Mitä iloa aikuiset saavat matkustaessaan lasten kanssa?
Emme ole kertaakaan matkustaneet esim. Etelään lasten kanssa koska pidän sitä rahan haaskauksena. Jo kotimaassa matkustaessa matkat tehdään lasten ehdoilla, joten on käyty Särkänniemessä, Muumimaailmassa, Puuhamaassa jne. Kaikki paikat on lapsille kivoja, mutta eipä niistä aikuinen kamalasti saa kiksejä. Mitään nähtävyyksiä ei voi käydä katsomassa, ei ostoksilla tai ravintolaillallisilla. En siis tajua ideaa maksaa satoja tai tuhansia euroja siitä, että lennetään Etelään missä vieteteään viikko uima-altaalla. Mitä muuta siellä voisi tehdä lasten kanssa.
Onhan toki reissut joskus ihan kivoja, mutta kyllä ne on ihan lapsia varten, ei meitä aikuisia. Toivottavasti päästään vielä joskus sellaisellekin lomamatkalle missä voi rentoutua itsekin.
Kommentit (69)
että saamme viettää kiireetöntä aikaa perheen kesken. Käymme katsomassa kyllä niitä nähtävyyksiäkin, tutustutamme myös lapset toisenlaiseen kulttuuriin ja uusiin makuelämyksiin.
loma ei olisi rentouttavaa lasten kanssa?
Pois kotiympyröistä, ei siivousta, ei pyykkiä, ei ruuanlaittoa. Rentoa oleskelua, uimista ja huvitusta sekä vieras ympäristö riittävät ainakin minulle rentoutukseen.
Aikuisten matkoissa ideana rentoutuminen ja arjesta pois pääsy, lasten kanssa matkustamisessa ideana on arjesta pois pääsy koko perheen voimin sekä lasten ihmettelyn seuraaminen.
Niistä voi valita, kumpaako tarvitset enemmän. Ei ne pois sulje toisiaan..
muta kyllä ihan yleissivistyksen kannalta viedään noita nyt jo koulu-ikäisiä kaupunkireissuille joissa näkee museoita, kirkkoja yms.
Mä ainakin saan paljon iloa kun on aikaa olla koko perheen kanssa vaikka sitten siellä uima-altaalla, on lämmintä ja aurinkoa ja lapset iloitsee altaassa ja itse saa rentoutua (ei kotitöitä jne)
Mutta tehdään siellä muutakin. Kierretään lasten kanssa nähtävyyksiä (yhden/ päivä lapset jaksaa ihan mainiosti siis ihan vaikka museoita, sen lisäksi erilaiset suihkulähteet, torit yms nähtävyydet kaupunkikohteissa).
En siis tajua ideaa maksaa satoja tai tuhansia euroja siitä, että lennetään Etelään missä vieteteään viikko uima-altaalla. Mitä muuta siellä voisi tehdä lasten kanssa.
Vai minkä ikäisistä lapsista puhut tässä?
Muksu oli 5v. kun oli ekaa kertaa mukanamme ulkomaanreissulla. Oltiin uima-altaallakin, mutta teimme paljon muutakin. Retkiä erilaisiin paikkoihin, museoihin, merelle jne. Ympäröivä erilainen kulttuuri kiinnosti lasta suunnattomasti ja hänestä oli mielettömän jännää kun koko miljöö oli erilainen.
kuin saman pituinen kotimaanmatka!
On ihana jatkaa kesän lämpöä syksyllä ja lapset nauttivat myös suunnattomasti.
Meillä on ollut mummo mukana niin on voinut käydä miehen kanssa kahdestaan vaikka illallisella.
loma ei olisi rentouttavaa lasten kanssa?
Pois kotiympyröistä, ei siivousta, ei pyykkiä, ei ruuanlaittoa. Rentoa oleskelua, uimista ja huvitusta sekä vieras ympäristö riittävät ainakin minulle rentoutukseen.
Lisäksi lasten kanssa on tullut käytyä reissussa safarilla, eläintarhassa, huvipuistossa, teatterissa, snorklaamassa, fillaroimassa jne.
kyllä ymmärrä?nautitko mistään lasten kanssa?
Meillä ainakin on hauskaa itselläkin kylpylöissä ja huvipuistoissa=)Ajellaan hurjissa laitteissa ja lasketaan liukumäkiä miehen kanssa mielellään=)
Etelässäkin on kiva vaan perheen voimin istua rannalla ja tehdä hiekkalinnoja,käydä eläintarhoissa,shoppailla yms yms.
Lasten kanssa lomaillessa emme ryyppää yms.Mutta tehdään kyllä sitten omia reissuja kaksin miehen kanssa joissa voidaan juhlia vaika aamuun jos huvittaa=)Kummatkin matkat on omalla tavallaan ihania=)
Esimerkiksi viime syksynä sain matkarahaa vanhemmiltani synttärilahjaksi (pyöreitä vuosia.. :D) ja kävimme Kreikassa. Minä nautin siitä että saa levätä, maata ihan luvan kanssa uima-altaalla ilman pelkoa nenän edessä odottavasta kotityövuoresta. Lapsi rakastaa vettä ja touhuamista (oli matkan aikaan melkein 2v). Rauhallinen lomakohde ja turvalliset omat aikuiset (ei siis kännäystä!!) - ainakin meidän loma oli aivan taivaallinen.
kirkkokäynnistä luokkaretkellä, ja täytyy kyllä myöntää että olen samaa mieltä. Kuka haluaa nähdä kirkkoja? Museoissa kuten eläintieteellinen vaikka, oppii uusia asioita, mutta kirkot? En ole koskaan ymmrtänyt tätä asiaa...
mun mielestä on ihan mielettömän ihanaa olla vaikka 2 viikkoa Thaimaassa joskus marras-joulukuussa, kun täällä Etelä-Suomessa on synkkää ja pimeää ja pitäisi jo pukea lapselle villaa ja muuta vaatetta haalarin alle. On aika mahtavaa mennä silloin kahdeksi viikoksi etelän lämpöön, jossa voi kulkea vain väljä paitis päällä, avojaloin.
