apua - ex sekoilee vai onko vika minussa?
olemme eronneet pari vuotta sitten, lapset asuvat luonani. Meillä on yhteishuoltajuus ja varsin suuripiirteinen tapaamissopimus exän työn luonteen takia.
Eipä ole kauheasti lapsia tavannut.
Sopimuksessa lukee, että lapset ovat kesälomalla isällään 2 viikkoa. Olen toukokuusta alkaen kysellyt exältä, koska hänelle sopisi. Ei vastausta. Toukokuun lopussa kun asiaa taas tivasin vedoten siihen, että minun pitää pystyä tekemään lasten kanssa omat lomasuunnitelmat oli vastaus " tehkää vaan omat suunnitelmat, yritän sitten niiden mukaan tavata" . Kesäkuussa olen kysynyt muutaman kerran, exä ei osaa sanoa. Heinäkuussa olen kysynyt, ei osaa edelleenkään sanoa.
Nyt sitten illalla ilmoitti, että ottaisi lapset ensi viikolla. Ja meillä on kahden tuttavaperheen kanssa varattu mökki ensi viikoksi. Reissu, jota sekä minä että lapset on odotettu kauan, lapset laskevat öitä. Tuttavaperheissä on samanikäisiä lapsia ja minullekin tuo olisi lomaa - useampi aikuinen vahtimassa lapsia, voisi jopa päästä saunaan ja uimaan rauhassa (isä ei pahemmin tapaa lapsia eikä minulla ole isovanhempia lähellä, joten lapsetonta vapaa-aikaa ei ole).Ilmoitin exälle että meillä menoa ja ehdotin sitä seuraavaa viikkoa - syttyi sota. Vieläkin puhelin suoltaa haukkumisviestejä, soittaa maanantaina sossuun ja tekee ilmoituksen tapaamisen estämisestä.
Voiko tämä mennä näin? Koko kesä odotetaan koska isälle sopisi tavata lapsia ja sitten kun sovitaan omaa menoa niin se pitäisi peruuttaa koska juuri vain se ajankohta sopii isälle. Tuo mökkiviikko on varattu aikoja sitten ja kaikki odottavat sitä innolla, koska muuten on vaikea tavata.
Mulla on tallella koko kirjeenvaihto ja viestit, missä exä toukokuusta alkaen ilmoittaa, ettei osaa sanoa, tehkää vain suunnitelmat.
Kommentit (10)
omaa käytöstään.. Sinä selvität sossuun sitten kun ehdit. Nauttikaa lomasta! =)
Siis siinä vaiheessa kun kyselit että milloin hänelle sopii, olisit voinut ehkä ilmoittaa että olette silloin ja silloin menossa mökille, että silloin ei käy, mutta kaikki muut ajankohdat sitten käy. Näin olisi ehkä vältytty tällaiselta ikävältä yllätykseltä.
Mutta toisaalta, jos toinen ei osaa sanoa juuta eikä jaata asiaan, niin tokihan te teette omat suunitelmanne.
muutatte tapaamissopimuksia, määräätte päivät ja ajat jolloin isä hakee ja lapset on isällä, silloin ei tule noita häsläyksiä.
Kiusantekoa taitaa lähinnä olla koko homma, kyllähän ihminen tietää vähän pidemmälle menojaan.
Jos ei ole naista voi vaikka tunnin varoitus ajalla ottaa lapset piristämään elämää.
Minä olen juuri sellainen ihminen, että en suunnittele paljonkaan lomiani. Niinpä kun sukulaiseni yrittävät kysyä, milloin menen heille käymään, sanon aina, että ilmoittelen sitten. Jos heillä on jotain muita suunnitelmia, niin voivat ilmoitella minulle, niin en sitten häiritse kesken heidän lomiensa.
Yleensä he käyttäytyvät aivan kuin sinä. Tivaavat kerran viikossa, milloin oikein tulen, jotta voivat suunnitella omia suunnitelmiaan. Minä taas en ymmärrä, miksi se on niin suuri stressi, koska olen sanonut, että voin suunnitella omat menoni, eikä heidän menonsa minua häiritse. En ole koskaan hermostunut, vaikka jollain olisi jotain päällekkäistä menoa. Yleensä he jossain vaiheessa hermostuvat ja ilmoittavat juuri sinun tavallasi hieman vihaisesti, että nyt on varattu mökki ja että minun suunnitelmani ovat sitten minun suunnitelmiani. Kun sanon rauhallisesti OK, niin äänensävy on edelleen vihainen, vaikka minusta sillä ei ole mitään väliä, mitä suunnitelmia heillä on. Jos he haluavat mennä mökille, niin he voivat mennä mökille, enkä änkeä mukaan tai pyydä heitä vaihtamaan suunnitelmia. Jostain syystä he eivät vain tykkää siitä, että elän päivä kerrallaan.
