Tulin äidiksi 14 vuotiaana ja asiat on paremmin kuin hyvin!

Minkä ikäinen olet nyt?

Päätin peruskoulun samaan aikaan kuin muutkin ikäiseni ja äitiyslomalla opiskelin kotona joten en jäänyt jälkeen koulussa.

Peruskoulun loputtua menin opiskelemaan lukioon ja sen kävin tenttimällä ja etänä joten sain hoidettua lapseni samalla eikä tarvinnut laittaa hoitoon.

Lukiosta valmistuinkin jo vuotta aikaisemmin kuin muut ikäiseni ja valkolakin sain kun olin 18vuotta.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan lisää ja silloin laitoin lapseni tarhaan.

Lapsen isän kanssa olen edelleen yhdessä ja naimisiinkin mentiin.

Asumme omistusasunnossa ja lapsella on kaikki mitä tarvitsee..

Mikä teitä tässä niin säälittää??

ja hän jälleen omansa 14-vuotiaana, jne.



olisin jo isoisoisoäiti.



Ja kuitenkin olen vasta äiti.



tv 56-vuotias 15-vuotiaan äiti.

Sun lapsi tässä säälittää.

Otsikossahan se tulikin jo!

Ei se että saa lapsen nuorena niin tarkoita sitä että elämä on pilalla ja asiat huonosti!

itsekkin vielä lapsi.



Mutta hyvä kun olet pärjännyt ja kaikki on hyvin.



Kuinka oma äitisi suhtautui asiaan, entä isäsi? Oliko isovanhemmat tukenasi?

Päätin peruskoulun samaan aikaan kuin muutkin ikäiseni ja äitiyslomalla opiskelin kotona joten en jäänyt jälkeen koulussa.

Peruskoulun loputtua menin opiskelemaan lukioon ja sen kävin tenttimällä ja etänä joten sain hoidettua lapseni samalla eikä tarvinnut laittaa hoitoon.

Lukiosta valmistuinkin jo vuotta aikaisemmin kuin muut ikäiseni ja valkolakin sain kun olin 18vuotta.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan lisää ja silloin laitoin lapseni tarhaan.



Lapsen isän kanssa olen edelleen yhdessä ja naimisiinkin mentiin.

Asumme omistusasunnossa ja lapsella on kaikki mitä tarvitsee..



Mikä teitä tässä niin säälittää??

Neuvolassa painostettiin aborttiin mutta olin sitä mieltä että annan lapseni mielummin adoptioon kun keskeytän raskauden.

Vanhempani oli myös aborttia vastaan kun minua siihen painostettiin ja adoptiota mietittiin.

Lapsen synnyttyä en kuitenkaan voinut sitä pois antaa ja vanhempani lupasi auttaa ja olla tukena koska hekin halusivat saada pitää oman lapsenlapsen.

Asuinkin vajaa 2 vuotta vanhempieni luona lapsen kanssa ja sen jälkeen muutin pois.

Kuinka vanhampasi suhtautuivat asiaan ja ketä kuulkui sun tukiverkostoon?

ja että parisuhteenne on kestänyt. Luulisin, että monen muunkin teiniäidin olisi helpompi olla jos vanhemmat osaisivat olla tukena kuten sinulla ja lapsen siäksi olisi sattunut ns.kunnon poika joka edes yrittää.



Eiköhän teiniäitiyden suurimpia taakkoja taida olla sosiaalinen paine? Erityisesti läheisten menettämisen pelko jos eivät hyväksyisikään ratkaisua vaan jättäisivät yksin.

vahingossa paksuksi 16-vuotiaana, sen elämä meni ainakin ihan pilalle tuosta teiniäitiydestä, samoin esikoisen (mieheni isosisko) joka tietää olleensa vahinko ja jonka vuoksi vanhemmat joutuivat väkisin naimisiin (erosivat sitten myöhemmin).

Sehän on tärkeintä, ei koulut eikä työpaikat vaan onnellisuus. Pärjäätkö lapsesi kanssa ja onko lapsesikin onnellinen. Se merkitsee eniten! Hyvä jos niin on. :)

kiva kuulla että olet onnellinen ja tyytyväinen elämääsi.

kun pennut tekee pentuja! tossa ei ole mitään luonnollista.

maalaisjärjellä. Koska sitä kirjatietoa ja sivistystä ei ole vielä niin paljoa mukaan tullut. Tasapainoisia ja järkeviä lapsia on näillä mammoilla joiden min tiedän lapsensa saaneen nuorella iällä.



Itse en ole teiniäiti ja toivon osaavani käyttää omaa älliä lapsen kasvatukseen tämän esikoisen kanssa. Ei se lapsi tee mitään minun koulutuksella tms.



