Jos lääkäri tekee väärän diagnoosin

Peräsuolessa haavauma, tk-lääkärin diagnoosi peräpukamat ja oli vähällä etten saanut pussia vatsan päälle niin pahaksi oli haavauma mennyt kun se leikattiin ja 1/3 peräsuolenaukosta poistettiin.

normaalin ammattitaidon omaava lääkäri olisi osannut diagnosoida vaivan oikein. Ja sulle tuli jotakin haittaa diagnoosin viivästymisestä.

Arvio ei ole ihan noin yksinkertainen. Hoito ja tutkimukset tutkitaan hyvin tarkkaan ja arvioidaan sen perusteella, olisiko sellaisten oireiden ja löydösten perusteella lääkärin pitänyt osata epäillä jotain tai määrätä muita tutkimuksia tms. Jos lääkäri on toiminut perustellusti ja normaaleiden tutkimus- ja hoitokäytäntöjen mukaan, niin hoitovirhettä ei ole tapahtunut, vaikka diagnoosi olisikin alkuun ollut väärä. Kyse on siitä, että lääketieteessä ei vain ole aina mahdollista saada heti oikeaa diagnoosia.



Monissa varsinkin harvinaisissa sairauksissa on hyvin tavallista, että sitä oikeaa diagnoosia ei osata epäillä heti alkuun, vaan ensin epäillään tavallisempia tauteja. Vika ei silloin ole lääkärissä, vaan tauti vain on vaikeasti diagnosoitavissa. Samaten monissa sairauksissa oireet ovat alkuun hyvin epämääräisiä ja lieviä ja vasta oireiden pahentuessa on mahdollista päästä oikeaan diagnoosiin. Kuvantamistutkimukset ja laboratoriokokeet eivät välttämättä heti näytä mitään, vaan vasta tilanteen pahentuessa eikä koko tutkimuspatteria voida ottaa välittömästi kaikista vähänkin oireilevista potilaista.



Mutta jos lääkäri on tehnyt selvän virheen, niin silloin voi saada korvauksia. Tosin mitään jenkkityylin valtavia korvauksia ei Suomessa saa yhtään mistään. Yleensä korvataan kulut ja "kipurahat" ja "haittakorvaukset" ovat korkeintaan tuhansia - muutaman kymmenentuhatta euroa.

jos jatkotutkimuksissa todetaan haittaa

Monessa, varsinkin ohimenevässä, vaivassa riittää, että poissuljetaan vakavammat taudit ja varsinainen diagnoosi jää kysymysmerkiksi. Tavoite on poissulkea jotain erityistä hoitoa vaativat sairaudet ja kun ne on poissuljettu, niin on periaatteessa ihan sama, mikä lopullinen diagnoosi on, jos se ei vaikuta hoitoon.



Monesti tämä, varsinkin julkisella sektorilla yleinen, tavallinen ja järkevä hoitokäytäntö on yllätys varsinkin sellaisille potilaille, joilla ei aikaisemmin ole juurikaan ollut muita sairauksia. Moni haluaa esim. magneettikuvauksia, koska haluaisi tietää, mikä vaivan syy on, vaikka kuvauksen lopputulos ei vaikuttaisi hoitoon mitenkään (eli oli se mitä tahansa, niin mitään sen kummempaa ei tehdä).



Tämä on ehkä suurin "oikea" ero julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä. Yksityisellä puolella kaikki toiminta tuottaa voittoa ja rahaa, joten tutkimuksia tehdään niin kauan kuin asiakas niitä haluaa ja on valmis maksamaan. Julkisella puolella taas mietitään joka kohdassa, tuoko tutkimus jotain sellaista uutta informaatiota, joka vaikuttaa hoitoon jollain lailla. Moni potilas syyttää julkisen puolen lääkäriä siitä, että diagnoosia ei ole saatu, mutta hoitovirhe se ei ole, vaan normaali käytäntö ja järkevää rajallisten resurssien ja verorahojen käyttöä.



t. 5

Todella yleistä siis, ja useinhan diagnoosit jos eivät nyt ihan kokonaan vaihdu, niin ainakin tarkentuvat ajan kanssa.

Ensinnäkin siitä väärästä diagnoosista pitää olla ollut jotain haittaa potilaalle. Toisekseen lääkärin pitää olla tehnyt joku selkeä virhe hoidossa, josta potilaalle on aiheutunut haittaa, jotta olisi oikeutettu korvauksiin.



Kuten aiemmin on todettu, niin diagnoosia ei läheskään aina edes tarvita ja oikeaan diagnoosiin pääseminen monissa sairauksissa vie tyypillisesti pitkään ja on vaikeaa. On erittäin yleistä, että pitkäaikaisissakin sairauksissa on alkuun monia ns. "työdiagnooseja" ja oikea diagnoosi tarkentuu ajan mittaan. Ohimenevissä sairauksissa tauti saattaa monesti parantua ennen kuin diagnoosia saadaan varmistettua eikä diagnoosin saaminen ole mikään itseisarvo.



Yleensä on tapana hoitaa potilasta, eikä diagnoosia, laboratorioarvoja tai röntgenkuvia.