Lue keskustelun säännöt.
Tätä on perheenäidin sairastaminen... :/
05.09.2010 |
Meillä on nyt molemmat vanhemmat sairaina ja nuorempi lapsi. Vanhempi lapsi on terve. Itse (ja mies samoin) ei jaksaisi sängystä nousta kun on niin loppu ja paha olo, vaan minkäs teet. Viime yön kuopus itki monta tuntia, eli ei nukuttu. Aamusta sitten lapsi lääkäriin, sieltä apteekkiin ja kauppaan jotta saisi jotain herkkua pienelle.
Päivä yhtä selviämistä. Vanhempi lapsi kiipeilee seinille kun on niin tylsää ja me aikuiset yritämme selvitä hengissä.
Mietin juuri että pitäisikö mennä huomenna töihin kun siellä on kuitenkin helpompaa kuin kotona. Täällä hoidan sairasta pienokaista ja yritän selvitä pakollisista kotihommista. Töissä voin istua rauhassa työhuoneessani ja ruokakin tulee valmiina.
Huoh.... yritä tässä sitten toipua.
Kommentit (28)
siihen, että me autamme sitten muita hätätilanteessa.
Ja toisekseen minusta (kuten monista muistakin) on mukavaa, että välillä on muksuilla kavereita, jopa yökylässäkin. Meidän lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja suosittuja lapsia.
Mutta juuri sellainen ihme asenne, että toisten lapset on aina kauhea vaiva, tietysti estääkin tälläisen verkoston syntymisen. Ehkä ap:llakin on näin.
Onhan niistä. Suurin vaiva on tietenkin valvominen ja huolehtiminen, itse ainakin vahdin kuin haukka kun on muiden lapsia vastuulla. Ehkä tämä äskeinen kommentoija ei tee niin, vaan jättää lapset oman onnensa nojaan, näitäkin näkee.
Meillä kuitenkin käy vanhemman lapsen kavereita ja hän käy myös kylässä. Mutta en todellakaan voi noin vain tuupata lapsiani kenellekään hoitoon, varsinkaan jos ovat sairaita. Tänä tautiaikana lähes joka perheessä on joku sairaana, ei silloin jaksa enää muiden lapsia hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihmeen kilpailu taas käynnissä kenellä RASKAINTA?
Helvetistäkö sinä tiedät miten rankkaa on toisessa perheessä?
T. yh-äidin kasvattama mamma
Tuota en kyllä hyväksyisi.Meillä on tukiverkkoja mutta ei tulisi mieleenkään laittaa sairasta lasta esim mummolaan hoitoon.Se on vaan kärsittävä,ei se tauti nyt NIIN kauaa kestä
Meillä lapset alkoi loppuviikosta olla terveenä, ite olen vieläkin ihan loppu, mut nyt sentään jo henki kulkee jotenkin ja lima tulee pihalle...
"Pikkasen" tosin hatutti viime viikolla, kun mies oli omasta mielestään ihan riittävän terve töihin, mutta kotona sit vaan kaatui sohvalle, eikä evää liikauttanut muuta ku siirtyäkseen sänkyyn... Mä en ollut töissä, kun en enää yksinkertaisesti kyennyt, mutta pakko se oli muksut hoitaa (kotihoidossa, teen vain iltatyötä pari iltaa viikossa) ja koira käyttää ees pissalla. Lenkille ei tosiaankaan päässyt.
Koitetaan toipua.
Jos joku on terve mutta sairastunut niin ei silloin vielä tartuta toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
otettaisi meille yökylään tartuttamaan omia lapsia.
siihen, että me autamme sitten muita hätätilanteessa.
Ja toisekseen minusta (kuten monista muistakin) on mukavaa, että välillä on muksuilla kavereita, jopa yökylässäkin. Meidän lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja suosittuja lapsia.
