Ihana,empaattinen tuleva ekaluokkalainen,miten saada ymmärtämään etteivät muut ole samanlaisia???

Valitettavasti aika kaukana siis :) asuimme siis ennen siellä pk-seudulla :)



11,siis en ymmärtänyt?



Ja meillä siis on kyllä merkkivaatetta ja merkkileluakin,en ole näissä mikään totaalikieltääntyjä ;) mutta en kuitenkaan anna lapsen katsoa (ainakin pojan eskarissa) suosittuja Turtleseja,Spidermania yms,vaan vaikka poika tietää hahmot ja olen hänelle niistä kertonut kun on kysynyt niin TV-sarjoina ne on meillä vielä "isommille pojille" tarkoitettuja. Ja olen itse katsonut aina välillä pätkiä tietysti sarjoista (pojalta salaa),jotta tiedän onko kieltoni perusteltuja ja kyllä useat sarjat on minusta turhan joko pelottavia tai väkivaltaisia tai sitten kielenkäyttö on arveluttavaa.

Minä en todellakaan halua poikani suusta kuulla pyssyistä,tykeistä,ampumisesta tmv tai saati,että hän leikkisi sellaisia leikkejä



Ja poikaani ei tosiaankaan ole puettu velourhaalariin violeteilla kanttauksilla ;D vaan ihan tavallisiin H&M-tyylisiin vaatteisiin :)

Eli tässäkään ei piile kaverittomuuden syy.



Mutta siis poikani on hyvin naivi,hän uskoo kaikista hyvää,ei osaa "pelata" kaverisuhteilla,oli esim. eskarissa monta kertaa aidosti ällistynyt kun joku kaveri ei ollutkaan toisena päivänä kaveri... jne. Eskaritädit kiittelivätkin poikaani koska otti kaikki huomioon,oli kaikkien kaveri,eikä syrjinyt ketään...



Mutta minä toivon ahkerasti,että ekaluokalta löytyisi sitten joku samanhenkinen tyttö tai poika :) ja ettei poikaa niin harmittaisi tuo,että saman talon pojat ei ole niinkään hänen kavereita vaan toistensa...



ap

on eroa, onko lapsi herkkä vai apaattinen nössö. Jälkimmäisenkaltaisista ihmisistä eivät pidä aikuisetkaan. Älä siis tee pojastasi sellaista.

mutta aika pahalta taas sitten kuulostaa se että haluat saada poikasi ymmärtämään että hän on ihana ja empaattinen mutta muut eivät ole. Että vain hänen tapansa olla poika on kiva ja muut ovat vääränlaisia. Miksi sun pitäisi saada poikasi "ymmärtämään" jotain sellaista?

Eikö voisi vain keskittyä opettamaan sitä että ihmiset ovat erilaisia, ja jotkut ovat hyviä yhdessä asiassa ja toiset toisessa? On ihan ok olla rauhallinen ja keskittyä keinumaan kun muut riehuvat, ja on ihan ok riehua ja pelata palloa kun muut keinuvat.

Ihana,empaattinen tuleva ekaluokkalainen,miten saada ymmärtämään etteivät muut ole samanlaisia???

muitakin kuin sinun lapsesi. Kyllä hän varmasti seuraa löytää.

vissiin käyttäytyy juuri niin kuin äiti haluaa, ei saa riehua (miksei?), ei saa leikkiä pyssyillä (se nyt vaan kuuluu useimpien poikien kehitykseen tekemättä heistä ammattitappajia), pitää olla kuin vauva tai tyypillinen tyttö. Ei ihme että lapsi on masentunut.

Leikkivät sotaa vesipyssyillään parasta aikaa ulkona, poikia on leikissä mukana viisi. Mulle ei tulisi mieleen kieltää leikkimästä sotaa. Se on vain yksi leikki toisten joukossa.

Meillä on tyttö ja poika. Poika on 5v ja tyttö 7v.



Lapset ovat herkkiä, aurinkoisia, juttelevaisia, puhuvat avoimesti tunteistaan, ovat aina ystävällisiä jne. Myöskään eivät ole motorisesti sieltä lahjakkaimmasta päästä.



Itse olen tehnyt pari juttua lasteni elämää helpottaakseni:



- Molemmille on aloitettu liikuntaharrastus, mahdollisimman vähän kilpailuhenkinen ja sellainen josta pitävät. Liikunta lisää ketteryyttä ja kaikki liikkuminen on lasten sosiaalisessa kanssakäymisessä aika oleellista (valitettavasti). Meillä esikoinen käy baletissa ja jumpassa ja nuorempi liikuntaleikkikoulussa.



