, ostaa kännyihin suojakuoret ja takuukuitit tallessa, sitten myy hankkimiaan pois hyvällä hinnalla jos tulee joku toinen tarve.

On se osittain sisäsyntyistä, mutta toisaalta lapsi kyllä oppiikin ettei aina voi saada kaikkea haluamaansa jos niin ei tapahdu. Sitten kun saa jotain toivomaansa niin siitä osaa iloita enemmän. Ei se tee onnettomaksi ettei saa kaikkea tavaraa, jos ei sitten kasva siihen että elämä on surkeeta kun ei ole tätä tai tota.

Läsnäolo on tärkeintä isommillekin lapsille. Ei niitä lapsia tarvitse kasvattaa haluamaan kaikkea mitä kavereillakin on, eikä se tavara onnelliseksi tee muutenkaan. Ja sitten kun jotain saa niin sitä osaa tosiaan arvostaa ja olla iloinen.

t. kahden teinin ja kahden pikkukoululaisen äiti

En haluaisi omista lapsistani samanlaisia tavaran hamuajia, mitä itsekin olin nuorempana. Mutta kuinka paljon ko.ominaisuus on sisäsyntyistä ja miten siihen voidaan kasvatuksella vaikuttaa?