Mitä miehesi tekee, jos itket, koska hän on pahoittanut mielesi?

14 v yhdessä

miehesi ole koskaan pahoittanut mieltäsi?

vaikka olis suutuspäissään ärsyttänyt ja on kiukkunen, mutta jos joskus siitä rupeen itkee ni kyl se tähän mennes aina jossai vaihees heltyny ja tullu pyytämään anteeks. Viimeks toissapäivänä: keitti kahvit, tuli hakee mut kahville sen kanssa.(riitaa oli kun mies kotona ollessaan vetelehti koko päivän, ei huomannut mua ollenkaa)

miehesi ole koskaan pahoittanut mieltäsi?

Hän on aika empatiakyvytön ja tulkitsee itkun agressioksi häntä kohtaan. Käskee lopettaa itkemisen ja tivaa, miksi itken. Onneksi nykyään masislääkkeiden käytön aikana harvemmin edes pystyn itkemään. Olen vain turta ja paha olo purkautuu jonkinlaisena apatiana, väsymyksenä ja katkeruutena ulospäin.

Muuten mies on ihan hyvä mies, mutta tuo tunteiden ymmärtämättömyys on aika iso miinus.

On mielestään aina oikias. Ei hän täyrellinen ole, mutta hänestä puuttuvat virheet. Arvannette, mistä hän on kotoisin.

Minä en itke oikein muualla kuin hautajaisissa, mutta mies on sellainen vollottaja että saan olla koko ajan lohduttamassa. Yleensä selvitään halimalla.

Eipä juuri koskaan ole tullut halailemaan tai lohduttamaan. Sen vuoksi yritänkin esittää asiani naama peruslukemilla, vaikka se olisi vaikeaa.

rassaamaan moottoripyöriään, tulee sitten takaisin, pyytää anteeksi ja sovittelee. Mutta kovin kovin harvoin tällaista tapahtuu.

Toisinaan taas ottaa kainaloon ja silittää. Ja alkaa sovitella sanojaan paremmaksi.



Eipä se turhasta ala yleensä mieltäni pahoittamaan, pikemmin saattaa jopa salata jotain vähemmän tärkeää minulta ja hoitaa itsekseen asiat ja kertoo sitten vasta.

mä oikein hirveän hepslaakin saan jostain sellaisesta kun se on toiminut todella sikamaisesti ja vuodatan sille kaiken törkyn miten se on minua kohdellut. Sitten päivän jälkeen unohtuu kohtelias käytös ja normaali tiuskimislinja palaa.

Viimeksi hän katsoi minua inhoten ja sanoi, että turhaan poraan.



Miehelläni ei ole empatiakykyä. Hän ihmettelee, miksi sanon niin, hänhän tekee kotitöitä eikä ole häipynyt liitostamme. Miten saisin hänet tajuamaan, että tekeminen ei ole tuntemista, ja tajuamaan, mitä häneltä puuttuu?

AINA. Ikinä ei oo jättäny yksin itkemään vaikka oonkin välillä vähän semmonen dramaattinen vollota krokotiilinkyynelineni. ;)

Yhdessä on oltu 14v, kerran olen raskaushormoneissa alkanut jostain syystää itkeä. Poika oli silloin 3v ja alkoi hänkin pelästyksestä itkeä, kun ei minulta koskaan aiemmin ollut moista reaktiota nähnyt. Mies meni ihan paniikkiin myös :D

Viimeksi hän katsoi minua inhoten ja sanoi, että turhaan poraan. Miehelläni ei ole empatiakykyä. Hän ihmettelee, miksi sanon niin, hänhän tekee kotitöitä eikä ole häipynyt liitostamme. Miten saisin hänet tajuamaan, että tekeminen ei ole tuntemista, ja tajuamaan, mitä häneltä puuttuu?

minun mieheni on samanlainen. On tosi isosta perheestä ja äidillä ei ole ollut aikaa lohdutella jos lapsilla on jotain murhetta ollut. On kasvanut aika kylmäksi ja tunteettomaksi.

ja tuota tapahtuu vähintään viikottain. Joskus olen kysynyt, miksei välitä koskaan mitään, jos mua jokin itkettää. Vastaus oli tympääntynyt ja vittumainen "ainahan sä itket".



Niin no miksiköhän...

välitä, tai ärsyyntyy enemmän ja alkaa itse mököttää ja kaivata sääliä. kokee itkuni uhkana, kiukkuna, vihana tms. eikä tunnu ymmärtävän että voi olla ihan vain surullinen. äkkiä se kääntyy niin, että minä olenkin se joka joutuu pyytämään anteeksi. No, jossain vaiheessa pyytää kyllä anteeksi myös itse.. Mies on muuten hyvä, ihana ja empaattinen, joten en tiedä miksi suhtautuu itkuuni tuolla tavalla.

Avain on kai siinä, mitä itse tekee.



Meillä ei tosin ole oikein sellaisia aiheita, että itkisin. Mutta väsyneenä kynnys hermoiluun kyllä saattaa ylittyä ja silloin mies on joskus kohtuuton. Lähden välittömästi vaikka toiseen huoneeseen, että hän saa hetken aikaa arvioida uudestaan reaktioitaan.



Myös täydellinen hiljaisuus vastauksena toimii.



Se riittää. Melko pian tulee halaus ja alkaa purkautua se todellinen syys hermoiluun. Mutta varsinaista itketystä en kyllä itselleni antaisi edes tehdä, se ei jotenkin kuulu oman käsityksen mukaan läheiseen ihmissuhteeseen, jonka tarkoitus on tukea ja inspiroida toinen toista - ei tietoisesti loukata. Terveet rajat ja oma koskemattomuus on hyvä säilyttää aina, olipa miten "läheinen" tahansa.



Läheisyys ei tarkoita hyväksikäyttöä, being abusive.

välitä, tai ärsyyntyy enemmän ja alkaa itse mököttää ja kaivata sääliä. kokee itkuni uhkana, kiukkuna, vihana tms. eikä tunnu ymmärtävän että voi olla ihan vain surullinen. äkkiä se kääntyy niin, että minä olenkin se joka joutuu pyytämään anteeksi. No, jossain vaiheessa pyytää kyllä anteeksi myös itse.. Mies on muuten hyvä, ihana ja empaattinen, joten en tiedä miksi suhtautuu itkuuni tuolla tavalla.

joka suhtautuu tuolla tavalla. Mutta mikä ihme niitä meidän miehiä oikein vaivaa?

Mutta varsinaista itketystä en kyllä itselleni antaisi edes tehdä, se ei jotenkin kuulu oman käsityksen mukaan läheiseen ihmissuhteeseen, jonka tarkoitus on tukea ja inspiroida toinen toista - ei tietoisesti loukata. Terveet rajat ja oma koskemattomuus on hyvä säilyttää aina, olipa miten "läheinen" tahansa. Läheisyys ei tarkoita hyväksikäyttöä, being abusive.

en minä ainakaan salli sitä, että mieheni käyttäytyy joskus verbaalisesti sikamaisesti minua kohtaan, mutta niin se törkimys kuitenkin siitä huolimatta tekee. Riippumatta siitä mitä minä sallin ja mitä en. Mitä sinä tarkoitat noilla "rajoilla" ja miten saat miehen noudattamaan niitä rajojasi?