- Onko teillä omaa pihaa? Meillä on pihalla trampoliini ja se on varsinainen kaverimagneetti. Lisäksi kehittää lasten omaakin ketteryyttä ja nostaa kuntoa!



- Kutsut niitä lapsella jo olevia kavereita kylään ja lisäksi jos lapsi jossain tapaa kaverin jonka kanssa vähänkään synkkaa niin alat jutella että "olisipa kiva jos tulisit meille joku kerta jatkamaan leikkejä".



Liikkukaa lapsen kanssa paikoissa joissa kavereita voi saada: Onko lähellä esim. uimarantaa? Jalkapallokenttää? Tms. missä voisi tavata muita ikäisiään.



Kun koulu sitten alkaa niin kutsut seuraaville lapsesi synttäreille koko luokan pojan. Näin näet itse millaisia ovat ja keistä olisi potentiaalia lapsesi kavereiksi (ts. joita voisit pyytää poikasi kutsumaan teille kylään tms).



Lisäksi muistat kehua poikaasi ja sanoa että aina löytyy niitä ilkeitä ihmisiä ja että olet todella ylpeä että lapsesi ei heihin kuulu.

Meillä myös empaattinen ja toiset huomioonottava tuleva ekaluokkalainen. Meillä pojalla kuitenkin kavereita ja aika ennakkoluulottomasti tutustuu uusiin ihmisiin. Ei ole se suurisuisin mutta ei hiljaisimmasta päästä todellakaan.

Ite myös miettinyt että kova on tämä maailama johon lapset niin kovin pieninä pitää päästää(koulu) mutta kyllä mä olen tyytyväinen että poika on oikeudenmukainen eikä ole koskaan ketään kiusannu. Eskarissakin sai hyvin kavereita ja pidetään niitä suhteita yllä nyt kesällä myös.

Mä en oikeen osaa sanoa mitä pitäis sun tehä,kun itekin välillä mietin miten sitä vähän karaisis poikaa maailmaa varten. Eskari on kyllä tehnyt hyvin hommansa ja pojasta on kuoriutunut oikein reipas tuleva koululainen. Itseluottamusta vielä hiukan lisää,kelle se nyt ei olis tarpeen. Toivottavasti teillä poikasi saa koulusta kavereita,luulen et ainakin meiän poika ottais teidän pojan kaverikseen mielellään. Eiköhän samanlaisia ole muitakin:)

otsikko oli kärjistetty,jotta saisin jonkun edes lukemaan huoliani ;) valitettavasti AV:lla otsikoinnit tyyliin "Olen huolissani 7v puolesta" jne eivät saa ketään avaamaan viestiä...



Ja siis se kuuluisa pointtini otsikossa(kin) oli,että poikani on "harvinaista" poikatyyppiä,herkkä ja mietiskelevä,helposti huolestuva,mutta myös sosiaalinen,puhelias ja positiivinen,ei mikään kokoajanmurehtija,mutta suurin osa pojista ei ole.



Ja poikani ei siis todellakaan ole tajunnut,että muut eivät useinkaan ajattele hänenlaillaan. Ja hän usein kyselee ja pohtii miksi joku sanoi tai teki niin-tai-näin ja ajattelee aina toisten tunteita jne



ja tälle yhdelle viisastelijalle (olikos nyt 17?),poikani ei käyttäänny kuten minä haluan. Minä esim. harrastan kalliokiipeilyä (sisällä ja ulkona), kuntonyrkkeilyä ja olen nuorempana harrastanut ammuntaa.



En siis vastusta tällaista vaan ikätasoisesti minusta kuuluu näitäkin "harrastaa" ja minusta on sitten myöskin eri asia valvotusti harrastaa ammuntaa tai harrastaa metsästystä kuin katsoa piirrettyjä joissa mielivaltaisesti posautellaan tmv.

Ja sitten on vielä nämä lapsikohtaiset erot,tunnen OMAN herkän lapseni ja hänelle ne eivät varsinkaan sovi.



