Ero ja muutto, miten lapset kestää
Toivon todella, että joku jaksaa lukea pitkän tekstin ja kommentoida.
Minulla on kamala tilanne, johon kaipaisin neuvoja. Mietin mitä minun pitäisi tehdä, etteivät lapseni joutuisi kamalasti kärsimään.
Minulla on päättymässä jo toinen parisuhde lasten aikana, lapset ovat yhteydessä isäänsä säännöllisesti mutta nyt näyttää siltä, että nykyinen suhdekin on päättymässä. Meillä ei ole mitään yhteisä eikä kummankaan tulevaisuuden haaveet käy yhteen. Molemmat olemme sen verran itsekkäitä, ettei kumpikaan halua muuttua tarpeeksi. Pelkään kuitenkin etteivät lapset (ala-asteikäiset) kestä toista eroa eivätkä voi enää luottaa keneenkään. Jos ero tulee, en aio ketään miestä ottaa enää tähän perheeseen. Olen sitä mieltä, että lasten kannalta on parempi erota kuin elää onnettomassa suhteessa mutta entäs nyt kun ero olisi jo toinen ja meillä ei kuitenkaan ole kovia riitoja, tunteet ovat vain tukahtuneet eikä suhde ole tyydyttävä kummallekaan.
Toinen ongelma on, että jos ero tulee haluaisin muuttaa toiselle paikka kunnalle. Haluaisin opiskella ja perustaa oman yrityksen. Tehdä sellaisia asioita, jotka mies on parisuhteen aikana minulta estänyt. Taas tulee vastaan miten lapset kestävät eron lisäksi paikkakunnan vaihdoksen, uuden koulun yms.
Pitäisikö minun siis toteuttaa oma tahtoni ja tarpeeni voidakseni olla onnellinen ja pyrkiä luomaan lapsille tilanteeseen nähden parhaat mahdolliset olosuhteet vaikka he joutuvatkin kärsimään muutoksista ainakin aluksi ennenkuin tottuvat uuteen.
vai
Jatkaa nykyistä epätyydyttävää elämää, jossa en voi toteuttaa omia haaveitani. Mutta lapsilla olisi tuttu ja turvallinen koti, tuttu koulu, tutut kaverit. Mutta sisäisesti onneton äiti. Odottaisin siihen asti kunnes lapset ovat jo isoja ja alkaisin vasta sitten elää omaa elämääni.
Jos elämä olisi ollut tasaista tähän asti, valitsisin ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon mutta kun lapset ovat jo kokeneet monenlaista, miten paljon ne kestävät. Se mietityttää.
Kiitos kun jaksoit lukea.
Kommentit (4)
Äitini ei eronnut, koska halusi pitää perheen kasassa, että lapsilla olisi isä jne. Minä joka päivä odotin, että äiti olisi sanonut eroavansa. Aikuiset voivat kuvitella, että kun ei karjuta eikä hakata, niin mikäs tässä on kituutellessa. Lapsi saattaa kuitenkin nähdä asian todellisen tilan ja lapselle äidin satuttaminen on ihan sama kuin lapsen itsensä satuttaminen. Puhu asiasta lasten kanssa ja mieti valmiiksi tukemistapoja. Kirjoja, sukulaisia, tuttavia, tarvittaessa eroryhmiä. Monessa opuksessa sanotaan, että vanhempien suhde on lapsen koti. Minä luen sen niin, että kodiksi ei riitä asunto, vaan koti on tunne siellä asunnossa. Sinä taidat nyt tarjota lapsille paremman kodin yksin.
Asiat ovat vaikeita, mutta minun on vaikea nähdä hyvää itsensä kiusaamisessa. Toki nykyisin erotaan joskus ehkä liian heppoisin perustein tai sitten mennään naimisiin liian heppoisin perustein jne, mutta jos homma ei toimi eikä molemmilla ole halua saada hommaa toimimaan, niin siinä menee aika monen elämä viemäristä alas. Voimia sinulle
olen ollut huonossa suhteessa lasteni isään n 10 vuotta. erottu pari kertaa ja aina olen säälistä miehen takaisin ottanut vaikka rakkautta ei ole ollut. nyt olemme asuneet yhdessä ja huonosti mennyt. siis todella pahoja riitoja ja haukkumista, myös väkivaltaa.tämä kaikki lasten nähden/kuullen. eli ollaan esim yöllä alettu tappelemaan ja lapset siihen heränneet. aivan kamalaa...nyt virallinen eropäätös ja tämä pitää. ja huom. ei alkoholiongelmia ja lospäin " täydellinen perhe" rahaa kivasti jne. mutta kulissit pettää, olemme erittäin surullisia ja onnettomia...
mutta asiaan, aijon myös muuttaa eri paikkakunnalle ja lapsien pitää vaan nyt sopetua! ei ole vaihtoehtoja. meillä ei ole muita vaihtoehtoja enää.
tämä ei varmaan paljoa auttanut mutta tulipa purettua omaakin tilannetta.
tsemppiä
Tosin surua, kaipausta ja muutosvastustusta odotettavissa. Lastenpsykiatrin mukaan tutut rutiinit tuovat turvallisuudentunnetta eli uudessa kodissa mahdollisimman pian rutiinit kuntoon.
Muita muutoksia muuton lisäksi mahdollisimman vähän eli olisi hieno juttu, jos lapset voisivat jatkaa vanhoja tuttuja harrastuksia jne
....ja päätöksen olet jo alitajunnassa tehnyt. Mikä on hyvä.
Sinä yksin otat vastuun omasta itsestäsi ja elämästäsi. Tiedät jo varmasti ettei päätös jäädä onnettomaan suhteeseen ole oikea. Varsinkin, jos olette keskenänne todenneet ettei parannusta/halua siihen löydy. Lapset ovat viattomia ja aitoja ja sen takia lukevat meitä aikuisia kuin avointa kirjaa, vaikka yrittäisimme näyttää jotain aivan muuta. Kyllä he näkevät koska asiat ovat huonosti ja muistavat sen millainen äiti oli kun oli onnellinen. Sanomattakin on selvää; silloin kun sinä voit hyvin, lapsetkin voivat hyvin.
Mitä tulee uudelle paikkakunnalle muutosta, siitä vaan. Lapset kyllä sopeutuvat, varsinkin nuoremmat. Jos lapsesi ovat tällä hetkellä sosiaalisia ja avoimia, ei heillä ole hätää uudessakaan koulussa. Älä murehdi. Olethan sinä heidän tukenaan jos ongelmia tulee.
Se on aina pieni kuolema kun vakava suhde päättyy ja on pakko itselleen myöntää, ettei paluuta ole. Mutta ainut mitä voimme tehdä, on kasvaa, viisastua ja vahvistua ihmisenä, tulematta kuitenkaan kyynisiksi. Onneksi emme voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan; siksi tuo mieli kannattaa pitää avoimena. Mutta kaikki aikanaan ja anna kaikelle aikaa!
Nyt sinusta varmasti tuntuu pahalta, ahdistaa, pelottaa ja pää hajoaa, mutta sillä hetkellä kun tuo aurinko tänä keväänä pilven takaa sinua tervehtää, tervehdi takaisin :-)
Voimia sinulle lähetän!