Nostan reilusti hattua näille rohkeille äideille. Jotka aloittavat elämänsä ns. puhtaalta pöydältä ja rohkeina, välittämättä näistä "aikuisista" heitä säälivistä, elämää "nähneistä" mammoista.

Ja mieheni on kertonut, että hänen lapsuutensa oli aika kauhea. Oli niin paljon hoidossa, ettei lopulta edes tiennyt, kuka hänen äitinsä on.



Anoppi nyt kuuskymppisenä parkuu menetettyä nuoruuttaan ja sitä, että mitä tuli tehtyä ja että välit lapsiin on perseestä.

Vaikein aika oli silloin kun lapsi syntyi ja kaverit oli innoissaan ja kävi kylässä ja oli niiin kiinnostunut vauvasta.



Pikkuhiljaa kuitenkin kaikki kaverit katosivat koska elämäntilanteemme oli niin erilainen.

Harvoin sain lasta hoitoon että olisin päässyt juhlimaan kavereiden kanssa.

Minulle tärkeä puheenaihe oli tietenkin lapset ja kaverit ei oikeen sen ikäisenä ja lapsettomina voinut mitenkään tajuta mistään mitään.

Kavereiden kadottua olin yksinäinen ja silloin tuntui pahalta mutta sain uusia kavereita puistoista ja kerhoista missä lapseni kanssa kävin.



Melkein kaikki tietenkin paheksui ja kattoi siellä meitä kieroon mutta onneksi joukkoon mahtui aina muutama sellainenkin äiti joka hyväksyi minut ja lapseni vaikka olinkin niin nuori.

Sain siis mammakavereita ja niiden kanssa oli enemmän yhteistä.

Nyttemmin vanhat kaverit on alkanut taas pitää yhteyttä kun on itsekkin saanut lapsia ja saanut vähän ikää lisää.



Nyt asiani on paremmin kuin hyvin.

Vanhempiani pelotti ja varmaan kaikkia läheisiäni että pilasin elämäni pitämällä lapsen mutta nykyään vanhempani on ylpeitä siitä että olen saanut opiskeltua ja kasvatettua lapsen ja asiani on hyvin. On ammatti ja työ.

Vanhempani arvostaa kunnon koulutusta ja työtä joten raskaaksi tulo oli niille iso kolaus koska ljuuli aluksi etten valmistu edes peruskoulusta.

Päätin kuitenkin näyttää kaikille ettei se ole maailman loppu.

Luulen attä useiden teiniäitien äidit ja tai anopit auttavat vauvan hoidossa ja kasvatuksessa. Eli näiden onnellisten sain lapsen 14-vuotiaana tarinoiden takana on yleensä aikuisia ihmisiä, jotka ovat auttaneet tilanteessa. Eihän 14-vuotiaalla ole edes taloudellisia edellytyksiä lapsen kasvatukseen. Lisäksi haluan äitinä sanoa että toivottavasti en koskaan joudu samaan tilanteeseen oman tyttäreni kanssa. Sääliksi käy siksi että lapsuus loppuu lyhyeen. Elämässä voi toki pärjätä vaikka olisi tehnyt lapset nuorena.

Islamistisissa maissa suurin osa lapsista saatetaan maailmaan tyttöjen ollessa juurikin 14 vuotiaita. Ihan hyviä ihmisiä heistäkin on tullut ja jos on vielä joutunut raiskatuksi niin koko suku hylkää ja suurin osa heistäkin selviää. Mikä on meille vierasta on jo Pakistanissa ihan normaalia.

Minä sain ekan lapseni yksin 17-vuotiaana, suoritin lukion loppuun ja sain lakin vuotta myöhemmin kuin suurin osa ikäisistäni.



Lapsi meni päiväkotiin, minä jatkoin opiskelua, löysin siinä sivussa ihanan miehenkin.



Nykyään, vähän päälle 30-vuotiaana, olen edennyt urallani hyvin, toinen lapsikin on hankittu, elämän ulkoiset puitteet täyttää tiukemmatkin onnistumisen kriteerit, ja sisäinen fiilis on perheenjäsenillämme pääosin onnellinen.

Islamistisissa maissa suurin osa lapsista saatetaan maailmaan tyttöjen ollessa juurikin 14 vuotiaita. Ihan hyviä ihmisiä heistäkin on tullut ja jos on vielä joutunut raiskatuksi niin koko suku hylkää ja suurin osa heistäkin selviää. Mikä on meille vierasta on jo Pakistanissa ihan normaalia.

tuotako pitäisi sitten ihailla tai suosia? :o

tuskin aapee toivoisi että hänenkin lapsi sais lapsena lapsen!