Rohkeammaksi ja riehakkaammaksi olen häntä koittanut rohkaista mutta kun sitä luonnetta ei noin vain muutella.



ap

ei tosiaan ole omaa pihaa,ihan kerrostalossa asutaan,joten tuossa leikkikentällä nuo muutkin pyörii tai lähistöllä,muut vaan tosiaan polkee (apparittomilla) 20" pyörillään ja mun poika keinuu ;) (rakastaa keinumista,mutta myös pyörilyä,ei vaan nyt tässä uudessa pihassa kehtaa kun on vielä apparit)



Liikuntaharrastus onkin ollut jo mielessä,täällä niitä vain ei ole kovin paljoa tarjolla ja ajattelin ensin katsoa kuinka alkaa jaksamaan koulupäiviä ja sitten sitä harrastusta.



Kiitoksia kannustavista viesteistä,ihana kuulla,että "herkkiksiä" on muitakin :):)



ap

puolustaa pyssyleikkejä poikien elämässä. Entä jos ap harkitsisit kuitenkin yhtä puupyssyä lelukokoelmiin?





Mutta leikin ja kasvamisen asiantuntija Pelastakaa Lapset ry:n lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on eri mieltä. Pyssy leikin rekvisiittana antaa mielikuvitukselle vauhtia. Sinkkkosen mukaan lapsi luo itse leikkinsä.



- Kyseessä ei ole väkivaltaleikki, koska sellaista ei ole olemassakaan. Jos jokin toiminta on väkivaltaista, se lakkaa olemasta leikkiä. Perinteinen nalli- tai vesipyssy on ihan kelpo lelu.



Sinkkonen on huolissaan kaupallisesti tuotteistetuista leikeistä, joita pitää leikkiä määrätyllä tavalla. Mukana ovat tarkat kopiot sankareiden aseista. Näissä leikeissä rekvisiitta määrää leikin luonteen ja suunnan.



- Se ei ole yhtään lapsen kehitystä tukevaa. Nimenomaan jos jotakin ei pitäisi ohjata ulkopuolelta, niin se on leikki!



http://yle.fi/alueet/teksti/lahti/2010/05/leikkipyssyt_hyvia_leluja_165…

En mä nyt sentään noin fanaattinen ole,eikä se ollut minun aloitukseni pääasia,että saako pojallani olla puupyssyä vai ei.



Jos näkisin poikani vaikkapa naapurin pojan kanssa pamauttelevan oksankarahkat käsissään tmv niin pitäisin sitä terveenä mielikuvituksena,kyllä leikin itsekkin aikoinani länkkäriä ja inkkaria ilman että olisin aikuisena liittynyt Natural born killersiin ;D mutta sitä en tee,että ostaisin pojalle "aseen",minusta on aivan hullua jo sekin,että kaikki pitää nykyisin olla ostettua (ja kyllä,poikani huone pursuaa ostettuja leluja,ei itke leluttomuuttaan käpylehmät käsissään!),mielikuvitukselle ei jää varaa,mutta sitten vielä käsittömättömämpää minusta on se,että lapsille myydään aidonnäköisiä jäljennöksiä aseista leluina?!



Kyllä mun poika voi vesileikkiä vaikka vesi-ilmapalloilla ja muilla vastaavilla :)



ap

Ilman polkimia oleva pyörä. Meidän 3-vuotias osasi viime syksynä ajaa polkupyörää potkuteltuaan kesän. Pyörälläajo kuten uiminen on sellaisia taitoja että koulussa sitten kärjistyy jos on paljon heikompi muita

mutta ajatellut sitten et onko se jo liian lapsellinen meidän pojalle...?



Ja tuo uiminenkin,uimakoulun alkeet on käynyt jo 2x,tykkää käydä uimahallissa ja uimakoulussa muttei poika uimaan ole oppinut... kun ei uskalla..



