Lapsi ei saanut etäisältä eikä toisilta isovanhemmilta joululahjoja tänä
vuonna. Tavallisesti on saanut. Asuvat samassa kaupungissa ja tapaavat pari kertaa vuodessa. No onneksi sai minulta ja muilta lahjoja. Kuitenkin paha mieli lapsen puolesta:( Lapsi 10-vuotias joten tajuaa jo asioita.
Kommentit (15)
lapsi tajuaa kun isä ei tulekaan nyt. Käy siis yleensä jouluna ja synttärin aikoihin. ap
koska pukki on paketit tuonut, ei aikuiset, me vaan otetaan toiveita vastaan ;) Mulle ei ainakaan ole tärkeää että lapset saa tietää minkä arvoisen lahjan olen ostanut heille,pöh!
2
lapsi tajuaa kun isä ei tulekaan nyt. Käy siis yleensä jouluna ja synttärin aikoihin. ap
sopiiko kysyä, että mikä este nyt sitten isälle muka tuli?
Kuuluu hyviin tapohin 2!
voi jösses... Mutta meidän jouluun se ei kuulu, koska edelleenkin pukki on lahjat tuonut =) Kun usko pukkiin loppuu aikanaan niin sitten kiitetään lahjojen antajaa... Kuten kiittävät synttäriyms. lahjoista..
2
yhteyttä, esim laittanut hyvä joulun toivotusta. ap
Vanhempani eivät muistaneet lastamme mitenkään - eivätkä kyllä meitäkään.
Joskus meillä (siis vanhempieni omilla 2:lla lapsella) oli tapana saada vaatimaton rahakirjekuori, mutta muistaminen se oli sekin.
Nyt olimme ilmaa vain.
oma isä ei anna lapselle, siis ei-aikuiselle lapselleen.
ei synttärinä tai joulunakaan. Synttärinä saattaa soittaa pikaseltaan mutta siihen jää. Hän ei tosin myöskään näe lapsia (eikä tänä päivänä ole kertonut suvulleen että toinen lapsemme on edes olemassa, koska se on kuulemma salaisuus) että sinänsä ymmärrän ettei tule lahjojakaan mutta siinä samalla hän kuvittelee olevansa maailman paras isä. :( Not.
Tai makaa henkitoreissaan sairaalassa?
Asuvatko isovanhemmatkin samassa kaupungissa?
Ei taida olla ihan yhteiskuntamme kärkikaartia, jos samassa kaupungissa asutaan, mutta lasta nähdään vain synttäreiden ja joulun aikaan..
ei synttärinä tai joulunakaan. Synttärinä saattaa soittaa pikaseltaan mutta siihen jää. Hän ei tosin myöskään näe lapsia (eikä tänä päivänä ole kertonut suvulleen että toinen lapsemme on edes olemassa, koska se on kuulemma salaisuus) että sinänsä ymmärrän ettei tule lahjojakaan mutta siinä samalla hän kuvittelee olevansa maailman paras isä. :( Not.
voisi tuoda huomenna vähän rahaa (isovanhemmilta )lahjaksi. Parmpi myöhään kuin ei milloinkaan. ap
jos kerran tapaa lapsiaan kaksi kertaa vuodessa......
Mutta odottavat,että me työttömät käymme heillä ja annamme lahjan. Kuuluu kyllä mutinaa jos emme anna tai käy. Koskaan en ole isältäni saanut mitään syntymäpäivä tai joululahjaa. Äidiltä sain lapsena lahjan mutta en joka joulu. Lapsena oli muutama joulu etten saanut mitään lahjaa. Monet sisarukseni kuitenkin saivat. Miehen äiti kyllä antoi kaikille lahjat.
Miksi? Toki tuon ikäinen ei ehkä pukkiin usko, mutta esim. meillä kun pukkiin uskotaan, niin ei tulisi mieleenkään selostaa mikä on keneltäkin..
Vai onko ihmiset niin tyhmiä ja ahneita huomiolle, että kirjoittaa lapsen pakettiin keltä se on? Itse en kirjoittanut yhteenkään pakettiin keneltä se on...