Oletteko parisuhteen aikana ihastuneet johonkin toiseen? Miten pääsee siitä yli?
Kommentit (12)
Ja ohi meni, niin kokonaan, että nyt tätä kirjoittaessani ihan ihmettelen, MITÄ KUMMAA mä silloin ajattelin, kun se ihminen oli niin kiinnostava olevinaan.
(olen kokeillut senkin ja ex:än perään haikailin jonkin ajan kuluttua) Etäisyyttä kannattaa ottaa jos mahdollista tähän ihastumisen kohteeseen. Mulla vei viimesimmän ihastuksen unohtamiseen n.2v tosin seurustelin hänen kaa jonkin aikaa mutta oli pakko valita joko perhe tai hän, eli tiedän ettei kannata toimia ensimmäisen tunteen mukana todellakaan. Silloin kun on ihastunut johonkin ja seurustelee vakaassa parisuhteessa niin luulee ettei rakasta nykyistä miestään mut ei se niin ole, eräänkin kerran kun ihastuminen on mennyt ohi, niin olen pelästynyt että olinko ihan tosissani jättämässä ihanan mieheni jonkin ohimenevän takia?
Mä ihastun yleensä helposti ihmisiin, mutta alkuhuuman jälkeen se kyllä laimenee. Paras tapa on olla tapaamatta, olematta missään tekemisissä niin se siitä ohi menee. Monesti kyllä aivan kipeää tekee. Mutta niin ihana on oma mies ja tämä pieni perheemme, että mitään en sen riskeeraamiseksi tekisi.
Meidän mielestä ihastuminen on ihan luonnollinen juttu ja elämässä on vain hyvä asia, että tapaa ja pystyy aidosti kohtaamaan ihmisiä jotka ovat tavalla tai toisella ihania. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, että ihan hyvä vaan että heitä myös joskus löytää. Se on sitä elämän rikkautta.
Meillä ihastuksista voidaan kertoa toiselle avoimesti, ei ne mitään niin vakavia juttuja koskaan ole, että yhtään heikentäisivät tunteita toista kohtaan tai saisivat miettimään tätä parisuhdetta vähemmän vakavasti. Tiedetään ettei toinen kuitenkaan voi löytää koskaan ketään toistemme veroista.
kaipaan minäkin.. aivan järkkyä, kun mieheni kanssa ollaan oltu yli viisi vuotta kimpassa. en olisi koskaan koskaan kuvitellut olevani sellainen, joka voi niin kauheasti tykätä kahdesta ihmisestä samaan aikaan.
tiedän, että haluan olla mieheni kanssa - olen rakentanut elämääni hänen kanssaan - mutta tämä toinen vaan vie jalat alta. meillä on aviomieheni kanssa hyvä ja välittävä suhde, yhteinen yritys ja omakotitalo jne. kaikki toimii.
ja sitten piti tavata tämä kapinallinen. on nk. paha poika, vaikkei mikään rikollinen tosiaankaan.
osaatteko neuvoa naista hädässä? tämä toinen mies soittelee, tekstaa ym. ja minä olen sulaa vahaa..
ensin en meinannutkaan päästä eroon siitä, mutta sitten jätin työpaikan jossa tämä henkilö myös työskenteli ja siihen se jäi... nykyisin ajattelen häntä toki joskus mutta en enää niin usein... =) muistoja muistoja!
Olen yrittänyt että tää tunne menis pois, mutta ei. Olen miettinyt hänen huonoja puoliaan/mieheni hyvä puolia. Enkä edes haluaisi tän miehen kanssa muuta kuin seksisuhteen, enkä ymmärrä miksi. Olen tyytyväinen omaan parisuhteeseen, mutta siltä tuo mies vetää puoleensa.
Viimesin veto multa oli, kun pyysin tätä miestä kahville. Ajattelin että kun tutustun häneen paremmin, mun tunteet laimenee, tai sitten päinvastoin. Mutta se riski mun oli otettava. En halua elää enää näin.
Tai sit jos kerran kävis sitä panemassa ... *miettii*
hyvä keino on ollut kertoa ihastuksensa aina puolisolle, niin ei tule turhia mielikuvitus suhteita itsekään luotua
asiat realisoituu kun ei päästä itseään fantasioimaan eikä rakentamaan sivusuhteita
ihastukseni huonoja puolia ja mieheni hyviä puolia... ainoa huono puoli hommassa on, että en tiedä ihastukseni huonoja puolia :( Olen jo pari vuotta ollut ihastunut... olemme mieheni kanssa hänen asiakkaitaan. On " palvelualalla" , en kerro enempää, muuten ystäväni ja sisareni tunnistavat... ;) Mieheni tietää myös " ihastuksestani" , välillä tuntuu olevan hieman mietteliäs... varsinkin kun joudun ihastukseni luona käymään useimmiten yksin. " Naureskeleekin" onko meillä enää yhteistä osoitetta jne.
Tämä nuori mies on todella mukava, hauska huumorintaju, ihana hymy... hih, saa tämänkin vanhan rouvan jalat tutisemaan ;) Olemme kuulemma samaa vm... vitsailenkin, että voin aivan hyvin olla häntä vanhempi ja minähän en nuorempia miehiä ota... jos tämä mies on nuorempi... kyseessä on vain pari päivää, loppuvuoden lapsi kun olen ;)
En varsinaista suhdetta haluaisi. Ehkä enemmänkin kaveripohjaisen tai muuten läheisen suhteen. En välttämättä seksisuhdetta. Toisaalta itseni tuntien... taitaisi kääntyä aika pian seksisuhteen puolelle...
Olenkin kesän aikana ajatellut miestä todella paljon. Todella tyhmää, mutta en tiedä jokin miehessä vain on " kolahtanut" . Voihan olla että tämä mies on oikea kusipää tai jotain muuta vast. tai hän voi olla myös varattu jne.
Tuskinpa hän edes olisi minusta kiinnostunut... olemme aivan erilaisia :) Mutta ainahan sitä saa haaveilla ;)
googletin ihastukseni nimen... ja löysin hänen kuvansa. olis voittanut erään kilpailu... nyt olen useampana päivänä käynyt katselemassa komistusta ;)
En ole uskaltanut edes sisarelleni kertoa... ;)
Olen minä kyllä hölmö, toisaalta onhan sitä jotain piristystä keksittävä, kun yksin olen päivät lasten kanssa.
T. 20
Ainiin, jos ystävät/sisareni tunnistivat... tämän kirjoittaja ei sitten ole minä... ;)
ku olisikin...