tervetuloa tällekin palstalle kirkon nettityöskentelijä :)
Kirkko kouluttaa 3 000 työntekijää internetiin
23.12.2009 10:09
A A STT
Ensi vuodesta alkaen papit ja evankelisluterilaisen kirkon muut työntekijät alkavat näkyä enemmän netissä.
Aamulehden mukaan kirkko kouluttaa vuoden 2012 loppuun mennessä 3 000 työntekijäänsä tapaamaan ihmisiä internetissä. Työntekijät ovat netissä läsnä paitsi kriisien sattuessa, myös arkisissa keskusteluissa.
Tavoitteena on, että kirkon työntekijät liikkuisivat verkossa avoimesti kirkon edustajina esimerkiksi keskustelupalstoilla. Viime aikoina kirkko on keskittynyt etenkin yhteisöllisiin medioihin. Kirkolla on muun muassa oma chatti Irc-galleriassa.
Kirkon verkkoviestintäpäällikön Sami Kallioisen mukaan suunnitteilla on myös valtakunnallinen esirukouspalvelu, jossa internetin kautta voisi tilata rukouksen kirkolta.
Palvelu on jo nyt käynnissä useissa seurakunnissa.
Kommentit (4)
Jotenkin silti ajattelisi, että ne jotka kaipaavat esirukoilijaa ja kristillistä kuuntelijaa, hakeutuisivat itse kristillisille palstoille, eikä kirkon tarvitsisi maastoutua etsimään heitä. Silti toivotan tervetulleeksi koulutetun, tunnetusti liberaalin ev.lut. kirkon edustajan mieluummin kuin jonkun stressaantuneen vauhkolestadiolaisen av-mamman.
Mainostaa pitää ja näkyä enemmän. Sääli, että itse asia ei koristelusta ja rummutuksesta mihinkään muutu.
Ilmainen vihje evlut-kirkolle: pistäkää ne naispappeudenvastustajat aisoihin nyt ihan ensimmäiseksi. Teille nauraa naurismaan aidatkin, kun olette muka tehneet pyhän päätöksen hyväksyä naispappeus ja silti päästätte nuo jääräpäät hääräämään ilman seurauksia.
käännyttäjät saavat täältä tuomion...
Että hihhuli hahhuli huu vaan!
muutama päivä sitten. Ei minkään kirkon projektin nimissä vaan ihan muuten vain.