Mitä tehdä, kun 5-vuotias kieltäytyy kaikesta

Viestiketju

Kannattasko joskus lukea lasten eri IKÄVAIHEISTA ????

vaikka jostain lastenkasvatusopaista, niitä kirjoitetaan ihmisille joilla ei ole mitään käsitystä eri ikävaiheista.

Päiväkodin henkilökunta pyysi meiltä kommenttia, kun lapsi ei suostu mihinkään kilpailulliseen eli hiukan hankala kysyä apua heiltä.

Ei kaikki onnistu tosta vaan. Vaan suostuttelua, ja nokkeluutta peliin. Keskustele päiväkodin henkilökunnan kanssa. Onko kotonaan ainut lapsi? Pääseekö kotona kilpailemaan kuka tekee parhaiten/ nopeiten/eniten?? Siis leikki mielessä. Kuka ensin sängyssään on voittaja???- tyyliin..

ei suostu edes niihin tuolileikkeihin, joissa musiikin päätyttyä etsitään tuoli,

Varattiin aika oman tk:n psykologille. Käytiin siellä muutaman kerran porukalla (molemmat vanhemmat ja lapsi) ja lapsi kävi muutaman kerran "yksin". Saatiin ohjeita, kuinka tukea ja kannustaa tällaista lasta, ja jo asiasta juttelu teki oikein hyvää. Psykologi esitti omia - hyviä - huomioitaan lapsesta. Suosittelen!



Samaan aikaan tietenkin juteltiin aiheesta päiväkodissa ja sovittiin, että hekin kiinnittävät tähän huomiota ja omin käytössä olevin keinoin auttavat lasta "eteenpäin".



Meillä siis lapsi täyttää kohta 7 ja tämä kilpailun sieto on kasvanut jo hurjan, hurjan paljon. Ei tietenkään ykskaks vaan pikku hiljaa. Nyt kuitenkin osallistuu iloisena kaikkeen toimintaan eikä maailma lopu siihen, jos joku muu "voittaa". :)

Varattiin aika oman tk:n psykologille. Käytiin siellä muutaman kerran porukalla (molemmat vanhemmat ja lapsi) ja lapsi kävi muutaman kerran "yksin". Saatiin ohjeita, kuinka tukea ja kannustaa tällaista lasta, ja jo asiasta juttelu teki oikein hyvää. Psykologi esitti omia - hyviä - huomioitaan lapsesta. Suosittelen! Samaan aikaan tietenkin juteltiin aiheesta päiväkodissa ja sovittiin, että hekin kiinnittävät tähän huomiota ja omin käytössä olevin keinoin auttavat lasta "eteenpäin". Meillä siis lapsi täyttää kohta 7 ja tämä kilpailun sieto on kasvanut jo hurjan, hurjan paljon. Ei tietenkään ykskaks vaan pikku hiljaa. Nyt kuitenkin osallistuu iloisena kaikkeen toimintaan eikä maailma lopu siihen, jos joku muu "voittaa". :)

Varmasti kaikki tilanteet vähän erilaisia esim. perhedynamiikasta riippuen mutta meillä oli tämänsuuntaista:



Psykologi kehotti pelaamaan lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja muutenkin nimenomaan järjestämään näitä tilanteita, jotka ovat lapselle vaikeita. Lapsen on tietenkin helpompi lähteä liikkeelle pettymysten sietämisessä (koska siitähän pohjimmiltaan on kyse) kotiympäristössään - sieltä sietokyky sitten laajenee muihin tilanteisiin.



Heti pelin/vast. jälkeen tilanne piti käsitellä juttelemalla (siis jos negatiivinen reaktio esim. häviämisen takia tuli). Meillä asiaan vihittiin mukaan myös vanhemmat sisarukset, joitten piti osata suhtautua pikkuveljen reaktioihin oikein - tai ainakin pyytää heti jompikumpi vanhemmista paikalle jos tilanne sen vaati. Tähän luonnollisesti liittyi vahvasti läheisyys - lapsi otettiin syliin ja häntä paijattiin/pidettiin lähellä osoittaen näin, että lapsi on negatiivisen tunteenkin kourissa meille tärkeä ja rakas - niin kuin tietenkin onkin!



