Isompien lasten äideille kysymys
Jos teidät naapurin nukuttavan lastaan terassilla/ parvekkeella, ohjeistatko omia lapsiasi (sanotaan nyt 7-vuotiaita tai isompia, sellaisia jotka liikkuvat yksin pihassa) leikkimään vähän hiljempaa jos vaunut ovat terassilla, tai menemään vaikka muualle pelaamaan jalkapalloa tai sählyä tms siitä vaunujen vierestä?
Kommentit (15)
Mutta päästän kyllä leikkimään pihalle. Jos vauva ei kestä normaalia elämän ääntä, ei hän voi nukkua ulkona.
Kerran olen ajanut lapset pihalta puistoon. Riitelivät naapurin vauvan vaunujen vieressä niin että meillekin asti kuului.
pihan välittömässä läheisyydessä (parvekkeet toiseen suuntaan), mutta teoreettisesti ajatellen varmastikin ohjeistaisin. Minusta se on kohteliasta ja toiset huomioivaa. Ja sellaisia arvoja/käytösmalleja haluan opettaa myös lapselleni.
Jos pihalla on 10 lasta pelaamassa sählyä, mikä oikeus on yhdellä vauvanomistajalla tulla määräämään mitä muut saavat tehdä?
enkä ole ikinä olettanut että muut vanhemmat niin olisivat tehneet silloin kun omat pieniä. Elämää pitää saada olla ja jatkua normaalisti.
Jos pihalla on 10 lasta pelaamassa sählyä, mikä oikeus on yhdellä vauvanomistajalla tulla määräämään mitä muut saavat tehdä?
häiritteekö ap;eetä naapurinlapset vai?
Mutta en nyt yleisesti pidä mitenkään järkevänä, että ääntä pitää rajoittaa, pallopelit on vähän toinen juttu, jos pallolla mahdollisuus singahtaa uinuvan läheisyyteen.
koska minä en ole lasten kanssa ulkona, joten en heitä myöskään vahdi. En itsekään tiedä,jos jossain on vauva nukkumassa.
Jos olisin ulkona ja kävisin ohjeistamaan, saisin puhua kuin papupata ja pyytää heitä olemaan hiljempaa. Se olisi nalkuttamista tunti tolkulla, eikä silti ohjeistus mene perille kuin muutamaksi minuutiksi kerrallaan.
Vauva tietysti sisään, jos vaatii hiljaisuutta nukkuakseen.
Olen neuvonut lasta kulkemaan naapurin pihan ohi hiljempää,jos vauva nukkuu. Mutta en ole perunut ruokailua ja grillausta ulkona, vaikka naapuri tai lapsen pihalle nukkumaan.
Mutta minustakin lapset saa leikkiä pihalla normaalisti muuten
muutenkin. Ei jokaisen nukkuvan vauvan takia tarvitse hissutella, vauva tottukoon elämän ääniin.
niin joko vauva tottuu pihan ääniin eli herää vasta kun muutenkin heräämisvaiheessa tai jos ei totu, nukutan sisällä. Isommilla on oikeus leikkiä ulkona ja esim. takapihalla rivarissa en ala kurkkimaan, onko jonkun vauva nukkumassa. Semmoista elämä on kaupungissa. Saattaisin sanoa, että älkää huutako omilleni, mutta tosiaan sen vauvan voi nukuttaa sisällä, jos on niin herkkäuninen. Mulla on mennyt ruohonleikuri ohi enkä todellakaan mitenkään voinut talkkarille sanoa, että älä mene mun rattaitten ohi. Ei vauva herännyt. Kerran asuin alueella, jos aina oli meteliä kesäaikaan, rakennustöitä ym. ei toisista lapsista johtuvaa. En mitenkään voi semmoiseen vaikuttaa. Se lapsi nukkui paremmin, kun taas syksy tuli ja äänet väheni ja pipo korvilla.
Lapsilla on oikeus leikkiä pihoillaan, en minä itsekään kun lapset oli vauvoja vaatinut naapureilta mitään erityiskohtelua. Ja harvemmin niitä isompia lapsia esim. päiväsaikaan siinä pihalla olikaan, olivat kai koulussa ja kesällä taidettiin nukkuja sängyssä sisällä kun olivat syysvauvoja...niin ne vaunuajat oli se syksy, talvi ja kevät.
kyllä kanssa lapset leikkii, joo, normiäänet menettelee, mutta kun on se "kuka huutaa koviten"-leikki, niin tekis mieli käydä sanomassa.
Täytyy vaan vaunut siirtää talon toiselle puolelle.
vaunuissa kiinni pelata mitään, ettei pallo lennä vauvan päälle, mutta kyllä ihan samalla tavalla saa leikkiä, pelata ja mölytä pihalla, kuin muutenkin.