Miksi lihava ei kehtaa syödä?

se lihava olis vielä paksumpi jos söisi yhtä paljon kuin muut.

kotona, muiden seurassa ei kehtaa. Sitten keksii tekosyitä ja ihmettelee muille miksi lihoo.

Mä en tykkää syödä julkisesti oikein mitään, ja vielä vähemmän mitään "herkkuja" mun hoikille kavereille on ihan ok hakea mäkistä isot ateriat ja vetää niitä keskustorilla bussia odotellessa, mutta musta tuntu, että kaikki tuijottaa mua ja ajattelee, etttei ton läskin kannattas tollasta paskaa syödä. Ja mä en edes ole mikään kovin läski (painoindeksi vähä vajaa 30) eli uskon, että vielä läskimpiä tuijotetaan/he kuvittelevat että tuijotetaan enemmän. huono itsetunto siis syynä.

jo söisivät niinkuin muutkin. Ikävää jos sellainen olo on. Mutta helppohan se on kuvitella.



ap

Ja olen siis ylipainoinen, 170cm ja 85kg.

Tosin mulla on esim koulukavereina pari sellaista hoikkaa tyyppiä, joiden olen huomannut "piilovittuilevan" mulle mennessämme ruokalaan syömään. Kun he itse yleensä ottavat vaan keiton tai salaatin niin aika usein tulee mullekkin jonkin tyylistä kommentointia kun otan lounaaksi lämpimän ruuan.

En ole ollut kuulevinaan, koska mun syömiset ei muille kuulu, enkä mäkään kauhistele laihojen syömisiä tyyliin "oi voi, sun pitäs syödä enemmän, ei toi salaatti riitä kun olet noin laiha".

että jos vaikka kaverien kanssa mennään Mäkkäriin, niin mä otan oikein mielelläni salaatin. Tykkään niistä ihan oikeasti paljon enemmän kuin hampurilaisista. Tässähän on tietenkin hieno dilemma:



1. Ihmiset ajattelee, että tuo ottaa salaatin, koska ei kehtaa ottaa hampurilaista. Sitten naureskellaan, että mitä tuo yrittää esittää.



2. Jos ottaakin hampurilaisen, niin sitten ajatellaan, että helvetin läski lihoo vaan enemmän, söis välillä vaikka salaattia.



Eli teki miten tahansa, niin aina menee väärin.

vaan siitä että tykkään herkutella ja mässäillä vain omalla tyylilläni.



En ole ikinä peitellyt sitä että syön paljon ja voin ostaa ihan avoimesti esim. ison mässin karkkia ja pizzan. En kuitenkaan saa hakemaani nautintoa syömisestä, jos istun pöydässä muiden kanssa, sillä silloin olen kiinnostuneempi keskustelemisesta ja tuntuu typerältä mättää ilman sitä mättämisen nautintoa. Vähän vaikea ehkä selittää sellaiselle, jolla on ihan erilaiset ruokailutavat...



Ajatellaan vaikka näin: jos teen esim. kotona yksin ollessani pastaa kermaisessa kastikkeessa, syömäni määrä riippuu paljon siitä miten syön. Jos syön pöydän vieressä ilman lukemista tms. syön normaalin lautasellisen. Jos taas syön sohvalla lueskellen/telkkaria katsoen, voin helposti syödä pari isoa annosta. Koska olen yksin, ei tämä selvästikään liity mitenkään häpeään, vaan siihen että jossain tilanteessa mässytys on nautinnollista ja toisessa ei.



Selvensikö tämä yhtään?



Toisaalta kyse voi (häpeän lisäksi, joka varmasti on yksi ilmeinen syy myös) olla esim. siinä, ettei pidä tarjoilusta tms. En ole itse ikinä nauttinut kahvipöydän antimista, vaikka monista ne herkkuja ovatkin. Ei siis tulisi mieleenkään mättää pullaa vain sen takia, että joku ei luulisi minun kainostelevan.

niin eihän syytä tarvitse etsiä AV:tä kauempaa. Luepa joskus joku ketju, jossa haukutaan läskejä, voi herranjumala niitä sanakäänteitä.