Lapselle piti siis kerta kerran jälkeen tuoda esille se (aikuiselle päivänselvyys), että tällä kertaa näin, seuraavalla kerralla voittaja voi olla jo joku toinen. Ja ettei sillä ole oikeasti edes väliä, tärkeintä on se, että saadaan olla ja tehdä kivoja juttuja yhdessä.



Psykologi myös korosti rohkaisemista ja positiivisen palautteen antamista, mikä meistä tuntui hassulle, koska niitä meillä kyllä viljellään todella runsaasti ihan normaalistikin. :)



Mutta siis pökköä laitetaan vaan pesään lisää ja kaikesta, mistä AIDOSTI voi lasta kehua, häntä kehutaan. Myös piti kiinnittää lapsen huomio siihen, mitä hän osaa ja ennen kaikkea siihen, mitä hän on oppinut. Piti katsella yhdessä esim. valokuvia lapsesta vauvana/pienempänä lapsena ja todeta, mitä kaikkea hän ei silloin ole osannut, mitä on sitten oppinut jne.



Meillä samaan aikaan sijoittui myös puheterapia s- ja r-kirjainten oppimiseksi. Kun päästiin sen VALTAVAN kynnyksen yli, että lapsi edes uskalsi alkaa yrittämään/opettelemaan/tekemään kotiharjoituksia (vanhan kunnon tarralahjonnan avulla!) saatiin meillä tuore ja hyvä esimerkki lapselle siitä, miten hienosti uusia asioita oppii kun vaan uskaltaa kokeilla jne. Lapsi aivan silmissä innostui siitä!:)



Monet asioista olivat siis ihan itsestään selviä ja sellaisia, joita olimme toki jo aiemmin käyttäneet ihan luonnollisena osana omaa toimintaamme. Niitä piti ikään kuin vahvistaa - ja psykologin kanssa käydyistä keskusteluista saimme itse tietenkin luottamusta omaan toimintaamme kun huomasimme, että olemme jo aiemmin olleet liikkeellä oikeaan suuntaan. Eräänlainen oma varmuus asiasta oli minun nähdäkseni siis myös tärkeää.



Nyt tosiaan lapsi osallistuu yleensä kaikkeen toimintaan (no, ketäänhän ei voi AINA huvittaa; mutta siis sivuun jäämisen syy ei enää ole epäonnistumisen pelko) ja jopa iloitsee aidosti toisten voitosta. Ensin hän oppi iloitsemaan isän/äidin voitosta, sitten sisarusten, sitten päiväkodin tätien ja lopulta kenen tahansa kaverin.



Joskus tulee vielä pieni "ilmemuistutus", että koville ottaa mutta se kuuluu asiaan ja ikään. Olemme kuitenkin edenneet tosi pitkälle siitä, missä joskus oltiin!



Onnea teillekin taipaleelle!!