ap

herttaista, ihanaa poikaa:-D. Mikä onkaan siinä, etteivät ole juuri koskaan olleet kiinnostuneita taisteluista ja tappamispeleistä, kilpailusta ja tapppeluleikeistä;-D?! Toki ovat asuneet kanssasi siitä saakka kun olivat 3 ja 5, mutta toisaalta uuden mieheni ja hänen poikiensa kanssa siitä saakka, kun olivat 6 ja 8, Lasten isä ei koskaan ollut tyypillinen poika, ei häntä kiinnostanut mopojen rassaus tms. Nykyinen mieheni taas osaa korjata kaiken ja rakentaa mitä vain, plus että työskentelee vaativissa tehtävissä kemian teollisuudessa;-D. Omat poikani silti ovat sellaisia kuin ovat. Mun kuopus täyttää elokuussa 9 v, eikä hän osaa ajaa pyörällä. Oma vaatimustaso on mun kaikilla lapsilla valtavan korkea. Kuopus ei myöskään ui, pari metriä ehkä menee. Kaikki lapseni ovat erittäin herkkiä, arkoja, hitaasti lämpeneviä, varovaisia, ujoja...ja hirveän vaativaisia ja täydellisyyteen pyrkiviä. Kun vähän tutustuvat ihmisiin ja saavat hiukan varmuutta, ovat kaikki ihania ja valloittavia tyyppejä:-). Näin olen saanut kuulla. Erityisesti keskimmäiseni, nyt 11-vuotias poika on ihan hurjan empaattinen ja ajoittain liikaakin asioita murehtiva. Ja totta: molemmilla pojilla onn ystäviä tytöissä. 11-vuotiaalla on myös pojissa ystäviä, ne parhaat, mutta leikki hurjia mielikuvitusleikkejä luokan tyttöjen kanssa! Hän on se leikkien keksijä ja ideoija. Synttäreilleen on aina halunnut kutsua koko luokan: myös tytöt. Kuopus, 8-vuotias, on tyttöjen suosiossa;-o. Kutsutaan synttäreille, jos joku kotonamme käy, on tyttö, koulussa leikitään..



Hyvänen aika, onhan tytöillä sitä tunneälyä ja ties mitä jo aikaisessa vaiheessa. Minä ajattelen, että poikalapsi, joka osaa toimia tyttöjen kanssa alakouluiässä, ja jonka tytöt hyväksyvät, on aika vahvoilla! Heillä täytyy olla tietynlaisia kykyjä tulla toimeen ihmisten kanssa.



Empatia on aina hyvä asia. Muiden huomioonottaminen kaikin tavoin. Vaan ei kuitenkaan itsensä kustannuksella! Meillähän meinasi viime vuonna tuon ny 11-vuotiaan kanssa käydä niin, että otti kaikista asioista syyt niskoilleen:-/.

Meidän 7v on siis niin ihana,herkkä poika. Ja on elänyt aika suojattua,turvallista elämää. Parasta ystävää ei ole löytynyt :( Ja kavereita on oikeastaan vaan 2,toista näkee viikottain ja toista noin kerran kuussa (kavereita ihan vauvasta asti,mutta toinen asuu nykyisin kaukana). Poika leikkii pääasiassa pikkuveljen kanssa. Nyt muutettiin uuteen,isoon taloyhtiöön jossa paljon lapsia. Tulevalta ekaluokaltakin pari poikaa jotka tuntuvat kulkevan yhdessä kokoajan. Meidän poika vain istuu pihalla keinumassa kun muut riekkuu ja riehuu ja kotona poika on surullinen... haluaisin tukea ja keskustella,mutta poika ei halua puhua asiasta. Poika ei myöskään osaa esim ajaa ilman appareita ja vaikka pyöräily on aiemmin ollut ihan huippua hänestä,hän ei enää aja koska muilla on jo isommat pyörät ja ei appareita.. Ja poika sai potkulaudan joka vielä viime kuussa (aiemman kodin hiljaisella pihalla) oli ihan huippu juttu,nyt ei halua sillä potkia kun nää muut pojat pihalla on "edistyneempiä". Meidän poika oli niin innoissaan mennyt selittään kuinka lujaa osaa potkia ja ei oikein ollut uponnut juttu kun näkihän ne muut ettei meidän poika osaa niin hyvin kuin he,on siis motorisesti hieman varovainen... Poika on muutenkin todella kova juttelemaan ja pienempänä kaikki menikin ok ja sai paljon kavereita leikkipuistoissa jne mutta tässä iässä monet samanikäiset on alkaneet karttelemaan meidän paljon puhuvaa höpöttäjää... jutut on ehkä vähän ikätasoaan lapsellisemmat :/ mutta minusta vain hyvässä,ei pahassa. Poika ei siis saa katsoa taistelu tv-sarjoja,ei tunne merkkituotteita,ei ole massakuluttuja,eikä osaa puhua cooleista jutuista koska on meidän vanhempien mielestä ihan pieni lapsi vielä,jonka pääasiallinen puuha olisi leikki,tavallinen lasten leikki,pelit,hipat jne Miten auttaa saamaan kavereita ja sopeutumaan joukkoon ilman,että herkkyys ja suloisuus katoaa??

vissiin käyttäytyy juuri niin kuin äiti haluaa, ei saa riehua (miksei?), ei saa leikkiä pyssyillä (se nyt vaan kuuluu useimpien poikien kehitykseen tekemättä heistä ammattitappajia), pitää olla kuin vauva tai tyypillinen tyttö. Ei ihme että lapsi on masentunut.

kiltit ja rauhallisiet. Onko sellainen poika siis heti tyttö? Sairasta ajattelua! Ja kuka täällä on puhunut masennuksesta?

