Haudon itsemurhaa
Itsemurha mielessä päivittäin. Olen tavallinen työssäkäyvä 23-vuotias nainen. Asun avoliitossa, minulla on ihanat vanhemmat ja yksi sisarus ja välit heihin hyvät. Ystäviä ei pahemmin ole, koska en ensinnäkään halua, en vain kestä onnellisia ihmisiä ympärilläni. Tai siis en kestä jos jollakin menee paremmin kuin minulla.
Enkä kestä myöskään sitä että mieheni on katsellut kauniimpia naisia kuin minä.
Huomasin että elämäni tulee tuskin koskaan olemaan tyydyttävää. Minulla ei tule olemaan paljoa rahaa (ammatti jossa työskelenten on melko matalapalkkainen). En ole niin kauniskaan että jaksaisin elää.
Mä en vaan jaksa. Melkein kaikki yhdentekevää.
Olen käynyt monta vuotta juttelemassa psykologin kanssa, mutta siitä ei ollut suuremmin apua. Lääkkeetkin jätin pois samasta syystä.
Jos tapan itseni, en vain kestä ajatusta että äidin sydän murtuu.
Kommentit (14)
Masennus on hoidettavissa!!! Syö niitä lääkkeitä, tai hae toiset jos nämä eivät auttaneet.
Olet niin kamalan nuori. Vai nuori voi olla noin... no, varma.
Kun saat itsesi kuntoon niin et enää halua kuolla. Näytä tämä teksti siellä. Jos lääkkeesi eivät ole auttaneet tai psykologi, niin olet saanut vääränlaisia lääkkeitä ja terapeutin, joka ei sinulle sovi. Hae apua nyt. Heti tänään!
t.yksi samassa tilanteessa ollut
Jaksaisin ehkä elää jos saisin yhden kauneusleikkauksen. Säästän siihen rahaa eikä ole varaa jäädä sairauslomalle, koska silloin se kauneusleikkaus viivästyy. Ei se minua onnelliseksi tee, mutta auttaa asiaa.
Toisaalta voisin ottaa sillä summalla pikavippejä, mutta toisaalta näen mahdollisuuden säästää.
Kaikki päivät on pelkkää paskaa. :\
Kamala angstinen olo. En mä ole edes sellainen viiltelijä, vaikka muutaman kerran tullut sitäkin kokeiltua.
ohittaaksesi todelliset ongelmat. Noin se menee tuossa iässä, nimimerkillä kokemusta on. Ihmisen on täysin mahdollista olla ladonoven näköinen ja silti onnellinen. Onni tulee itsensä hyväksymisestä juuri sellaisena kuin on, ja se hyväksyminen lähtee pintaa syvämmältä.
Jos haluat oikeasti olla onnellinen, unohda kauneusleikkaukset ja ala pienin askelin opettelemaan itsesi hyväksymistä sellaisena kuin olet. Tiedän että ajatus tuntuu aluksi äärimmäisen synkeältä ja siltä kuin heittäisi kaiken toivonsa (kuka minua sitten rakastaa jos jään rumaksi?!), mutta sillä suunnalla on oikea onni. Nimittäin Kuka minua rakastaa rumana -kysymykset muuttuu matkan aina ihan toisiksi ja paljon mielenkiintoisimmiksi ja valoisimmiksi kysymyksiksi.
Jos suostut siihen, vältät 20 vuoden sakkoringin henkistä tuskaa. Nelikymppisenä nämä asiat nimittäin rupeaa useilla lutviutumaan.
Mutta en halua hyväksyä itseäni näin, koska tiedän että asian voi hoitaa.
Mä en kestä että muut naiset saavat miehiltä huomiota, mutta jos minä en.
Isommat tissit? Ei miesten huomio ole tisseistä kiinni. Saman huomioefektin saat huomattavasti halvemmalla jos rupeat harrastamaan innokkaasti liikuntaan ja hankit itsellesi hyvän ryhdin, jäntevän kropan, kiinteät pakarat a pilkettä silmäkulmaan.
Oikeasti, noi sun ongelmat kulkee niin paljon syvemmällä. Mutta niin se menee, että nuori ihminen ei vaan ole valmis ottamaan itseään vastaan. Kai se 20 vuotta tuskaa tarvitaan jonkinlaiseen kypsyttelyyn tai jotain.
Ne tissit.
