Keinoja lapsien koheltamiseen!!!

kuvien käyttö jos esim. ymmärtämisessä puutetta tai saisi sen kohelluksen suunnattua esim. kuvan pitämiseen, käy papunetin sivuilla, siellä valmiita kuvia esim. ole hiljaa, ei saa puhua jne. kuvatyökaluseinillä. Sitten vaan kuva lapsen käteen ja sanot nyt hiljaa...aluksi 1min ja sitten palkitset jne. kasvata aikaa

Meillä lapset pelaa tietokonetta, vuorottelee siinä. ;)



Aikoja en katso, me kuitenkin ulkoillaan, pelataan, leikitään, luetaan..



Rangaistuksena ei katsota koneita. Hyvänä päivänä ei ehkä koko päivänä katsota. Telkka posottaa taustalla auki, ei sitä kukaan katsele.

Lastenohjelmatkin jää joskus katsomatta taustalle.



Kehun lapsia. Ovat mukana siivoomisissa ja muussa.

Ne vaan tuntuu niin elohopeisilta, ja itsekin olen aika menevä niin ei tunne tule minusta itsestäni.

Hävyttömän usein saan muistuttaa miten pöydässä istutaan. Sitten jos toinen muistaa istua nätisti niin piikittelee toiselle joka pitää jalkojaan väärin! :(



Ukko sanoi että ota pois jonosta ja laita jäähylle häpeämään tönimisiä ja muuta mölinää.

Siihen kai tarttee mennä vaikka toivoisin että tollaset 5- vuotiaat tajuaa jo puheesta uskoa!



Ap

On ollut tarhassa vuosia.

Mutta kyllä ne sielä käyttäytyy??



Ap

Syövätkö paljon makeaa, valkoista vehnäjauhoa ja sokeria sisältäviä ruokia?

Telkkari pois taustalta häiritsemästä. Sehän tekee aikuisetkin levottomaksi, saati sitten pienet lapset.



Kokeilkaas kesän yli vaikka niin, että telkkarista saa katsoi vaikka tunnin verran lastiksia viikonloppuaamuisin. Muuten telkkari on kiinni lasten hereilläoloaikana.

Ai miten niin tekee levottomaksi?



Ihan tavallinen ruokavalio. Ei liikaa syödä makeeta.

Lapset on hoikkia, liikkuu paljon. Tykkää tehdä käsillä juttuja, tosi hyvät mielikuvitukset!



Kyllä noissa on paljon kehuttavaakin, ei ne mitään täysiä heinähattuja ole. Kaipaan vaan apuja siihen millä ne saa uskomaan että odottaa vuoroaan.



Ei siihen telkkari vaikuta, se on kotona, olkkarissa. Ei me kaikkea aikaa sielä olla.



Nyt lapset nukkunu kasista saakka, telkka päällä ja Frasier alko justiin. :)



Ap

Kohellus on osalle lapsista luontaista toimintaa, se elämän juju, se ilo ja mielekkyys. Minusta sitä ei tartte suitsia noin pieneltä, pitää vaan järjestää elämä niin että kohellus on sallittua ja mahdollista. Harrastukset sen mukaan että niissä saa mennä ja viuhtoa. Elinpiiri ja vierailut samoin. Kyllä ne joskus rauhoittuu.Meidänkin 15 vee on nykyään liian laiska koheltamaan ihan koko aikaa...

kehumisesta.



Kannattaa aina kohellushetkilläkin kiinnittää huomiota siihen mitä lapsi on tehnyt oikein eikä torua väärästä. Se rauhottaa vähän omiakin hermoja, kun pyrkii etsimään posiitivista. Tuollaisessa tilanteessa, kun lapsi vaikka siirtyy pyöräilijää syrjään niin, että kävelee toiselta tien laidalta toiselle, niin voi sanoa, että "hyvä kun siirryit" (vaikka pyöräilijä meinaskin kaatua nenilleen, kun siirryit suoraan sen eteen :) Tämä lause siis ajatuksissas) "mutta ensi kerralla kannattaa vilkaista mistäpäin se pyörä tulee, että ei satu vahinkoa. Ehkä olisi helpompi, jos kulkisit koko aika oikealla reunalla, niin pyöräilijät tietäisi missä menet?"



Näin sekä ohjaat, että kehut lastasi ja lapsi voi tehdä päätöksen hyvästä käyttäytymisestä itse, kun tajuaa, että se on hänen etunsa mukaista.



