Mikä etä-äideissä ärsyttää niin paljon, että he ovat kaikkien arvostelun kohteena?

Siinä se. Mikään muu ei ärsytä kuin se että lapsi kokee sen minkälaista on elää etä-äidin lapsena. Lapsi peilaa elämäänsä ympäröivään yhteiskuntaan ja kavereihin, lapsi kun ei elä missään tyhjiössä. Ja lapsi tuntee myös helposti syyllisyyttä vanhempien ratkaisuista.



Etä-äiti saa olla aikamoinen fakiiri että lapsi ei koe äidin hyljänneen häntä ja että hänessä on jotain vikaa, koska äiti ei halua elää hänen kanssaan. Se minkä vaikutuksen tuo tekee lapsen kasvulle ja itsetunnolle on se asia mikä laittaa arvostelemaan etä-äitien ratkaisua.

Siinä se. Mikään muu ei ärsytä kuin se että lapsi kokee sen minkälaista on elää etä-äidin lapsena. Lapsi peilaa elämäänsä ympäröivään yhteiskuntaan ja kavereihin, lapsi kun ei elä missään tyhjiössä. Ja lapsi tuntee myös helposti syyllisyyttä vanhempien ratkaisuista. Etä-äiti saa olla aikamoinen fakiiri että lapsi ei koe äidin hyljänneen häntä ja että hänessä on jotain vikaa, koska äiti ei halua elää hänen kanssaan. Se minkä vaikutuksen tuo tekee lapsen kasvulle ja itsetunnolle on se asia mikä laittaa arvostelemaan etä-äitien ratkaisua.

Miksi lapsi on jotenkin erikoisen hylätty, jos äiti muuttaa pois erotilanteessa, mutta jos isä muuttaa, kaikki on ok?

Vaan viranomaisratkaisu.

mutta en ymmärrä miten joku voi jättää lapsensa.



Nyt tarkoitan äitiä joka tapaa lastaan joka toinen viikonloppu ja asuu vaikkapa 150km päässä lapsesta.



Jos asutaan samassa kylässä/kaupunginosassa ja väliä isänkodin ja äidinkodin välillä on 200m, minusta on ihan sama kumpi on lähivanhempi, mutta en ymmärrä ihmistä joka muuttaa kauas lapsistaan, oli sitten mies tai nainen, mutta äitinä ihmettelen vielä enemmän naista joka jättää lapsensa.

Siinä se. Mikään muu ei ärsytä kuin se että lapsi kokee sen minkälaista on elää etä-äidin lapsena. Lapsi peilaa elämäänsä ympäröivään yhteiskuntaan ja kavereihin, lapsi kun ei elä missään tyhjiössä. Ja lapsi tuntee myös helposti syyllisyyttä vanhempien ratkaisuista. Etä-äiti saa olla aikamoinen fakiiri että lapsi ei koe äidin hyljänneen häntä ja että hänessä on jotain vikaa, koska äiti ei halua elää hänen kanssaan. Se minkä vaikutuksen tuo tekee lapsen kasvulle ja itsetunnolle on se asia mikä laittaa arvostelemaan etä-äitien ratkaisua.

Eikö se ole ihan sama juttu kuin elää etä-isän lapsena?

Tottakai asennemaailma tulee ulkopuolelta, mutta se on asia joka pitää hyväksyä jos ei elä umpiossa. Vrt. tuo ketju jossa joku tahtoo antaa lapselleen nimeksi Anaali vai mikä olikaan. Eihän se nimi itsessään kenestäkään huonoa tee tai pilaa lapsen elämää tai oikeuta kiusaamaan, mutta silti lasta suojellaan yhteiskunnan toimesta vanhemmilta, jotka eivät tajua että lapsi ei voi elää yleisen asennemaailman ulkopuolella vaan tulee osaksi sitä. Vähän vaikeasti selitetty, mutta toivottavasti sait punaisesta langasta kiinni...



Ja sekä biologiselta kannalta että yhteiskunnan kannalta äiti on edelleen lapsen pääasiallinen huoltaja. Sitä tosiseikkaa ei kumoa pari yksittäistä koti-isäksi jäänyttä miestä tai uraputkeen pompahtanutta naista. Tottakai isälläkin on tärkeä asema, mutta me emme loppujen lopuksi ole vielä kovin kauan olleet pois luolista ja vaikka kuinka hoemme nykyaikaisuuden ja tasa-arvon nimeen, monissa asioissa paistaa alkuperäinen biologian määräämä järjestys taustalla eikä siltä voi välttyä. Lapsi tarvitsee äitiä ja tämä on valtaosaan ihmisistä koodattu niin syvälle selkäytimeen, että se ei sieltä lähde.



Tässä on varmastikin ne pohjimmaiset syyt, miksi koetaan vääräksi jos äiti vapaaehtoisesti tai pakotettuna erotetaan lapsista.