En tavallaan menetä mitään. Otan tissit, jos ne epäonnistuu --> sama tilanne kuin en ottaisi ollenkaan, tapan itseni.
Olen umpikujassa.
Uskotko ihan oikeasti, että rintojen koko määrää sen onko ihminen onnellinen vai ei?
Etsit itseäsi muitten katseesta, eikä etsimäsi löydy ikinä sieltä. Ei ole muuta keinoa päästä tuollaisesta "umpikujasta" kuin unohtaa tissit ihan kokonaan ja ruveta rakastamaan itseään ja tutustumaan siihen mitä sinä voisit olla ITSELLESI, ei muille.
että melkein kaikki vähän itsestään epävarmat naiset parisuhteessa n 23 veenä ajattelee, että mies katsoo kauniimpia. Lukeudun itsekin niihin mutta USKO TAI ÄLÄ elämä on paaaljon helpompaa ja armollisempaaa, kun ikää tulee lisää. YHtäkkiä huomaat ettei muidenkaan elämä ole YHTÄÄN sen ihmeellisempää EI NIMITTÄIN OLE kaikilla on omat ongelmansa!!!! Löydät ystäviä ja kun tutustut niihin paremmin niin huomaat , että oho ompa minun asiani tosiaan hyvin, vaikka ystäväni on ehkä kauniimpi kuin minä niiin.....
Tämä maailma vaan pyörii niin, että katu kuvaa katsoessaan voisi luulla etten minä ja minun elämäni ole mitään. Asia ei kuitenkaan ole niin. Etsi aitoa elämää ja mene ja aloita ne lääkkee uudelleen niistä vaan on niiin usein hyötyä.
Tsemppiä!! JA jos vielä voin sanoa niiin
se tärkein..etsi Jumalaa!! HUUDA häntä avuksesi...sori mutta se auttaa ja vastaa . kokeileppa!!!!
paransi synnynnäisen epämuodostuman poisleikkaaminen aikuisena. Harmi etteivät vanhempani suostuneet viemään minua lääkärille jo lapsena! Kärsin kauan tästä epäsymmetrisestä ja itselleni hyvin näkyvästä kasvojeni piirteestä. Toisia ihmisiä se ei todennäköisesti vaivannut samassa mittakaavassa kuin minua, mutta silti oli ihan kohtuullista saada leikkauttaa se pois..
Rakastuin ja huomasin, että tuo mieshän rakastaa minua pienitissisenä. Aloin kulkemaan rintarottingilla ryhdikkäästi kuin balleriinat. Vaihdoin säkkimäisen paidan istuvaan. Tiesin, että mies on aivan hulluna mm naisellisiin reisiini. Ei ollut tissimiehiä... Onnellista on, kun raskastavaiset pitävät kovasti toistensa ulkoisesta olemuksesta. Sen jälkeen voidaan keskittyä sisäiseen.
etsi Jumalaa!! HUUDA häntä avuksesi...sori mutta se auttaa ja vastaa . kokeileppa!!!!
Kannattaa ap pysytellä tässä maailmassa. Rupea lukemaan mielenterveysongelmista, sillä lailla minä pääsin alkuun kokiessani olevani täydelisessä umpikujassa. Et voi tulla onnelliseksi yrittäessäsi muuttaa itseäsi sellaiseksi mitä kuvittelet muiden ihmisten sulta vaativan. Sitten kun alat sanoamaan itseksesi haistakaa te muut vee vaatimuksinenne, olet oikealla tiellä. Pieni kiukku esim. tekee masennukselle eetvarttia.
Sillä erotuksella, että ainoa, mikä mut pitää tällä hetkellä hengissä on mun lapset, joita en tahdo jättää ilman äitiä noin pieninä.
Itse en käy missään terapiassa. Olen harkinnut asiaa, mutta en tahdo taas alkaa siihen ja leimautua. Paha olo ja katkeruus kasvaa vaan päivä päivältä. En jaksaisi enää. Vaan pakko koittaa porskuttaa, lasten takia.
Olen harkinnut asiaa, mutta en tahdo taas alkaa siihen ja leimautua. Paha olo ja katkeruus kasvaa vaan päivä päivältä. En jaksaisi enää. Vaan pakko koittaa porskuttaa, lasten takia.
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/muistaminen.html
Ja jatkat sitä psykologilla käymistä.