Masentaa tämä jatkuva riitely 7v pojan kanssa :-(
Poikamme puhetyyli ja -tapa ovat muuttuneet ihan karmeiksi nyt eskarikevään aikana. Hän ärisee, murisee ja puhuu todella halveksimaan sävyyn muulle perheelle, etenkin pienemmille sisaruksille. Sanoo meillekin toistuvasti "älä vetää" tai "tuki suusi" tms ja tästä hänen tavastaan puhua riidellään ihan toistuvasti.
Mikään järkipuhe ei tunnu menevän perille, hän vain nauraa ja uhittelee, ja vasta sitten kun oma malttikin on mennyt ja ääni kohonnut, häneen saa jonkin kontaktin. Huoh, voimat on ihan loppu tähän toistuvaan taisteluun ja ärsyttää pienempien lastenkin puolesta, kun joutuvat katselemaan tällaista käytöstä.
Me emme puhu toisillemme töykeästi emmekä lapsillekaan, joten tuleeko tällainen tyyli sitten jostain muualta? Onko nykyään jo noin pienistä "makeeta" puhua äärimmäisen rumasti toisilleen?
Kommentit (4)
Kaipa se kuuluu tuohon ikään ja kehitysvaiheeseen. Jatkuvasti täytyy ojentaa ja välillä oikein otetaan yhteen tuosta käytöksestä.. Hetken mulla kävi epätoivo mielessä, että olenko kasvattuanut poikani huonosti, mutta hokasin sitten että kyllä tuo ikään kuuluvaa hommaa olla. Vähän 6-vee uhmaa ja haetaan ja koetellaan rajoja.
Pysy vaan tiukasti kannassasi ja johdonmukaisuutta peliin, niin eiköhän ne pojat tosta taas fiksuunnu :)
Luulin jos että meidän poika on jotenkin kieroon kasvanut tai pimahtamassa, mutta taitaakin olla normaalia, luojan kiitos!
Todellakin lähes päivittäistä vääntöä eskari-ikäisen pojan kanssa kielenkäytöstä ja siitä kuka kotona saa määrätä. Aiemmin ei ole ollut ongelmia kummassakaan asiassa.
Jospa se pian menisi ohi. Tytön kanssa ei muuten ollut samoja ongelmia missään vaiheessa, ainakaan tähän päivään mennessä (10v.)
Meillä ollut myös suuttuessa. Pienempänä tuli pahaa litaniaa silloin kun suuttui, nyt ekaluokkalaisena rauhoittunut.
Alkoi eskarissa tuo vaihe ja kesti n. vuoden. Hiljalleen käytös parani. Meilläkään ei kotona puhuta noin, mutta kaverit tuntuvat sitäkin enemmän käyttävän rumaa kieltä.
Äskettäin lapsen kavereita oli meillä synttäreillä ja aivan karseeta miten paljon kaverit kiroili.