Sisustussuunnittelija jo pohjapiirrustus- ja rakennusvaiheessa?
Olemme suunnitelleet omakotitalon rakentamista. Arkkitehti varmaan viimeistelee piirustukset meidän luonnosten pohjalta, mutta missä vaiheessa kannattaa ottaa kuvioihin sisustussuunnittelija? Television sisustusohjelmia katsoessa tuli mieleen, että pitäisikö sisutussuunnittelijan olla ideoimassa ja vaikuttamassa ratakisuihin jo rakennusvaiheessa eikä vasta, kun rakennustyöt ovat valmiit. Millaisia kokemuksia muilla on?
Kommentit (4)
ei otettu tuossa vaiheessa sisutussuunnittelijaa, mutta valaistussuunnittelija kylläkin. Se oli todella kannttavaa sillä meillä on ollut jatkuvia erimielisyyksiä miehen kanssa valaistuksesta. Näin saimme aikaan hyvän suunnitelman ja sitäpaitsi myös tietenkin sähkösuunnitelman kannalta tämä oli todella hyvä ratkaisu, ei tavinnut tehdä jälkikäteen muutoksia pistorasioiden paikkoihin ja saatiin johdotuksen piiloon.
varmaan kannattaa. Helppo ja halpa keino on suunnitella itse pohjaan huonekalujen sijainnit - esim pari eri versiota ja niihin sähköpisteet yms. Tulee sitten nekin oikeille kohdilleen eikä harmita jälkikäteen kun tv piuhat kulkee yllättäin läpi olohuoneen... Sähkösuunnittelijat nimittäin ei niitä asioita mieti eikä huomioi vaan teidän toiveiden mukaan tekevät suunnitelman.
Erityisen huolellinen täytyy olla työhuoneen ja keittiön suunnitelmissa juuri noiden sähköpisteiden sijainnista. Lisäksi jos tekee atk vedot niin nekin kannattaa miettiä hyvin. Meillä tuo ratkaistiin langattomalla verkolla joten ei tarvinnut miettiä, mutta jotkut haluavat ihan oman taloverkon.
Meillä rakenneusprojekti menossa ja sisustussuunnittelija on ollut mukana aivan alusta asti. Meillä arkkitehdit piirsi pohjaa, näytimme sitä suunnittelijalle joka huomasi siitä että asioita mitä ei itse hoksannut. Tyyliin " tuo ei toimi käytännössä"- meillä sisustussuunniitelija osallistui paljon pohjan suunnitteluun jotta siitä tulisi käytännöllinen ja toimiva. Sama suunnittelija suunnitteli valaistuksen, keittiön yms. Ja on todella ollut kullan arvoinen!!! Aivan huippu!
Kysy jos tulee jotain mieleen!
toimivampia ratkaisuja jo rakennusvaiheessa!! Itsellä ei kokemusta mutta jos rakentaisin ja ois rahaa tekisin varmasti noin. Myöhemmin sitten on turha sanoa, että tuokin ois kannattanut tehdä noin ja...