Töiden saamisesta / löytymisestä - ov

ensimmäisenä viisastelemassa työttömille

Pienten lasten yksinhuoltajana on vaikea saada töitä, koska aina luullaan ettei lapsille ole muuta hoitajaa, kun ne sairastuu. Kuvitellaan, että yksinhuoltaja on paljon poissa ja jo arjestakin väsynyt.



Minulle on suoraan monesti sanottu etten saa paikkaa, koska minulla on 2 alle 10v lasta.



Lasten vuoksi on myös rajoitukset työajan suhteen ei pienten koululaisten yh äiti voi tehdä vuorotyötä ja työmatka ei voi venyä niin pitkäksi, että lapsilla on kohtuuttoman pitkä yksin olo aika.

ne, jotka reippaana, avoimin mielin, aina pirteinä hakevat mitä tahansa työtä mistä vain ja aina saavat jotain; sekä ne, jotka eivät koskaan oikeasti yritä saada töitä. Justiinsa niin.

On aika kumma että joillekin löytyy aina työtä, toisille ei taas tunnu löytyvän koskaan. Niille joille ei löydy, on miljoona syytä miksi työtä ei voi ottaa vastaan. Työajat on väärät, työ on liian kaukana, työkavereista on kuultu pelkkää pahaa jne.

Ne taas jotka löytävät työtä jatkuvasti pahimmakin laman keskellä, tuntuvat pitävän mitä tahansa työtä ainakin kokeilemisen arvoisena.

Itse olen ollut onnekas enkä ole koskaan ollut työttömänä, mutta jotenkin tuntuu, että ensin mainitun ryhmän periaate on fiksumpi. Liikkeellä pitää olla avoimin mielin, jos työtä todella haluaa. Henkisestikin luulisi olevan kevyempää.

On joo helppoa tulla neuvomaan ja viisastelemaan. Itse olen hakenut varmaan sataa paikkaa vuoden aikana. Monenlaista, oman koulutuksen tasoista, alempitasoista, ylempitasoista, omalta alala, eri alalta, kotikaupungista, muista kaupungeista jne jne. Koulutusta ja omaa alaa vastaamattomista paikoista ei kuulu mitään. Koulutusta vastaaviin pääsee joskus haastatteluun. Silloin haastatteluun on kutsuttu noin 5 kovatasoista tyyppiä, joiden erot ovat hiuksen hienoja, ja paikan saaminen voi olla naamasta/sattumasta/kuun asennosta kiinni.

On pelkkää vittuilua tulla sanomaan, että vika on asenteessa, ja että on se kumma kun ei työ kelpaa.

On aloja joilla töitä saa helmommin, mutta ei sinne huolita, jollei ole kokemusta ko alalta.

Ja kyllä, en ole istunut kokonta vuotta, vaan työnhaun ohella opiskelen yliopistossa, jotta olisi jotain töitä aivoille. Menetin tämän vuoksi ansiosidonnaisen, mutta se on pieni hinta siitä, että pää hajoaisi tekemättä mitään. Tämän vuoksi minua rangaistaan vielä siten, että en voi hakea vuorotteluvapaapaikkoja, koska en ole viralisesti työtön (koska olen kirjoilla yo:lla). Tiedä sitten, onko opiskelijana olo hyvä vai huono juttu työnsaannille, joka kuitenkin on edelleen se ykköstavoite.

Joten, mietipä vielä, kun tulet arvostelemaan, että työn saanti on vain asenteesta kiinni.

Pienten lasten yksinhuoltajana on vaikea saada töitä, koska aina luullaan ettei lapsille ole muuta hoitajaa, kun ne sairastuu. Kuvitellaan, että yksinhuoltaja on paljon poissa ja jo arjestakin väsynyt. Minulle on suoraan monesti sanottu etten saa paikkaa, koska minulla on 2 alle 10v lasta. Lasten vuoksi on myös rajoitukset työajan suhteen ei pienten koululaisten yh äiti voi tehdä vuorotyötä ja työmatka ei voi venyä niin pitkäksi, että lapsilla on kohtuuttoman pitkä yksin olo aika.

hieman veti hiljaiseksi, kun hakemuksen jälkeen ei kuulunut mitään valinnasta ja soitin haastattelijoille. ensin sanottiin, kuinka hyvät paperit ja työtodistukset, muuten valinta olisi osunut, "mutta kun sulla on näitä lapsia". ei auttanut selittelyt, että lapsilla oli hoitaja palkattu kotiin (myös sairastuessaan)ja mummo asui melkein naapurissa.

osuvaksi!

osuvaksi!

Ja mikähän näissä viesteistä todisti, että vika oli hakijan "epäavoimessa mielessä" tai asenteessa?