Olen niin väsynyt tähän

Ole ystävällinen ja varaa aika lääkärille. Lapsesi tarvitsevat sinua, älä edes haudo itsemurhaa. Asiat voi saada tolalleen, vaikka nyt kaikki olisi kuinka synkkää. Käy lääkärin luona juttusilla. Ihan oikeesti.



T: Huolestunut palstalainen

ei itsemurha ole nyt ajankohtainen. Näen sen vaihtoehtona pitkän polun päässä - sitten jos ja kun ero tulee. Nyt olisi vielä paljonkin pelastettavaa, mutta en jaksa tehdä asialle mitään.



Kai minun on sitä lääkäriä mietittävä. Katson vuoden loppuun, mikäli tunne on silloin sama, menen lääkäriin.



Kiitos ystävällisistä sanoistasi, kaikkea hyvää sinulle.

jos hakeutuisit lääkäriin jo nyt, saisit apua väsymykseesi jo nyt ja ehkä asiatkin muuttuisivat hiljalleen paremmaksi...?

Tsemppiä sinulle!! Vaikka kuulostaa miten kliseeltä, niin aina se aurinko risukasaan paistaa... jossakin vaiheessa.



#2

samat asiat olisivat kotona vastassa päivä toisensa jälkeen.



enkä jaksa miehen ilkkumista siitä, että olen "muka" masentunut tai väsynyt



t. ap

ilkkuminen oikeasti ilkkumista vai miehen tyyli huolehtia ja yrittää saada hakeutumaan lääkäriin tms.

hoitoon, tarvitset sitä ja äkkiä!!!

minäkin parannuin! lääkärissä käynti on tärkeä ensimmäinen vaihe. hän on kuitenkin saanut koulutuksen, jossa hän on oppinut kohtaamaan ihmisiä jotka ovat kanssasi samanlaisessa tilanteessa. hän osaa arvioida paljonko apua tarvitset. terapia auttaa ja paljon, vaikka siihen itsekin skeptisesti aluksi suhtauduin. sen avulla sain voimia ja näin elämäni uusin silmin..

tuntuu ajattelevan mielialalääkityksestä, että ei halua mitään semmoisia nappeja.



Minä kyllä tuossa tilanteessa suosittelen lämpimästi sitä lääkärikäyntiä ja varmasti lääkärikin suosittelee lääkitystä.



Itselläni on mielialalääkitys, enkä pidä sitä lainkaan huonona, päinvastoin. Lääkitys on auttanut minua näkeemän kaikkien murheiden ja kaiken synkkyyden ohi, ne parhaimmat asiat. Auttanut minua työntämään synkät ajatukset sivuun ja keskittymään laittamaan elämäni kuntoon ja järjestykseen ja näkemään auringonpaisteen :)



Ap:lle vilpittömästi kaikkea hyvää. Toivottavasti asiat järjestyvät. Mene ihmeessä käymään lääkärissä ja jo nyt. Ei se mitään ota, jollei annakaan.

Ei sun lapsena ole hauska kasvaa.

Sekä itsesi että lastesi vuoksi. Hop, hop! Lääkäriin, tänään, nyt heti!



Sen jälkeen, kun olosi tuntuu paremmalta, alat käsittelemään parisuhteesi ongelmia. Jos mies ei tee omaa osuuttaan arkihommista, hanki siivooja ja mies maksakoon sitten oman osuutensa ulkoistamisen.

Onko parisuhde muuten ok? Miten mies kohtelee sinua ja lapsia? Rakkauden tunne voi sinun puoleltasi olla hiipunut ihan vaan pelkästään masennuksen takia, masentunut ihminen ei kykene tuntemaan rakkautta ja iloa, mutta ne palaavat kyllä.



Itsekunnioitusta peliin ja tsemppiä! Ylös sieltä sohvannurkasta HETI!

minä ainakin tekisin kotihommia minkä ehtisin, kunhan nyt hoidat itsesi kuntoon. On iloa lapsillekin ja ehkä mieskin näyttäisi paremmalle (huom. ehkä)

Teen kaikki kotiaskareet, ulkoilen lasten kanssa ja koiran jne jne. En voisi "aktivoitua" enää yhtään enempää. Tai no sen lääkärin suhteen voisin.



Olen joskus vuosia sitten syönyt masennuslääkkeitä (tästä on jo aikaa, olin silloin työuupumuksessa) ja lääkkeet toivat silloin niin voimakkaan painonnousun, että masennuin siitäkin. Eli näin typerä asia minua tuota lääkitystä nyt estää ottamasta.



Ja vaikka olisin itse pirteämpi, niin millä tuon miehen saisi mitään tajuamaan... olen jo nyt yrittänyt puhua, neuvotella, itkeä, huutaa, raivota.. Muistaa viikon ja sen jälkeen kaikki on samaa. Mies on hyvä miehenä, suhde on muuten kunnossa, mitä nyt tällaista "typerää" ongelmaa.



