Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ikävöidä ja surra vuosia sitten sattunutta läheisen kuolemaa?
04.01.2010 |
Joka päivä on tämä kuollut henkilö mielessä, välillä asia masentaa ja ei jaksa nousta sängystä ylös. Haudalla en ole kovin montaa kertaa käynyt, mutta aina siellä käydessä tulee ahdistus ja pakokauhu, ei voi kauaa siellä olla. Ja sen jälkeen on sitten allapäin seuraavat päivät kun mietti sitä ihmistä haudassa.
Kommentit (5)
julma raiskausmurha tmv ei varmaan hälvene mielestä koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia surra läheistä ihmistä, totta kai. Ei se suru miksikään häviä jos itselle rakas ihminen on kuollut. Suru kyllä yleensä muuttaa muotoaan ajan kanssa. Ainakin omalla kohdallani ahdistavuus vähenee ja tilalle tulee kaipuuta, rakkautta, ikävää, haikeutta. Minulta on kuollut vauva.
Jos suru ahdistaa sinua kovasti, niin voisitko ajatella puhuvasi asiasta? Joko jonkun läheisesi tai ammattilaisen kanssa?
ja pitkän aikaa voimakkaana jatkuva suru saattaa kertoa posttraumaattisesta stressireaktiosta. Ehkä olisi hyvä käydä puhumassa ammattiauttajalle.
Minulla on kokemusta tästä ja kesti pitkään toipua. Tarvitsin terapiaa ja lääkkeitä.
pidät itsestäsi huolta. Hänen on nyt hyvä olla. Itse kävin syvällä veljeni kuoleman jälkeen. Monet hautajaiset olin juossut jo ennen tätä tapahtumaa, mutta koskaan ennen en ollut käynyt suruani läpi. Veljeni kuoleman tapahtuessa sitten tuli syvä sukellus. Pappi auttoi läpi. Oli vain pakko löytää jotain valoa elämään. Muisto elää ja elämä jatkuu.
Muistele hyviä asioita, ja pidä hyvää hyulta läheisistä, elossa olevista. Turha murehtia asioita joille ei itse mitään voi.