Mistä raajojen epämuodostuneisuus voi johtua?
johtuuko yleensä siitä että äiti on syönyt raskausaikana esim jotain lääkettä?
Kommentit (3)
Ja varsinaiseen asiaan: ei aavistusta.
jostain häiriöstä yleensä ihan raskauden alkuvaiheessa kun solut alkavat erikoistua, viikkojen 2-10 paikkeilla - mutta myös myöhemmin, jolloin syntyy vähän pienempiä epämuodostumia. Häiriö voi johtua lääkkeistä, säteilystä, väkivallasta, genetiikasta, satunnaisesta hormonivahtelusta, istukan toiminnan väliaikaisesta häiriöstä tai jostain. Tyypillisimpiä nykyään ovat tulehduksiin alkuraskaudesta (ennen raskauden toteamista) syödyt vahvat antibiootit. Myös e-pillerien on kuulemma joskus epäilty aiheuttavan lyhytraajaisuutta, jos niitä syödään raskaanaollessa.
Raajojen epämuodostuneisuutta voi saada aikaan myös lapsen jo synnyttyä esimerkiksi liian pienillä kengillä tai "kiinalaisella" jalkojen sidonnalla.
selkeä ja yksinkertainen ja lääketiede helppoa. Lääkärinäkin varmaan pärjää 1 vuoden opiskellut. Ei siinä enempää tietoa tarvita, kun diagnoosit tehdään tällä tavalla.