Ehkä minunlaisen ihmisen kanssa ei ole mukava "kasvaa", mutta uskallan väittää, että ei ole lastenkaan mukava miehenkään kanssa. Siellähän ovat sitten nälissään, paskasissa ja liian pienissä vaatteissa, kun kukaan ei huolehdi näistä itsestään selvyyksistä. Tai no, ehkä mies alkaisi siinä vaiheessa huolehtimaan kun mikään ei olisikaan enää itsestään selvää.



Miehen irvailulla tarkoitan sitä, että hän alkaisi väheksymään masennustani, koska eihän hän itse koe tekevänsä mitään väärin. Hänessä ei ole vikaa, joten mitä minä oikein odotan häneltä. Hän ei osaa tukea tuollaisessa asiassa. Hänen entinen puolisonsa aikoinaan myös masentui (en ihmettele sitä lainkaan) ja miehen mielestä hyvä ratkaisu tukea häntä oli antaa naiselle mahdollisimman paljon omaa aikaa. Heillä ei ollut lapsia. Eli, käytännössä mies häipyi töistä tultuaan kavereilleen, näyttäytyi kotonaan sen mitä oli pakko. Se oli hänen mielestään tukemista, koska antoi toisen olla omassa rauhassaan, vaikka kukaan ei ollut tätä pyytänyt.



Viime yönä mietin, että voisin kirjautua suoraan sisälle johonkin psykiatriseenhoitoon vain ja ainoastaan lepäämään. Ja mies saisi sillä aikaa opetella mitä arkielämä on. En vaan koe olevani riittävän "sairas" (inhottavaa edes sanoa itseäni sairaaksi), ei kukaan minua sisään ottaisi ja se selittely ja häpeä lähisuvulle olisi valtavaa.



t. ap

että käyn siis päivittäin töissäkin. Eli olen varsin aktiivinen elämäni suhteen. Myönnän, että sorrun "esittämiseen", eli elän kuin kaikki olisi hyvin. En nyt osaa pukea ajatuksia sanoiksi, pahoittelen että tämä kirjoittaminen on näin puutteellista.



Kiitos teille kaikille viesteistänne, jo pelkästään ne ovat tuoneet hyvää oloa.



t. ap

niin lähde sinä pois ja jätä miehesi lasten kanssa. Et tiedä mitä teet lapsille, jos todella ajattelet asioistasi nuin. Luuletko olevasi korvaamaton ?



Ei toi kaiken tekeminen ja kaikessa jaksaminen ketään auta, vähiten sun lapsias. Tuollainen asenne näkyy kauas ja mitä pahempaa se vaikuttaa vielä kauemmas.



Itse hain apua ja siltikin nyt lähes 10v myöhemmin teini-ikäisen lapsen kanssa joudutaan käymään keskusteluja ajasta jolloin äidillä meni huonosti, selittämään, miksi asiat oli niinkuin oli ja ettei hän ollut asioihin syyllinen! Muista et ole korvaamaton, vaikka haluaisit ajatella niin, varsinkin kun sinulla on vielä mies rinnallasi! Onko sitten helpompaa kun ei enää ole ?

Lasten takia voisit ainakin soittaa lääkärille? Et tiedä kuinka se helpottaa, kun saat puhua ihmisen kanssa joka ymmärtää, eikä ne lääkkeitä pakota syömään, itse sanoin, että yh:na en voi syödä mitään unipillereitä, mun pitää kuulla jos lapsi herää jne.

haetaan sitten ne lääkkeet. Ja mitä sen jälkeen? Ihmetellään samaa paskaa, väheneekö työmääräni siitä että syön pillereitä?



Ja en tosiaan ajattele että olisin korvaamaton. Kyllä se mies alkaisi asioita tekemään, jos olisi pakko. Ja löytää hetkessä uuden rinnalleen. Uskon jo itsekin, että se olisi kaikista parhain ratkaisu tässä tilanteessa.



Soitan lääkärille ja sen jälkeen hankin paperit avioeroa varten.



t. ap

Sanot, että pelkäät painon nousemista, koska masennuksesi vain pahenee siitä. Se on ihan oikea syy.

Suosittelisin myös käymään avioeroasiaa läpi jonkun kanssa hieman syvemmin. Toivottavasti pääset nopeasti jonkun juttusille (ja muista, että jos et hoitajan kanssa tule toimeen, pyydät vaihtoa kansliassa). Lähde vaikka viikoksi johonkin matkalle, kun seuraavan kerran saat lomaa töistä. Kerrot miehellesi ilmoitusasiana olevasi niin loppu, että jos yksi viikko ei hoidu, ei hoidu avioliittokaan puoleltasi. Jätät vaikka siivous- ym. palveluiden numerot ja pesukoneen käyttöohjeet pöydälle lähtiessä. Etkä peru matkantarvetta, vaikka kuulisit mieheltä mitä lupauksia.

Ja matkan ei tosiaan tarvitse olla mikään kallis ulkomaanmatka, lähdet yksin tai kaverin kanssa johonkin erämökkiin vaikka. Kunhan saat tuulettaa päätäsi sieltä sohvannurkasta.