Mutta juuri sellainen ihme asenne, että toisten lapset on aina kauhea vaiva, tietysti estääkin tälläisen verkoston syntymisen. Ehkä ap:llakin on näin.
myös paljon iloa ainakin minulle tuottaa seurata lasten leikkiä keskenään. Onhan se erilaista kuin se, että omat lapset leikkii keskenään. Ja jos on terve, niin kyllä minä ainakin jaksan "haukkana" vahtia niitä vieraitakin lapsia. Se tuo mukavaa vaihtelua arkeen, mutta tämä on selvästi asennekysymys. Jos ei tosiaan siedä muita lapsia kotonaan, niin ymmärrän hyvin, että ajattelee, etteivät muutkaan ja kynnys pyytää hoitoapua on korkea.
Minulla on onnekseni osunut asiasta samalla tavalla ajattelevia naapurustoon - sellaisia, joille lasten vieraat on mukava lisä omaan arkeen, vähän niin kuin omatkin vieraat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuoronperään. Miehen sairaus tarkoittaa sitä, että saa rauhassa levätä koko päivän ja minä hoidan kaiken. Kun minä olen kipeä, niin ei noi lapset tai ainakaan kuopus anna hetken rauhaa silti. Vanhemmalle, 6-vuotiaalle, voi vielä sanoa, että ei saa kiusata mua vaan kaikki asiat isälle. Mutta mitäs sanot 7kk:n ikäiselle, joka siedä ajatusta isänsä kanssa yli kymmentä minuuttia kerralla, jos vaistoaa mun olevan kotona. Mies yrittää kaikkensa, mutta kun tuo vauva huutaa suoraa huutoa.
Kaksi vilkasta lasta ja koira hoidettavina kun molemmat tosi kipeinä, ei se herkkua ole. Ja kun toinen vielä niin pieni ettei osaa kertoa mihin sattuu, itkee vain.
Ei tämä ainakaan minulle mikään kilpalaulanta ole, kenellä raskainta. Kaikilla meillä on rankkaa ajoittain. Halusin vain tulla tänne valittamaan kun IRL ei oikein viitsi.
Äidilleni valitin ja hän vain sanoo "no sellaista se on". Kuten tapansa on. Ei puhettakaan että auttaisi tai muuta. Väsyttää ja särkee, siksi pitää täällä itkeä oloaan..... Kiitos "kuuntelijoille" :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että vanhemmat ovat kipeinä ja lapset terveitä ja kaipaavat kipeästi seuraa. Hyvä tapa auttaa vanhempia silloin on muuten ottaa naapurin lapset pihalle samaan aikaan kuin on ulkona omiensa kanssa. Ulkona ei sitä tartuntavaaraakaan ole.
Mutta jos koko perhe on kipeä, niin lasten ehkä on mukavin muutenkin olla kotona. Silloin autetaan kysymällä, mitä kaupasta tuodaan samalla kuin itsekin mennään. Minä tai mies voi mennä kotiin auttamaan, jos vanhemmat ihan raatoja jne.
Esim. useimmat vatsataudit tarttuu kyllä jopa päiviä ennen kuin oireet tulevat. Ja päiviä parantumisesta.
Rokkotaudit tarttuvat myös ennen oireiden ilmestymistä.
Ja lapset vievät käsissään ja vaatteissaan bakteerit.
turhan kammoinen ei tartte olla, mutta kylä meillä on kaveripiirissä ihan selvä asia, että jos perheessä on joku tauti jylläämässä niin silloin ei tavata ketään sen perheen jäsenistä.
Ihme touhua hitto.
Vituttaa ihan tarpeeks jos jonkun taudin saa "vahingossa" jostain kaupasta, niin ei sitä tartte ehdoin tahdoin ruveta oikein kerjäämään.
Ykskin lapsiperhe keran kävi, ja ihmettelin miksei esikoinen ole mukana. Oli kuulemma kovassa flunssassa ja kurkunpääntulehduksessa.
Niinhän se sitten oli seuraavanapäivänä niillä muilla perheenjäsenillä ja parin päivän päästä meillä.