Tottakai asennemaailma tulee ulkopuolelta, mutta se on asia joka pitää hyväksyä jos ei elä umpiossa. Vrt. tuo ketju jossa joku tahtoo antaa lapselleen nimeksi Anaali vai mikä olikaan. Eihän se nimi itsessään kenestäkään huonoa tee tai pilaa lapsen elämää tai oikeuta kiusaamaan, mutta silti lasta suojellaan yhteiskunnan toimesta vanhemmilta, jotka eivät tajua että lapsi ei voi elää yleisen asennemaailman ulkopuolella vaan tulee osaksi sitä. Vähän vaikeasti selitetty, mutta toivottavasti sait punaisesta langasta kiinni... Ja sekä biologiselta kannalta että yhteiskunnan kannalta äiti on edelleen lapsen pääasiallinen huoltaja. Sitä tosiseikkaa ei kumoa pari yksittäistä koti-isäksi jäänyttä miestä tai uraputkeen pompahtanutta naista. Tottakai isälläkin on tärkeä asema, mutta me emme loppujen lopuksi ole vielä kovin kauan olleet pois luolista ja vaikka kuinka hoemme nykyaikaisuuden ja tasa-arvon nimeen, monissa asioissa paistaa alkuperäinen biologian määräämä järjestys taustalla eikä siltä voi välttyä. Lapsi tarvitsee äitiä ja tämä on valtaosaan ihmisistä koodattu niin syvälle selkäytimeen, että se ei sieltä lähde. Tässä on varmastikin ne pohjimmaiset syyt, miksi koetaan vääräksi jos äiti vapaaehtoisesti tai pakotettuna erotetaan lapsista.

Minä elin mummolla ja äitini on ihan hyväitsetuntoinen ihminen joka teki lisää lapsiakin, akateeminen toimittaja. En ole tajunnut miten kurjaa hänen elämänsä on ollut sinun asenneympäristössäsi.

Siitä väliltä heitä ei juurikaan ole sen takia, että yhteiskunnassamme vallitsee voimakas äitimyytti, joka tukee lasten jäämistä avioerossa isälle.



Jos etä-äitiys on äidin oma idea,hän on yleensä tehnyt ratkaisun vakaasti harkiten ja lastensa parasta ajatellen. Hän on siis epäitsekäs pyhimys. Yleensä hän on etävanhempana esimerkillinen, tapaa lapsiaan paljon ja osallistuu heidän elämäänsä. Aika usein osa lapsista muuttaa myöhemmin hänen luokseen.



Jos taas etä-äitiys on oikeuden päätös, se johtuu usein äidin epävakaudesta. Äidin pitää olla erittäin selvästi huonompi vanhempi kuin isä, jotta tällaiseen ratkaisuun päädytään, ja ellei hän ole alkoholisti, narkomaani tai laitoshoidossa mielenterveysongelmien takia niin sitten hän on jo ehtinyt muuten laiminlyödä lapsiaan näkyvästi.



Vapaaehtoinen etä-äitiys on uusi ja aika harvinainen ilmiö ja siksi tämä pakotettu etä-äitiys hallitsee yleisön mielikuvia. Etä-idit ärsyttävät, koska jotkut (monet?) heistä ovat haitaksi omille lapsilleen. Se tuo "tavallisten" vanhempieen mieleen epämiellyttäviä kysymyksiä omasta vanhemmuudesta. Miten itselle kävisi erotilanteessa? Onko itse riittävän hyvä äiti?



Ennen nykyistä avioliittolakia erotilanteessa etsittiin syyllinen ja syytön osapuoli sai lapset luokseen asumaan, mikäli heidän asumisestaan oli kiistaa. Silloin etä-äitejä oli nykyistä enemmän eivätkä he olleet tehneet välttämättä mitään muuta pahaa kuin rakastuneet toiseen mieheen. Nykyään tilanne on kuitenkin erilainen.

äitimyytti siis tukee voimakkaasti lasten jäämistä erossa äidille.

lapselleen olen lähi-äitipuoli. Mitään pahaa sanottavaa ei ole, joskus on vain tuntunut arjen pyörityksessä, että etä-äiti saa tavallaan rusinat pullasta, koska minä olen se kamala eukko, joka pitää kotona kuria ja äidin luona olo on aina niin kivaa. Tämä siis lapsen asemasta katsottuna ja kärjistettynä ;) Noh, itseppä tähän ryhdyin

lapselleen olen lähi-äitipuoli. Mitään pahaa sanottavaa ei ole, joskus on vain tuntunut arjen pyörityksessä, että etä-äiti saa tavallaan rusinat pullasta, koska minä olen se kamala eukko, joka pitää kotona kuria ja äidin luona olo on aina niin kivaa. Tämä siis lapsen asemasta katsottuna ja kärjistettynä ;) Noh, itseppä tähän ryhdyin

Siinä se. Mikään muu ei ärsytä kuin se että lapsi kokee sen minkälaista on elää etä-äidin lapsena. Lapsi peilaa elämäänsä ympäröivään yhteiskuntaan ja kavereihin, lapsi kun ei elä missään tyhjiössä. Ja lapsi tuntee myös helposti syyllisyyttä vanhempien ratkaisuista. Etä-äiti saa olla aikamoinen fakiiri että lapsi ei koe äidin hyljänneen häntä ja että hänessä on jotain vikaa, koska äiti ei halua elää hänen kanssaan. Se minkä vaikutuksen tuo tekee lapsen kasvulle ja itsetunnolle on se asia mikä laittaa arvostelemaan etä-äitien ratkaisua.

