Antaisitteko 11-vuotiaan tytön kaveerata tytön kanssa, joka varastanut
häneltä vaatteen. Eli tyttä lainasi puseron eikä suostunut palauttamaan vaan kertoi, että äitinsä ostanut hänelle samanlaisen. Soitin tytölle ja hän sanoi palauttaneensa puseron, mutta lupasi etsiä sitä. Uskaltaisitteko jättää tyttöä kotiin ilman aikuista vai pelkäisittekö että näpistelee taas jotain antaa huonoja vaikutteita lapsellenne?
Kommentit (6)
Kun olin lapsi, siskoni kaveerasi varastelevan tytön kanssa. Tuo tyttö varasti myös minun tavaroitani, ei ollut kiva kun kylillä varast tuli vastaan mun omia vaatteita päällä. Kotona jouduttiin laittamaan kaikki vähänkin arvokkaat esineet lukkojen taakse, ja äidin korut ja pöytähopeat tallelokeroon, kun alkoi hävitä kaikenlaista.
Tuo kaveriporukka muuttaa asiaa hiukan. Ehkä antaisin tytön kaveerata, jos porukan muut tytöt ovat kunnollisia, mutta kotiini en antaisi tuon varkaan tulla. Vaarana tietysti on, että tuo yksi houkuttelee muutkin varastamaan kaupasta, ensin vaikka ihan vain jännityksen hakemisen vuoksi ja myöhemmin murrosiässä kapinoinnin takia. Tunnetko tyttöporukan muiden tyttöjen vanhempia, voisitko jututtaa heitä?
häneltä vaatteen. Eli tyttä lainasi puseron eikä suostunut palauttamaan vaan kertoi, että äitinsä ostanut hänelle samanlaisen. Soitin tytölle ja hän sanoi palauttaneensa puseron, mutta lupasi etsiä sitä. Uskaltaisitteko jättää tyttöä kotiin ilman aikuista vai pelkäisittekö että näpistelee taas jotain antaa huonoja vaikutteita lapsellenne?
Yleensä tämmöisten lasten vanhemmatkin ovat jotain epämääräisiä, esim. omaisuusrikoksia tehneitä tai huumeita myyviä. Tiedän 10 v. tytön, joka varastaa kaupoista viikoittain esim. meikkejä ja karkkia, äitinsä joutui oikeuteen kun oli myynyt itse kasvateltua kannabista. Ja perheen isä on vankilassa, vaikka sanovat kaikille että "työmatkalla".
mitä yritän omilleni opettaa, ettei hänen seuransa mielestäni lapsillemme kelpaisi. ja jos olisi palauttanut puseron voisin harkita, mutta jos tuntuu siltä että 11-v valehtelee suoraan aikuiselle niin ei ole tervetullut meille.
et kerro mitä oma tyttäresi asiasta ajattelee, mutta ei kai hänelläkään voi asiasta kovin hyvät fiilikset oll?
ikävää jos näpistelisi jotain tavaraa huushollista. mutta vielä ikävämpää jos kääntäisi taas jonkun tavaran omalta lapselta tai siis sisarukselta. tulisi niin ikävä tilanne taas sitä selvittää,, että parempi olla ottamatta riskiä. ei kaikki tule toimeen toistensa kanssa, niin ei tarvitse loputtomiin yrittääkään.
Meidän lapseltamme varastettiin puhelin. Kävi ilmi, että sen oli vienyt eräs kaveri.
Asia puitiin läpi vanhempien, lasten ja opettajienkin kesken. Kaveri pyysi asiallisesti anteeksi jne. Nyt kun juttu on selvitetty, minulla ei ole mitään ongelmaa antaa lapseni leikkiä tuon kaverin kanssa.
Ja tämä kaveri ei muuten ollut mikään hämärämiesten kakara, vaan ihan tavallisesta perheestä. Voitte uskoa, että hänen vanhempansakin olivat tapauksesta pahoillaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!
kertoman mukaan on ls-asiakas ja hyvin äkäinen ja ankara ja pelkäämpä, että jos soittaisin äidille voisi äiti joko raivostua kohtuuttomasytt minulle tai sitten tytölleen. En siksi ole viitsinyt kertoa tytön äidille. Oma tyttöni oli pahoillaan asiasta, mutta on halukas olemaan tytön kaveri kuitenin senkin takia koska muodostavat muutaman tytön kanssa kaveriryhmän eikä halua joutua ulkopuolelle ja olla yksin. ap
eikä olisi tervetullut meille. Yritän opettaa lapsillenin rehellisyyttä ja totuuden puhumista niin jos hyväksyisin epärehellisen valehtelevan kaverin opetukseni olisi yhtä tyhjän kanssa.