Astmalapsia kun on, niin ei ole kiva mikään ylimääräinen räkätauti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on ihan opittu juttu: silloin lapsi on isänsä kanssa enempi niin alkaa viihtymään!
Ei sen miehen tartte mitään yrittää enempää, ei tee mitään väärin. Te olette vaan opettanut lapsen roikkumaan sinussa kiinni.
Sama kuin lapsi tarttee aina hyssyttää uneen sylissä yms. Ne on opittuja asioita, teidän virhe. Ei sitä että lapsi pitää sinua parempana hoitajana ja isä tekee jotain väärin. Lapsi on vaan ja ainoastaan sinussa kiinni koska sinä hoidat liikaa lasta.
Kun et mene väliin, lapsi oppii rauhottumaan isän kanssa. Vaikka kuinka huutaa niin menemällä väliin, teet vaan hallaa koska lapsi tietää että isä on kiusa ja sinä tulet ottamaan syliin kun riittävän kauan vaan kiljut. Eli ihan puhdas noidankehä ja se pitää vaan katkasta.
Sairas tartuttaa vasta kun elimistö on vallattu ja pöpöjä lukleutuu ulos nenästä, aivastamalla yms.
Pöpöjä KYLLÄ voi siirtää ulkosesti. Mutta aika harva pöpö on elinkelponen jos on ulkona, ei siis ihmisessä sisällä.
Ja sairas tosiaan tartuttaa vasta kun röhii pöpöjä eteenpäin.
Joku maaperänen pöpö saattaa olla elinkelponen käsissä, vaatteissa.
Mutta valtaosa siirtyy ihmisestä toiseen! Ja nimenomaan ERITTEISTÄ.
Pöpöt tarttuu ensin, hyökkää kroppaan ja menee tovi ennenkö ihminen on kipeä mutta ei tällöin vielä sairastuta muita ihmisiä.
17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei mies yrittäisi järjestää mulle lepoaikaa. En vaan tiedä, miksi asia on mennyt näin. Olihan esikoinenkin mun perään erityisesti vauvana, mutta tää kuopus on ollut sitä vastasyntyneestä ja tosi kovalla tahdolla. Siis jo viikon iässä huusi, jos oli muutaman minuutin isänsä kanssa. Olen jutellut asiasta neuvolassa ja neuvolatäti sanoi, että tälläisiä vauvoja on jonkin verran, jotka jo vastasyntyneestä hylkivät isäänsä ja pitää vaan yrittää pienissä annoksissa totutella isäänsä. Voi kuulemma jatkua vuoden ikään näin voimakkaana. Ajoittain hyväksyy isänsä paremmin (siis saattaa viihtyä jopa 10 minuuttia isänsä seurassa huutamatta, vaikka olen samassa tilassa) ja erityisesti aamupäivisin, kun on hyväntuulinen ja nukkunut tarpeeksi. Illat on pahimpia ja se aika on just se, jolloin isällä olisi mahdollisuus olla vauvan kanssa.
Esimerkiksi viime viikolla kävin kampaajalla ja koko sen kaksi tuntia oli huutanut. Kun tulin kotiin, täällä oli itkuinen ja hikinen vauva vastassa, jonka ääni särki. Mies sanoi, että hetkittäin itku taukosi, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Kun otin syliin, niin itku taukosi heti ja nyyhkytti vaan... ja nukahti siihen. Luuletko oikeasti, ettei tämä lyö mun hermoihin, kun en saa hetken rauhaa? Tietysti voidaan jossitella, miten olisi pitänyt toimia, mutta puolustukseksi sen verran, että vaikeaa se on vauvaakin itkettää ja olenhan mä sen kanssa kuitenkin joka päivä 7-18 ja mies on tuon ajan töissä. Niin, ja mies tekee lauantaitkin töitä. Ja palattuaan kotiin, haluaa syödä ja lukea lehden, niin eihän siinä enää jää kuin tunti vauvan hereilläoloaikaa arkisin.