Lapsi elää osana tätä yhteiskuntaa, jossa lapseen vaikuttaa myös opettajan, naapurin tädin, kavereiden yms. asenne. Sieltä asenteista tulee malli että äiti elää lapsen kanssa. Jos näin ei ole, niin se peilautuu asenteiden myötä lapseen (sitä oppii nopeasti että äidissä ja sitä kautta itsessä on vikaa).

Sitä vastoin yhteiskunnassamme on ihan normaalia että isä on etä-isä. Tämä ei sodi normeja vastaan samoin kuten äidin etä-äitinä olo. Tosin etä-isän hylkäämäksi voi tuntea samoin, mutta muiden asenne ei ole samanlainen ja vertaistukea varmasti löytyy kavereista. Eli keinoja purkaa tilannetta auki on enemmän ja niitä toisten reaktioita tulee vähemmän.

Itse koin lapsuudessani 70-luvulla avioerolapsena olon osaksi identiteettiäni, eikä tosiaan vahvistavassa mielessä. Tuolloin eivät avioerolapset olleet yleisiä kuten nykyisin. Tietyllä lailla varmasti yhteiskunnassa ja muiden ihmisten suhtautumisessa saattoi olla samaa kuin nyt etä-äitien lasten kohdalla. Voihan se olla että 20v kuluttua etä-äitiys on toisella lailla hyväksyttyä.

ei voi olla erossa lapsistaan, kai se on ihan biologinen eloonjäämisjuttu.

Ja kyllä noi lapset ihan hirveästi sitä äitiä kaipaa ja tavallaan niissä näkyy se emotionaalinen puute. Nuorempi esim. vielä kymmenen vanhana roikkui kiinni kaikissa naisissa, jotka hänen kanssaan koskaan puhuivat. Siis ihan ventovieraallekin pyrki syliin, jos tämä vain vaikutti ystävälliseltä.



Tekeekö isästään erossa kasvavat lapset tällaista?

olisi eron sattuessa paljon parempi lapselle, jos jäisi isänsä luokse asumaan. Itselläni on epämääräiset työajat ja lapsi saisi olla joskus omituisia aikoja päiväkodissa, miehellä ihan tavalliset työajat. On myös hyvä mies ja isä.

olisi eron sattuessa paljon parempi lapselle, jos jäisi isänsä luokse asumaan. Itselläni on epämääräiset työajat ja lapsi saisi olla joskus omituisia aikoja päiväkodissa, miehellä ihan tavalliset työajat. On myös hyvä mies ja isä.

Ja kyllä noi lapset ihan hirveästi sitä äitiä kaipaa ja tavallaan niissä näkyy se emotionaalinen puute. Nuorempi esim. vielä kymmenen vanhana roikkui kiinni kaikissa naisissa, jotka hänen kanssaan koskaan puhuivat. Siis ihan ventovieraallekin pyrki syliin, jos tämä vain vaikutti ystävälliseltä.

Tekeekö isästään erossa kasvavat lapset tällaista?

ei luottanut yhteenkään naiseen siinä vaiheessa kun tulin elämäänsä, ei mennyt kenenkään naisen syliin paitsi äitinsä ja mummonsa. Mutta täti, hoitotädit jne eivät kelvanneet, vain miehet. Minä olin sitten se, joka hiukan sai tätä asiaa muuttumaan, että jopa nukkui vieressä kun iskä oli työreissussa tms.

olisi eron sattuessa paljon parempi lapselle, jos jäisi isänsä luokse asumaan. Itselläni on epämääräiset työajat ja lapsi saisi olla joskus omituisia aikoja päiväkodissa, miehellä ihan tavalliset työajat. On myös hyvä mies ja isä.

hoidossa ja silti niistä on kasvanut mukavia, täyspäisiä nuoria.

hoidossa ja silti niistä on kasvanut mukavia, täyspäisiä nuoria.

mutta kyllä lapselle silti on parempi olla siellä hoidossa normaaliaikoina kuin esim. klo 20-15 tai jopa vuorokauden, eli illan, yön ja aamun. Jos isässä ei ole mitään vikaa, niin mielestäni tällaisessa tapauksessa on parempi lapsen olla hänen kanssaan. Muu on vain itsekkyyttä.

Tuntuu että olisin itse valmis taipumaan mille hyvänsä mutkalle etten menettäisi lapsiani, ihan itsekkäistä syistä - voin kuvitella että mun epätoivoni olisi niin syvä etten siinä tilanteessa edes muistaisi ajatella lasten parasta vaan haluaisin ne vain itselleni.



Jos lapset määrättäisiin isälle, säälisin äitiä enkä lapsia.