Koska joku varmasti ny keksii, että sanon tämän siksi, että olen läski, voin kertoa: en ole. Mutta mua sapettaa se, miten jotkut kehtaa puhua toisista ihmisistä.

Yhden tytärkin on samanlainen. Äiti selittää, että mitään ylimääräistä ei koskaan syödä, ihan normaalia kotiruokaa. Lapsensa ei syö koskaan mitään kylässä, jättää melkein kaikki ruuat yms. lautaselle koskemattomana. Kun oma lapsi on heillä kylässä, vaikka keskellä viikkoa, niin joka halvatun kerta hän on syönyt siellä sipsiä, jäätelöä, karkkia jne.

Ihanko kukaan uskoisi, että ne läskit tulevat itsestään syömällä vain vähän salaattia.

Oon kova puhumaan ja seurassa keskityn mielummin keskustelemaan asioista enkä syömään niinkään. Ja täytyy myöntää, että olen minäkin aika valikoiva mitä sitten suuhuni laitan kahvipöydästä - jos laitan yhtään mitään. Tietyissä paikoissa jo tietää, miltä se heidän täytekakkunsa maistuu (samanlaista jo about 10 vuotta) tai että täällä ei pulla oikein ole hyvää.. En viitsi syödä sellaista, mistä en pidä. Muutenkin olen enemmän suolaisen ystävä, niin jos tarjolla on vain makeaa, niin hyvin harvoin otan mitään.



Mutta... jos laitan itse kotona kahvitarjoilun, niin en sittenkään usein syö mitään kahvin kanssa. Ja siinä on syynä taas ihan itsekuri. Jos haluan, pystyn olemaan ilman sitä hyvää juustokakkua jota helposti menisi vaikka kuinka iso pala, sitten kun alkaa syömään.. Kotona ei syynä ole koskaan se, ettei tarjottava olisi hyvää, koska se on! =0)



Mutta jos mennään kaveriporukalla pizzalle, niin kyllä mä sen pizzan sitten tilaan eikä mitään rupusalaattia... =0) Tosin aina ehtii jäähtyä kun pitää kälättää koko ajan..

Eikä voi yleistää mitään yhtä syytä yleispäteväksi.



Eräs opiskelutoverini on reilusti ylipainoinen. Hänellä on selkeästi tarve todistella muille jotain. Lounaalla syö lähinnä salaattia ja aina selittää mitä TERVEELLISTÄ ruokaa kokkasi eilen kotona. Kuitenkin vaikea uskoa syövän terveellisesti (salaattia saa syödä todella paljon että lihoo), kun kiloja on reilu sata. Hänelle tuntuu olevan vaikea myöntää asiaa.



Oma tätini puolestaan on myös reilusti ylipainoinen, mutta hän kyllä syön hyvällä omalla tunnolla isossakin seurassa. Ja hakee ruokaa aina lisää. Kahvipullat ja -kakut tietysti päälle. Hän ei häpeä ylipainoaan, vaan avoimesti kertoo syövänsä liikaa. Häntä harmittaa lihavuutensa suuresti, mutta ei ole riittävän motivoitunut tekemään asialle mitään. Senkin hän on myöntänyt.



Ihmiset ovat niin erilaisia :)

Hampparipaikassa siis syödään hamppareita, eikä salaattia=)

mutta kommentoin nyt, kun tässä keskustelussa on tuotu esille hoikkien ihmisten lihavien julkiseen ruokailuun kohdistama kyttäys, että itselläni on kokemusta siitä kun lihava ihminen tekee suuren numeron minun (olen hoikka, siis normaalipainoinen, en mikään anoreksikko) syömisistäni. Nämä henkilöt kommentoivat kuinka syön vähän tai syön liian hitaasti (enkä mätä), ja selittelevät laajalti omia syömistapojaan. Aika ärsyttävää sekin.