Kuinka usein koululaisesi on kavereilla?
Siinä kysymys. Miten usein koululaisenne on kavereillaan tai vastaavasti kavereita teillä kotona? Viikolla/viikonloppuisin?
Kommentit (16)
mutta meillä pyörii käytännössä päivittäin 1-3 poikaa oman lisäksi.
En tiedä miksi ne meillä AINA majailevat. No toisaalta tiedä ainakin missä oma lapseni on.
3-luokkalainen on 1-2x/vkossa, arkisin, jollakin kaverillaan. Minä en pidä ajatuksesta että meillä kotona häärii "ylimääräisiä" omieni lisäksi, koen olevani niin vastuussa heistä kaikista että tulisi työn teosta mitään. Kuopus on siis 1-luokalla ja 2-3 iltapäivänä vkossa tulee isoveljensä kanssa kotiin pariksi tunniksi ennen kuin itse kotiudumme.
Mutta mielummin meillä kuin jossain kaduilla sitten, kun muille ei saa mennä.....
3-luokkalainen on 1-2x/vkossa, arkisin, jollakin kaverillaan. Minä en pidä ajatuksesta että meillä kotona häärii "ylimääräisiä" omieni lisäksi, koen olevani niin vastuussa heistä kaikista että tulisi työn teosta mitään. Kuopus on siis 1-luokalla ja 2-3 iltapäivänä vkossa tulee isoveljensä kanssa kotiin pariksi tunniksi ennen kuin itse kotiudumme.
mutta teillä ei saa kyläillä. Reilua?
lapsen yksi kaveri, parhaimmillaan yhteensä 4-5 vierasta. Lapset ovat kavereillaan kylässä harvemmin, mutta kuitenkin kumpikin vähintään kerran viikossa.
Saavat sopia itse kyläilyistä, me sitten lähetetään porukka kotiinsa, kun on muuta ohjelmaa.
Lapset 3.- ja 4.-luokkalaiset
Koska ne on päivät jotka olen laittanut "kaverivapaiksi" meillä.
Muina päivinä meillä onkin sitten kavereita tuvan täydeltä. Viikonloppuisinkin, jos en ole etukäteen sanonut että tänä viikonloppuna haluan olla rauhassa. Silloin niitä mangutaan yökylään.
Kesällä se on helpompaa, koska asumme maalla ok-talossa niin olen laittanut koko köörin takapihalle telttaan. Parhaimmillaan siellä on ollut oman lapseni lisäksi 4-5 kaveria yötä :D
Meillä on sellainen tilanne, että koulut ja päiväkoti on samassa rakennuksessa, eli haemme päiväkotilaisen joka päivä. Silloin voimme myös keskustella koululaisten kanssa menevätkö kaverille tai tuleeko joku meille.
Viikonloppuisin saavat soitella kavereilleen mutta kysyvät kyllä etukäteen meiltä sopiiko - yleensä juuri siksi että kavereiden luokse on matkaa.
Koska ne on päivät jotka olen laittanut "kaverivapaiksi" meillä.
Muina päivinä meillä onkin sitten kavereita tuvan täydeltä. Viikonloppuisinkin, jos en ole etukäteen sanonut että tänä viikonloppuna haluan olla rauhassa. Silloin niitä mangutaan yökylään.
Kesällä se on helpompaa, koska asumme maalla ok-talossa niin olen laittanut koko köörin takapihalle telttaan. Parhaimmillaan siellä on ollut oman lapseni lisäksi 4-5 kaveria yötä :D
Vaikka asumme maalla, niin meiltä on koululle vain noin 500 m, joten eipä ihme että kavereita "kulkeutuu" meille mennen tullen.
Tässä on kyllä useita taloja lähistölläkin, emme asu missään varsinaisessa maalaistalossa.
*sama
kaverillaan tai päinvastoin. Ovat siis tällaiset erottamattomat kaverukset. Harrastusillat ollaan erillään, mutta jos tuntikin jää aikaa harrastuspäivinä, puhelin soi varmasti. Ekalauokkalainen sitten käy kaverilla/kaveri meillä noin 1xviikossa.
Välillä ovat ulkona ja sitten taas rantautuvat sisälle. Pari kaveria on ja heille kummallekaan ei saa mennä kuin ehkä kerran parissa kuussa.
Kun asuttiin edellisessä paikassa niin joka päivä oli vähintään yksi kaveri meillä tai sitten lapsi/lapset olivat kavereilla.
Nyt asumme paikassa, jossa asuu vain muutama kaveri kävelyetäisyydellä, joten lapset ovat kavereilla 3 - 5 kertaa viikossa tai sitten täällä on kaveri/kavereita.
3-luokkalainen on 1-2x/vkossa, arkisin, jollakin kaverillaan.
Minä en pidä ajatuksesta että meillä kotona häärii "ylimääräisiä" omieni lisäksi, koen olevani niin vastuussa heistä kaikista että tulisi työn teosta mitään.
Kuopus on siis 1-luokalla ja 2-3 iltapäivänä vkossa tulee isoveljensä kanssa kotiin pariksi tunniksi ennen kuin itse kotiudumme.
tyttömme, tosin vain muutaman tunnin kerrallaan. Meille ovat myös lasten kaverit tervetulleita milloin haluavat kun olemme kotona.
tyttömme, tosin vain muutaman tunnin kerrallaan. Meille ovat myös lasten kaverit tervetulleita milloin haluavat kun olemme kotona.
Kyselin tätä mielenkiinnosta siksi, kun itsellä on tilanne, että asumme maalla ja periaatteessa kavereille sen verran matkaa että joutuu autolla kuskata ainakin talvikeleillä. Tyttö on tokaluokkalainen, ja hänellä on yksi "ylihyvä" luokkakaveri, jota haluaisi nähdä monta kertaa viikossa. Joskus tuntuu työläältä sovittaa vienti- ja hakuaikataulut omiin ja miehen menoihin eikä vähiten 1-vuotiaan päiväuniaikoihin:/ Oliskin niin helppoa kun kaikille olis kävelymatka...
Jatkokysymys: saako teillä pienet koululaiset keskenään sopia kyläilynsä, vai sopivatko vanhemmat?
Tietenkin ulkoilevat keskenään melkein joka päivä.