(mitä nyt tällaisen kirjoittelun perusteella voi kuvaa saada)



ja se on jo paljon. Jos lapsi ei halua nyt jutella, korosta vaan sitä, kerta toisen jälkeen, että äidille voi puhua kaikista asioista sitten kun siltä tuntuu! Ehkä voisit vielä korostaa sitä, että kaikilla -myös lapsellasi- on oikeus olla sellainen kuin on, oikeus siihen että ei ole paha olo, eikä kukaan kiusaa jne. Eli ettei poika alistu ja ajattele VAIN muiden etua, mikä sinäsä

on hieno asia toki.



Itse olen kärsinyt kiltteydestä, sitä korostettiin hirveästi minun lapsuudessani. Olin niin kiltti, iloinen, aurinkoinen, ystävällinen - tietysti äitini oli minusta ylpeä ja halusi kehua ja kannustaa, mutta se oli myös kamalan ahdistavaa. Jos itse olin sitä mieltä, että en esim. uskalla kokeilla jotain urheilujuttua, äiti oli vaan tyytyväinen, koska hän itsekin olisi pelännyt sitä jne. Laitoin aina toisten tarpeet muiden edelle, enkä ymmärtänyt, että minullakin olisi oikeus siihen, että minutkin otettaisiin huomioon (esim. avioeron aikaan ajattelin vain hirveästi vanhempieni huolta eikä tullut mieleenkään että minulla itselläni on paha olla).



Kirjoittamasi perusteella tuntuu, että ap et kuitenkaan ajattele näin vaan nimenomaan tiedostat 'kiltteyden vaarat' jos näin voi sanoa.

kun saisikin tuon herkkyyden säilytettyä. Älä ainakaan yritä muuttaa lastasi, anna olla oma itsensä. Tuollaisia tämä kova maailma tarvitsisi lisää.



Harjoitelkaa tuota pyöräilemistä jossain muualla kuin kotipihalla. Ei ne kaveruussuhteet kuitenkaan tuosta ole kiinni. Kutsukaa kavereita kylään vaikka pelaamaan. Tai menkää porukalla jonnekin retkelle. Uskoisin että viimeistään sitten koulussa niitä sopivia kavereita löytyy.

pitäkää lettukestejä, leffailtapäiviä, pelatkaa pelejä, mitä tahansa. Kuulostaa ihan meidän pojalta, joka on pohdiskeleva ja seuraavainen, muttei ole ekana syöksymässä uusien juttujen kimppuun. Lisäksi on pituuskäyrältään +2 ja tuntuu, että motoriikka kärsi tuossa iässä, kun ei tiennyt missä ne kädet ja jalat sijaitsevat. Ei halunnut opetella mitään uutta liikunnallista, kuten skeittaamista, koripalloa tms. Pyörällä oppi ajamaan ilman apupyöriä, mutta siinäkin oli ihan helevetinmoinen opettelu ja meillä vanhemmilla oli selkä hajalla sinä kesänä...



No, ekaluokalla sitten alkoi saada kavereita. Ekoina viikkoina tosin ihmetteli, että "miksi se xxx kaatoi pulpetin" tai "miksi yyy huusi opettajalle", ihan silmät ymmyrkäisinä. Kavereita alkoi saada varmasti osittain siksi, ettei ollut lataamassa ketään pataan, ei huutanut kenenkään korvaan ja osasi tarvittaessa auttaa koulutehtävissä. Alkoi saada itsevarmuutta vähitellen ja etenkin se pyöräily oli tosi tärkeätä, kun saattoi kaverin kanssa ajaa korttelia ympäri.



Tokaluokalle mennessä joutui vaihtamaan koulua, meni tovi kavereiden saamisessa, mutta taas sai niitä ihan mukavasti sekä luokasta, että ip-kerhosta. Nyt oli kolmannella luokalla, kaveripiiri laajentui entisestään, pitää edelleen yhteyttä niihin ekaluokan kavereihin ja mikä parasta: tuo hiljainen hissukka tulee harva se päivä kotiin naama ihan hikisenä ja polvet verillä. Miksikö? No siksi, että "me parkourattiin tuolla ja hypittiin ruusupuskaan ja ainiin mää kaaduin pyörällä, mutta ei multa menny ku nää farkut rikki ja tuli vähän verta". :D