Onko joku joka ei KOSKAAN menetä hermojaan lasten kanssa?

Jos vertaa tuttavapiiriini niin olen varmaan aika rauhallinen mutsi.. Naapurini pitää mua äitinä joka karjuu kun joskus " korotan" ääntä. Kun lapsi tappelee siinä vastaan ja ääneni on " korotettu" niin kai se on huutamista -mies on sitä mieltä väsyneenä.



Itse en koe huutavani. Kurkku suorana en ole rääkynyt, miehelle huudan helpommin koska hän on aikuinen ja pitäisi tajuta vähemmälläkin jankutuksella. Pienen lapsen kiukkua jaksan, paitsi päätöntä kirkumista -ja lapsi kyllä tietää että kirkumalla saa äidin mukaan juttuun! Mutta kun kirkuminen alkaa niin pitää huomioida lapsi.;)



Joku mainitsi väsymyksen, oma aika on ihan ehdoton. Se että saa puhua välillä aikuiselle. Kuntosali. Rutiinit ja se että joka asialle on paikkansa ja talossa on helppo saada tavarat paikoilleen. Mulla kaaos aiheuttaa hepulin helpommin, kun tiskipöytä on tyhjä, lattiat imuroitu ja sohvalle mahtuu istuun niin ei pala käämit.

Kunnolla aikaa matkustamiseen, myöhästyminen ei ole maailman loppu, jos on kiire niin pitää kuitenkin ottaa sen verran hissukseen lapsen kanssa ettei tiuski ja saa lasta hermostumaan.

Meillä on myös perhekokouksia ja kodin säännöt, ettei tarvitse joka kerta huutaa erikseen. Pinna on välillä kiristynyt kun lapsi purkaa omaa pahaa oloaan inttämällä tai kiukuttelemalla. Viimeisenä keinona poistun paikalta esim. vessaan ennen kuin repeän.

Kyllä lapselle tekee hyvää nähdä vanhemman negatiivisetkin tunteet! Eihän se opi itsekään niitä muuten näyttämään, jos aina vaan hyssytellään ja ollaan asiallisia! Hermostuminen ja äänen korottaminen on enemmän kuin normaalia, liiallinen asiallisuus epänormaalia!

olisi pitänyt jostain huutaa. Ja jos hermo uhkaa mennä (yleensä silloin olen itse väsynyt) niin en ole sitä kertaakaan poikaan purkanut.

Ensinnäkin olen tavannut ahkerasti kasvatusoppaita ja miettinyt itselleni strategiat, joilla selvitään konflikteista. Sikstoisekseen koetan pitää huolta, etten pääse liian väsyneeksi. Eli mies hoitamaan lasta ja tuulettumaan, kun rupeaa pinna kiristymään. Kolmanneksi mulla on vaan yksi lapsi. Neljänneksi en jaksa ressata niin kamalasti siivouksesta sun muusta.

Joskus mietin että tekiskö lapselle hyvää se että sille välillä vähän huudettais. Näkis ettei sekään maata kaada. Eli että hemmottelenko lastani tavallaan tällä tyylilläni liikaa. Kyllä minäkin JOSKUS vähän hermostun, ehkä kerran puolessa vuodessa. Mutten vielä ole koskaan huutanut lapselle.

Olen rauhallinen ihminen. Joskus voin suutahtaa, mutta en huuda enkä karju lapsille. Enkä edes tiuski. En minä ole mitään strategioita kehittänyt, minä vain olen tällainen. Lapset ovat kilttejä ja tottelevaisia, mitä nyt uhmikset ja murkut välillä testaavat rajojaan. Lapsia on viisi, iältään 18, 15, 13, 10 ja 4.