Oikeastiko toista/kolmatta jne odottavat käyvät harvemmin neuvolassa, kun ensimmäistään odottavat?
Miksi? Eikö nyt kaikkia vauvoja ja äitejä seurata yhtä usein?
Kommentit (23)
niin ensi- kuin uudelleensynnyttäjällekin. Itse HALUSIN käydä harvemmin raskauden alkupuoliskolla, loppupuolella kävin tietysti "ohjelman" mukaisesti.
mielestäni olen käynyt neuvolassa ihan yhtä usein kuin esikoista odottaessa. Tosin käynnit ovat lyhyempiä, välillä vain 20 min.
12vk sen takia että pääsee ultraan. Sen jälkeen ehkä 4-6vk:n päästä mutta sitten ihan samaan tahtiin kuin muillakin. Ainoastaan jos huomaan jotakin erikoista niin otan yhteyttä.
Jos jotakin tapahtuu tuossa vaiheessa ei voida edes tehdä mitään. Tarkotan että jos kesken tulee niin sitten tulee. sille ei voi mitään.
Mitäs turhaa juosta siellä alkuun.
Synnytykset vuosina 00, 02, 05, joten en tiedä onko systeemit muuttuneet.
Tai voisiko olla alueellisia eroja. Itse olen asunut Helsingissä odotusaikoina.
harvemmin neuvolassa kun lapsia on ollut enemmän, vain "pakolliset" mittaukset hoidettu. Olen aina ollut terve ja raskaudet sujuneet normaalista.
Olen käynyt töissä, lapsia on monta, työskentelen itse terv.huoltoalalla. Olen mielestäni voinut itsekin tarkkailla itseäni, en ole kokenut enää tarvetta keskusteluihin äitiydestä tai lapsista ja aikaa on ollut aina vain vähemmän:)
t. 5:n äiti
menossa rv27 ja neljä kertaa käynyt neuvolassa. Seuraava aika rv32.
Ja ykkönen tehty -08, kakkonen -10. Ei mitään erityisseurantaa, normaali käynnit.
ensimmäistä kuin toistakin oottaessa. Esikoinen on syntynyt 07,toinen 09 ja nyt keväällä laskettu aika kolmannelle.
tietty määrä käyntejä käsittääkseni täytyy olla. Mielestäni se ei riipu siitä, monesko lapsi on tulossa.
yhtä usein neuvolassa kaikkien kolmen kohdalla. Olisihan se vähän omituista, että uudestisynnyttäjät kävisivät harvemmin. Tuo kun ei takaa, etteikö raskaudessa voisi olla vakavia ongelmia.
Neuvolakäyntien määrä, lääkärikäyntien määrä ja ultrien määrä vaihtelee kunnittain.
jos raskauksia on jo takana. Mä kävin esikoisesta -01 10 kertaa, kuopuksesta (neljäs lapsi) -08 neljä kertaa. Molemmista lisäksi lääkärit. IHan normaali käytäntö, ja ihan hyvä näin, en tod olis jaksanut siellä useammin turhaan ravatakaan. Ajatus on se että monisynnyttäjät tuntee jos jotain on vialla ja hakeutuu sitten itse äitipolille. Ensisynnyttäjät ei kokemattomuuttaan näin voi eikä osaa tehdä.
kolmatta, alussa varsinkin, kun kaikki jo aika tuttua. Oli kova pahoinvointi ja 2 pientä lasta ennestään, niin ei ne sydänäänet + muut mittailut olleet niin kiinnostavia enää..
ensimmäistä odotusta seurataan tarkemmin kuin seuraavia. Sanoivat tämän ihan suoraan neuvolassa.
Lapseni olen saanut -03 ja -06.
Ja vaikka molemmat olivat ns. riskiraskauksia, oli toisessa n. puolet vähemmän neuvolakäyntejä.
kolmatta, alussa varsinkin, kun kaikki jo aika tuttua. Oli kova pahoinvointi ja 2 pientä lasta ennestään, niin ei ne sydänäänet + muut mittailut olleet niin kiinnostavia enää..
niin tottakai haluaisin kuulla vauvani sydänäänet (edes kerran kuussa). Ymmärrän toki, ettei kahden pienen lapsen kanssa pääse niin vaan lähtemään. Jos ei siis ole ketään, joka katsoisi lapsia sen aikaa. Ja pahoinvointi nyt ei ole kivaa..aika rankkaa, 2 pientä lasta + vauva. Nostan hattua!
eka raskaus. Olen nyt neljättä odottaessa käynyt viisi kertaa terkkarilla ja huomenna on toinen lääkärineuvola. Ja viikkoja on kasassa jo 36. Lääkärin jälkeen on sitten parin viikon päästä aika ja siitä sitten viikon välein ja sitten onkin jo laskettu aika...
Itse ainakin kävin ihan yhtä usein kuin ekaakin odottaessa. Vain lopussa jouduin ekassa raskaudessa käymään useammin, koska mulla erittyi valkuaista virtsaan ja verenpaineet oli koholla eli tod. raskausmyrkytys. Mutta olisihan sama voinut käydä toisessa/kolmannessa raskaudessa. Muuten normikäynnit oli kaikissa raskauksissa samalla tavalla.
Kokeneemmat yrittävät ehtiä ennen 12 vkoa.
Ekassa raskaudessa enemmän käyntejä kuin tokassa. Tokassakin olisi saanut käydä yhtä usein, mutta en kokenut tarvetta. Toisella lapsella olikin kasvuhäiriö, joka huomattiin vasta synnytyksessä ja nyt kolmannessa raskaudessa on käyntejä ollut tosi tiheästi ja lähes kaikki lääkärillä. Seurataan siis vauvan kasvua ja lapsiveden määrää yms. Ja mieluusti käynkin seurannoissa nyt, tietää, että vauva on kunnossa.
Mutta esimmäistä odotin yli 10 vuotta sitten ja maailma taisi silloin olla erilainen. Varsinkin alkupuolen käyntejä kai karsitaan, jos mitään ongelmia ei ole ollut edellisissä raskauksissa. Toisaalta en minä niitä käytejä alussa niin kauheasti kaipaakaan. Loppuraskauden käynnit ovat aivan yhtä usein kuin ensimmäistä odottavillakin.