Ja me käydään kyllä ravintolassa ihan arkisinkin täällä koti-Suomessa. Mutta illallisilla ei käydä vaan ihan arkena tai joskus viikonloppuna syömässä.
kirkkokäynnistä luokkaretkellä, ja täytyy kyllä myöntää että olen samaa mieltä. Kuka haluaa nähdä kirkkoja? Museoissa kuten eläintieteellinen vaikka, oppii uusia asioita, mutta kirkot? En ole koskaan ymmrtänyt tätä asiaa...
histoariallisesti merkittäviin kirkkoihin, mutta lapsia ne eivät kiinnosta ainakaan vielä, joten ei olle niissä kierrelty. Ja mitenkään uskovainen en ole vaan kiinnostunut siitä historiallisesta puolesta.
se alkaa hersyämään, siihen tulee sellainen läheinen hellyys sekaan ja varmasti poikii pientä kikatusta ja lapsukaiselle jaeltavan halauksen ja poskelle suukon. Tämä siis vaikkapa siitä, kun lapsi ihmettelee yhdessä minun kanssa lentokoneen ikkunasta maisemia tai ollaan eläntarhassa katsomassa kirafveja tai maistellaan yhdessä peikonlehden hedelmiä tai kummastellaan paikallisten lapsiystävällisyyttä tai ... kotiin tultaessa lapsi kertoo isovanhemmille, millaista oli käydä tulivuorella tai tosi isolla hiekkarannalla ... tai kun saa viedä matkalta tuomansa eksoottisen lelun näytille päiväkodin opeille, tai kun kerrataan kaikkea valokuvista ...
Ööh, kotonakin voi käydä ravintoillallisella tai kaupungilla tai jopa netissä ostoksilla, eikä tarvi maksaa lentolippua. Säästä se raha lapsenvahtiin.
Kuka haluaa nähdä kirkkoja? Museoissa kuten eläintieteellinen vaikka, oppii uusia asioita, mutta kirkot? En ole koskaan ymmrtänyt tätä asiaa...
Kirkoissa on aivan merkittävissä määrin taidetta. Jo kirkot itsesäsän, erityisesti vanhat sellaiset, ovat rakennustaidetta. Niissä on historiaa. Missä sä kuvittelet parhaiten näkeväsi esim. Michelangelon maalaukset?
Itse en kuulu kirkkoon, mutta kirkkojen vaikutusta taiteeseen ja kulttuuriin on ihan turha kiistää vain sen takia, ettei itse ole uskovainen tai kirkon jäsen. Kirkot ovat avoinna kaikille, jopa vai "taideturisteille".
Ehkä me jotkut osaamme rentoutua omien lastemmekin seurassa? Ei lasten kanssa tarvitse kirstää hermoja jos on oikea asenne ja lomafiilis päällä.
Toisille nyt tuntuu olevan vaikeaa ihan pelkkä kaupassa käynti lasten kanssa, siivouksesta tai muusta puhumattakaan. Meillä lapset ovat olennaisen osa perhettämme ja viihdymme yhdessä, lapset eivät ole mikään rasite tai haitta elämässämme. Jos sinä ap et onnistu edes ravintolaillallisissa lasten kanssa niin ehkä olisi syytä katsoa peliin?
kuin saman pituinen kotimaanmatka!
On ihana jatkaa kesän lämpöä syksyllä ja lapset nauttivat myös suunnattomasti.Meillä on ollut mummo mukana niin on voinut käydä miehen kanssa kahdestaan vaikka illallisella.
kyllä ymmärrä?nautitko mistään lasten kanssa?
Meillä ainakin on hauskaa itselläkin kylpylöissä ja huvipuistoissa=)Ajellaan hurjissa laitteissa ja lasketaan liukumäkiä miehen kanssa mielellään=)
Etelässäkin on kiva vaan perheen voimin istua rannalla ja tehdä hiekkalinnoja,käydä eläintarhoissa,shoppailla yms yms.
Lasten kanssa lomaillessa emme ryyppää yms.Mutta tehdään kyllä sitten omia reissuja kaksin miehen kanssa joissa voidaan juhlia vaika aamuun jos huvittaa=)Kummatkin matkat on omalla tavallaan ihania=)
se alkaa hersyämään, siihen tulee sellainen läheinen hellyys sekaan ja varmasti poikii pientä kikatusta ja lapsukaiselle jaeltavan halauksen ja poskelle suukon. Tämä siis vaikkapa siitä, kun lapsi ihmettelee yhdessä minun kanssa lentokoneen ikkunasta maisemia tai ollaan eläntarhassa katsomassa kirafveja tai maistellaan yhdessä peikonlehden hedelmiä tai kummastellaan paikallisten lapsiystävällisyyttä tai ... kotiin tultaessa lapsi kertoo isovanhemmille, millaista oli käydä tulivuorella tai tosi isolla hiekkarannalla ... tai kun saa viedä matkalta tuomansa eksoottisen lelun näytille päiväkodin opeille, tai kun kerrataan kaikkea valokuvista ...
Ööh, kotonakin voi käydä ravintoillallisella tai kaupungilla tai jopa netissä ostoksilla, eikä tarvi maksaa lentolippua. Säästä se raha lapsenvahtiin.
Isommat kyllä nauttivat matkailusta aivan suunnattomasti.