Lapset on jotenkin immuuneja komentamiselle. Tai siis: jos yhdessä on jotain sovittu jo etukäteen eikä se olekaan halutusti toteutunut, niin voi jo antaa lapsille palautetta ja komentaa takaisin noudattamaan sovittua, mutta pelkät komennot ei taida kovin hyvin upota perille ihan kaikissa tapauksissa. Luonteestakin ehkä kiinni.. :)

Meillä lapset pelaa tietokonetta, vuorottelee siinä. ;) Aikoja en katso, me kuitenkin ulkoillaan, pelataan, leikitään, luetaan.. Rangaistuksena ei katsota koneita. Hyvänä päivänä ei ehkä koko päivänä katsota. Telkka posottaa taustalla auki, ei sitä kukaan katsele. Lastenohjelmatkin jää joskus katsomatta taustalle. Kehun lapsia. Ovat mukana siivoomisissa ja muussa. Ne vaan tuntuu niin elohopeisilta, ja itsekin olen aika menevä niin ei tunne tule minusta itsestäni. Hävyttömän usein saan muistuttaa miten pöydässä istutaan. Sitten jos toinen muistaa istua nätisti niin piikittelee toiselle joka pitää jalkojaan väärin! :( Ukko sanoi että ota pois jonosta ja laita jäähylle häpeämään tönimisiä ja muuta mölinää. Siihen kai tarttee mennä vaikka toivoisin että tollaset 5- vuotiaat tajuaa jo puheesta uskoa! Ap

tilaisuuksista? Miksi ja miten jonotetaan, jos ei noudata saantoja joutuu viimeiseksi.

Minusta tuntuu etta hopotat sita eita niin usein ja paljon etta se ei merkitse lapille yhtaan mitaan.

Voin melkein lyoda vetoa etta jos miehesi katsoisi jonossa tonijia kulmat kurtussa ja sanoisi EI!, sita toteltaisiin heti.

eiku tiedän tunteen meillä ihan ok lapset, mutta siskollani aivan kamalat, eivät usko mitään...uskonpa että luonnekysymys

Oltiin harkoissa ja lapset vaan jatko ja jatko ja jatko.



Muut lapset odotti nätisti vuoroaan ja siinä vaan lapseni yhden tunnin aikana hyppii seinille kun ei pääse kokoajan tekemään.

Sitten alkaa se tylsää, mennään jo ja kun kaikki on vaan siitä että joutuu odottamaan jonossa.



Kyllä se luonne pitää jäädä käytöksen taakse. :(



Millä ne saa seisomaan, eikä ne huutelis tyhmiä, tönisi?



Onhan ne pieniä, mutta muutkin on! Miten ne voi koskaan istua koulussa tunnilla. Varsinkin tämä nuorempi on ihan kurjaa katsottavaa.



Ap

Odottaminenkin kuuluu sellaiseen vähän rauhallisempaan menoon.



Ovatko olleet ehkä ihan pienestä asti päiväkodissa, jossa on kovin hektinen tunnelma (tai kai kaikissa niissä, mun että joissain on erityisen hektistä)?



Tai katsovatko yli tunnin päivässä telkkaria ja vauhdikkaita piirrettyjä osana tv-rupeamaansa?



Pelaavatko pelikonsoleja tai tietsikkaa?



Jos rajoittaa telkun tuntiin päivässä ja karsii vauhtipiirretyt pois (pokemonit yms.) ja antaa kahdesti viikossa pelata puoli tuntia pleikkaa, niin se voisi olla yksi apu, etenkin jos ovat myös tarhassa. Lisäksi koittaisin saada mahdollisimman säännölliseksi rutiinit kotona, että lapset oppivat odottamaan mikä toiminto seuraa mitäkin ja eivät olisi niinollen epätietoisuudessa että kauanko tekevät omia touhujaan päineen. Muutenkin tuossa apinatilavaiheessa ohjaisin lasten omaa touhuamista aika paljon ihan vain sillä periaatteella "määrään, ksoka olen äitisi ja siksi nyt ei oteta vesivärejä esiin".



Ohjeet lyhyitä ja selkeitä ja yksi asia per lause. Lasten pitää tietää mitä heiltä odotetaan ja millaisesta käytöksestä tulee kiitosta. Kehuisin paljon hyvää käyttäytymistä, eli enemmän positiivista huomiota ja nimenomaan yksilöinä, eli ei "olittepa kauniisti kauppreissulla", vaan "kylläpä Tiina oli kassajonossa rauhallisesti" ja

"Veikko se auttoi niin hienosti kantamaan kauppakassia että olin ihan ylpeä teistä".



Mutta, näitä vinkkejä on niin helppo tässä luetella, on niin hitsin paljon vaikeampaa soveltaa käytäntöön... tiedän kokemuskesta, mutta tiedän senkin että kun vaan on sinnikäs niin kyllä se jossain se kiitoskin seisoo :-)

meillä ihan samanlaista.. välilä ovat kyllä ihania, älykkäitä ja rohkeita mutta useimmiten sama meuhkaaminen. eivätkä tottele ikinä hyvällä. tyttöjä vielä.