Kyllä lapsen persoonassakin on eroa. Esikoinen oli toki enemmän "äitin tyttö" vauvana, mutta ei se tälläistä ollut, vaikka ihan samalla tavalla hoidettiin ja mies oli paljon pois kotoa.
Erikoisinta on, että vauva viihtyy paremmin vaikka mun naiskaverin tai mummujen kanssa kuin isänsä. Ei tykkää muistakaan miehistä kuin isästään. Ja tämä tosiaan alkoi jo vastasyntyneenä.
Toi on ihan opittu juttu: silloin lapsi on isänsä kanssa enempi niin alkaa viihtymään!
Ei sen miehen tartte mitään yrittää enempää, ei tee mitään väärin. Te olette vaan opettanut lapsen roikkumaan sinussa kiinni.
Sama kuin lapsi tarttee aina hyssyttää uneen sylissä yms. Ne on opittuja asioita, teidän virhe. Ei sitä että lapsi pitää sinua parempana hoitajana ja isä tekee jotain väärin. Lapsi on vaan ja ainoastaan sinussa kiinni koska sinä hoidat liikaa lasta.Kun et mene väliin, lapsi oppii rauhottumaan isän kanssa. Vaikka kuinka huutaa niin menemällä väliin, teet vaan hallaa koska lapsi tietää että isä on kiusa ja sinä tulet ottamaan syliin kun riittävän kauan vaan kiljut. Eli ihan puhdas noidankehä ja se pitää vaan katkasta.
Mutta ainakin tässä nyt yksi luotettava linkki josta varsin hyvin selviää että flunssavirukset tarttuvat ennen oireiden ilmaantumista, siksi sitä on hankala välttää.
Sairas tartuttaa vasta kun elimistö on vallattu ja pöpöjä lukleutuu ulos nenästä, aivastamalla yms.
Pöpöjä KYLLÄ voi siirtää ulkosesti. Mutta aika harva pöpö on elinkelponen jos on ulkona, ei siis ihmisessä sisällä.
Ja sairas tosiaan tartuttaa vasta kun röhii pöpöjä eteenpäin.Joku maaperänen pöpö saattaa olla elinkelponen käsissä, vaatteissa.
Mutta valtaosa siirtyy ihmisestä toiseen! Ja nimenomaan ERITTEISTÄ.Pöpöt tarttuu ensin, hyökkää kroppaan ja menee tovi ennenkö ihminen on kipeä mutta ei tällöin vielä sairastuta muita ihmisiä.
17
Väität olevasi tosi sairas, mutta silti pystyväsi menemään töihin huomenna. Jos mä olen tosi sairas, mä en pääse sängystä ylös kuumeen tai migreenin takia. EN ymmärrä tuollaista "tosi kipeenä oloa", kun jaksaa kuitenkin notkua netissä...!
Jos meillä on tuollainen tilanne, voisin nimetän heti ainakin 10 ihmistä, joilta voisin pyytää apua esim. kaupassa käymiseen tai lastenhoitoon.
Viimeksi kun olin kipeä ja mies oli matkoilla, lykkäsin lapset naapuriin, missä olivat sitten yötäkin. Kelpasi sairastaa.
Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty luomaan sellaisia suhteita, että voisi apua pyytää kun on hätä.
Ruokkiminen on ainoa, mitä täytyy tehdä (tai no, jos on vaippaikäinen, vaipanvaihdot), mutta siinä se olikin.
Ja ruuan ei tarvitse olla erikoista, leipää, puuroa, jotain valmista.
Pikaista paranemista!
t. kohtalotoveri, jo paranemaan päin
ennen kuin edes tietää olevansa pöpönkantaja ja jos perheen lapset ovat päiväkodissa / koulussa jne, niin pöpöjä tulee joka tapauksessa. Aivan hätävarjelun liioittelua toikin touhu, mutta jos nyt joku haluaa väen väkisin kärsiä marttyyrinkruunu päässään, niin ihan vapaasti minun puolestani.
Onneksi minä saan apua kun tarvitsen ja sitä myös tarvitsevalle tarjoan. Elämä on paljon mukavampaa.