Ilmeisesti siis exääsi ärsytti vain sinun sähläämisesi ja hössäämisesi. Hänen mielestään sinulla saa olla mitä suunnitelmia huvittaa ja hänelle riittää tieto, että juuri se viikko ei käy lasten vierailulle. Olisit odottanut rauhallisesti, niin olisit saanut lapsille kutsun ja vielä sellaiseen aikaan, että teillä ei ole muita suunnitelmia.
näin, kysyt alkukesästä milloin hakee lapset, sitten et kysy mitään.
Ilmoitat vain milloin teillä on omia menoja, lähetät viestin että viikko se ja se menemme sinne ja viikko se ja se menemme tänne...
Vierailija:
Minä olen juuri sellainen ihminen, että en suunnittele paljonkaan lomiani. Niinpä kun sukulaiseni yrittävät kysyä, milloin menen heille käymään, sanon aina, että ilmoittelen sitten. Jos heillä on jotain muita suunnitelmia, niin voivat ilmoitella minulle, niin en sitten häiritse kesken heidän lomiensa.Yleensä he käyttäytyvät aivan kuin sinä. Tivaavat kerran viikossa, milloin oikein tulen, jotta voivat suunnitella omia suunnitelmiaan. Minä taas en ymmärrä, miksi se on niin suuri stressi, koska olen sanonut, että voin suunnitella omat menoni, eikä heidän menonsa minua häiritse. En ole koskaan hermostunut, vaikka jollain olisi jotain päällekkäistä menoa. Yleensä he jossain vaiheessa hermostuvat ja ilmoittavat juuri sinun tavallasi hieman vihaisesti, että nyt on varattu mökki ja että minun suunnitelmani ovat sitten minun suunnitelmiani. Kun sanon rauhallisesti OK, niin äänensävy on edelleen vihainen, vaikka minusta sillä ei ole mitään väliä, mitä suunnitelmia heillä on. Jos he haluavat mennä mökille, niin he voivat mennä mökille, enkä änkeä mukaan tai pyydä heitä vaihtamaan suunnitelmia. Jostain syystä he eivät vain tykkää siitä, että elän päivä kerrallaan.
Ilmeisesti siis exääsi ärsytti vain sinun sähläämisesi ja hössäämisesi. Hänen mielestään sinulla saa olla mitä suunnitelmia huvittaa ja hänelle riittää tieto, että juuri se viikko ei käy lasten vierailulle. Olisit odottanut rauhallisesti, niin olisit saanut lapsille kutsun ja vielä sellaiseen aikaan, että teillä ei ole muita suunnitelmia.
Kyllä sellainen, joka ei suunnittele pitkälle asioita, osaa suunnitella lastensa tapaamisen omalla tavallaan. Ei siihen tarvita joka viikko kauhiaa kyselyä, milloin oikein tapaa lapsiaan, kun ei muutenkaan tiedä omia suunnitelmiaan. Tai niitä suunnitelmia ei ole lainkaan. Eivät sellaiset ihmiset hermostu, jos toinen on tehnyt omat suunnitelmansa, vaan sitä vain sovittaa suunnitelmat sen mukaan, mitä toisella on.
Nytkin jos ap olisi ilmoittanut jo alkukesästä tai milloin tahansa, että on menossa mökille sillä viikolla, niin luultavasti isä olisi itse soitellut jossain vaiheessa kesää ja kysynyt (huom! kysynyt, ei käskenyt), sopiiko, että hän ottaa lapset sillä ja sillä viikolla ja varmistanut, että tämä ei mene toisen suunnitelmien kanssa päällekkäin.
Omalla käytöksellään ap antaa vain sen kuvan, että kaikki riippuu exän suunnitelmista. Hän siis viestittää exälleen, että ei tee mitään ennen kuin lapset ovat käyneet exän luona. Niinpä exä toimii sanattoman viestin mukaan ja suunnittelee lopulta väkisin jotakin, mikä Murphyn lain mukaan menee ap:n suunnitelmien kanssa päällekkäin. Tämä taas stressaa exää, koska hän kokee tehneensä juuri niin kuin ap pyysi ja tehnyt suunnitelmat, jotta ap voisi tehdä omat suunnitelmansa.
Sen sijaan jos ap olisi antanut exän olla rauhassa, ei mitään kohtauksia olisi tullut ja lapset olisivat tavanneet isänsä siihen aikaan kuin se olisi kaikille sopinut.
silloin, kun on kysessä lasten tapaamiset, niin asia on eri, kuin sinun " aikataulusi" (tai sen puute) Lasten tapaamiset sovitaan ajoissa ja parempi olisi tehdä selkeät sopimukset. Senkus lähet AP lomalle ja nautit siitä, miehesi on typerys, kun kuvittelee voivansa pompotella sinua mielin määrin. Viet sitten " sossuun" miehesi tekstiviestit, niin johan tukkii äijä turpansa.
Lähdette reissuun tietenkin ja tarpeentullen selvität sossuun tilanteen.
Ärsyttävää tollainen exältäsi, älä välitä... Mukavaa reissua Sinulle ja Lapsillesi! =)