Varmasti kaikki tilanteet vähän erilaisia esim. perhedynamiikasta riippuen mutta meillä oli tämänsuuntaista: Psykologi kehotti pelaamaan lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja muutenkin nimenomaan järjestämään näitä tilanteita, jotka ovat lapselle vaikeita. Lapsen on tietenkin helpompi lähteä liikkeelle pettymysten sietämisessä (koska siitähän pohjimmiltaan on kyse) kotiympäristössään - sieltä sietokyky sitten laajenee muihin tilanteisiin. Heti pelin/vast. jälkeen tilanne piti käsitellä juttelemalla (siis jos negatiivinen reaktio esim. häviämisen takia tuli). Meillä asiaan vihittiin mukaan myös vanhemmat sisarukset, joitten piti osata suhtautua pikkuveljen reaktioihin oikein - tai ainakin pyytää heti jompikumpi vanhemmista paikalle jos tilanne sen vaati. Tähän luonnollisesti liittyi vahvasti läheisyys - lapsi otettiin syliin ja häntä paijattiin/pidettiin lähellä osoittaen näin, että lapsi on negatiivisen tunteenkin kourissa meille tärkeä ja rakas - niin kuin tietenkin onkin! Lapselle piti siis kerta kerran jälkeen tuoda esille se (aikuiselle päivänselvyys), että tällä kertaa näin, seuraavalla kerralla voittaja voi olla jo joku toinen. Ja ettei sillä ole oikeasti edes väliä, tärkeintä on se, että saadaan olla ja tehdä kivoja juttuja yhdessä. Psykologi myös korosti rohkaisemista ja positiivisen palautteen antamista, mikä meistä tuntui hassulle, koska niitä meillä kyllä viljellään todella runsaasti ihan normaalistikin. :) Mutta siis pökköä laitetaan vaan pesään lisää ja kaikesta, mistä AIDOSTI voi lasta kehua, häntä kehutaan. Myös piti kiinnittää lapsen huomio siihen, mitä hän osaa ja ennen kaikkea siihen, mitä hän on oppinut. Piti katsella yhdessä esim. valokuvia lapsesta vauvana/pienempänä lapsena ja todeta, mitä kaikkea hän ei silloin ole osannut, mitä on sitten oppinut jne. Meillä samaan aikaan sijoittui myös puheterapia s- ja r-kirjainten oppimiseksi. Kun päästiin sen VALTAVAN kynnyksen yli, että lapsi edes uskalsi alkaa yrittämään/opettelemaan/tekemään kotiharjoituksia (vanhan kunnon tarralahjonnan avulla!) saatiin meillä tuore ja hyvä esimerkki lapselle siitä, miten hienosti uusia asioita oppii kun vaan uskaltaa kokeilla jne. Lapsi aivan silmissä innostui siitä!:) Monet asioista olivat siis ihan itsestään selviä ja sellaisia, joita olimme toki jo aiemmin käyttäneet ihan luonnollisena osana omaa toimintaamme. Niitä piti ikään kuin vahvistaa - ja psykologin kanssa käydyistä keskusteluista saimme itse tietenkin luottamusta omaan toimintaamme kun huomasimme, että olemme jo aiemmin olleet liikkeellä oikeaan suuntaan. Eräänlainen oma varmuus asiasta oli minun nähdäkseni siis myös tärkeää. Nyt tosiaan lapsi osallistuu yleensä kaikkeen toimintaan (no, ketäänhän ei voi AINA huvittaa; mutta siis sivuun jäämisen syy ei enää ole epäonnistumisen pelko) ja jopa iloitsee aidosti toisten voitosta. Ensin hän oppi iloitsemaan isän/äidin voitosta, sitten sisarusten, sitten päiväkodin tätien ja lopulta kenen tahansa kaverin. Joskus tulee vielä pieni "ilmemuistutus", että koville ottaa mutta se kuuluu asiaan ja ikään. Olemme kuitenkin edenneet tosi pitkälle siitä, missä joskus oltiin! Onnea teillekin taipaleelle!!

erittäin hyvin eritelty ja selitetty. Kiitos kannustuksesta, kaipa se tästä vähitellen.

vaikka jostain lastenkasvatusopaista, niitä kirjoitetaan ihmisille joilla ei ole mitään käsitystä eri ikävaiheista.

Jos häiritsee tai olet epävarma, niin varaa aika neuvolaan tai perhepsykologille

Ei kaikki onnistu tosta vaan. Vaan suostuttelua, ja nokkeluutta peliin. Keskustele päiväkodin henkilökunnan kanssa. Onko kotonaan ainut lapsi? Pääseekö kotona kilpailemaan kuka tekee parhaiten/ nopeiten/eniten??





Siis leikki mielessä. Kuka ensin sängyssään on voittaja???- tyyliin..

ellei sitten aina ole ollut tuollainen

mutta nyt pistää jarrut päälle joka paikassa ja alkaa olla pienoinen ongelma, kun jättäytyy vähän joka asiassa ulkopuolelle "en halua"

Aina olis ihan pakko voittaa..... Nappulat lentää aina jos ei voita ja kerhosta kun lähdetään niin alkaa itkemään jos naapuriperheen auto kerkee lähtemään ennen meidän autoa...

Aina olis ihan pakko voittaa..... Nappulat lentää aina jos ei voita ja kerhosta kun lähdetään niin alkaa itkemään jos naapuriperheen auto kerkee lähtemään ennen meidän autoa...