Miltä tuntuu, kun oikeasti ahdistaa?

Itsellä ainakin sdän lyö kovaa, hengitys on yhtä nopeeta ku kunnon urheilusuorituksen jälkee mutta samalla tuntuu että happi loppuu ja keuhkot umpeutuu. Ei pysty tekemään mitään ja mikään ei rauhota. Tuntuu siltä kuin kohta oikeasti kuolisi. Tekis mieli mennä ulos ja hypätä sillalta, vetää lääkkeitä, mitä tahansa että se loppuis. En itse pysty kuin tuijottamaan yhtä kohtaa ja kyyneleet valuu poskilla vaikkei itke. Jos katsoisin ympärilleni pelkään harhoja joita varmasti näkisin, jos suljen silmät pelkään, että 'sisäiset demonini' ottavat minusta vallan. Se tilanne pelottaa itseä eikä siinä voi muuta kuin toivoa että se loppuu. Vaikka se ei lopu pitkään aikaan.

Ahdistuneisuushäiriöstä kärsin nuorena kymmenisen vuotta joten kokemusta on. 

Ahdistus erona masennukseen on hyvin aktiivinen tunne, levoton ja rauhaton. Lievänä se on hermostunutta ajatusten pyörimistä, huolia, kyvyttömyyttä olla paikallaan. Vähän pahempi ahdistus alkaa ilmetä huolestumisena hengityksestä ja hengenahdistuksena, sydämentykytyksenä, pelkona että sekoaa tai tulee joku sairaskohtaus, koska on niin outo olo.

Kunnon kammoahdistus, jossa itse vietin vuoden ainakin yhtäjaksoisesti, on sellaista kuin olisit nuoralla kuilun yläpuolella, ja pelkäisit henkesi edestä koko ajan putoamista. Et tiedä mihin putoaisit, kuolemaan tai hulluuteen ehkä, mutta pelkäät sitä, ja toisaalta et enää jaksaisi tarpoa nuoralla, olet väsynyt ja haluaisit vain antaa mennä (vaan et pelon takia pysty). Niinpä olet ihan loppu, äärimmäisessä stressitilassa, uupunut mutta samalla aktiivisen levoton ja kyvytön rentoutumaan. Itse usein ravasin kuin tiikeri häkissä kämpässäni kun en pystynyt olemaan paikallani, ja yritin vaan kestää hetki kerrallaan. Alkoholi oli ainoa joka edes tilapäistä helpotusta toi.

se on pahimmillaan. Kaikki mielihyvähormonit ovat kadonneet aivoista. Silloin ei ole mitään mihin turvata. Kuvittele että olisit pohjoisnavalla yksin ilman ruokaa, juomaa ja kännykkää. Henkisesti paha ahdistus tuntuu sellaiselta.

oksettaa..

tuntuu ettei ole ulospääsyä

ja palaa aina niihin pelottaviin asioihin, yötä päivää, eikä pysty rentoutumaan vaikka olisi kuinka väsynyt. Ei voi ajatella mitään muuta kuin niitä omia kauhujaan, ei edes niin simppeleitä asioita kuin vaikka sitä että juo nyt kupin teetä, tai että joku puhuu sinulle tms. Ihan niinkuin tuijottaisi tunneliin. Ei pysty keskittymään muuhun, kuin niihin omiin ahdistaviin ajatuksiin. Itse istuin sohvannurkassa kirjaimellisesti päiviä, enkä pystynyt nousemaan siitä. Sydän hakkasi, oksetti, oli paniikki. En pystynyt syömään, juomaan.

rinnassa tuntuu raskaalta, ihan kuin olisi kiviä.

Sitä tämä sitten on. Mistä tietää, milloin on haettava apua? Oletteko itse hakeneet? ap

ja palaa aina niihin pelottaviin asioihin, yötä päivää, eikä pysty rentoutumaan vaikka olisi kuinka väsynyt. Ei voi ajatella mitään muuta kuin niitä omia kauhujaan, ei edes niin simppeleitä asioita kuin vaikka sitä että juo nyt kupin teetä, tai että joku puhuu sinulle tms. Ihan niinkuin tuijottaisi tunneliin. Ei pysty keskittymään muuhun, kuin niihin omiin ahdistaviin ajatuksiin. Itse istuin sohvannurkassa kirjaimellisesti päiviä, enkä pystynyt nousemaan siitä. Sydän hakkasi, oksetti, oli paniikki. En pystynyt syömään, juomaan.

Tosin mua ei pelota, vaan tunnen itseinhoa. Herään melkein joka yö siihen, että tajuan, että itsemurha on ainoa järkevä ratkaisu kaltaiselleni luuserille. Kivaa, eikö ;)

kauheasti ahdistaa, mun pitää viiltää itseäni, koska se tuottaa endorfiinejä. Edes joku hyvä tunne sen ahdistuksen lisäksi.

ja palaa aina niihin pelottaviin asioihin, yötä päivää, eikä pysty rentoutumaan vaikka olisi kuinka väsynyt. Ei voi ajatella mitään muuta kuin niitä omia kauhujaan, ei edes niin simppeleitä asioita kuin vaikka sitä että juo nyt kupin teetä, tai että joku puhuu sinulle tms. Ihan niinkuin tuijottaisi tunneliin. Ei pysty keskittymään muuhun, kuin niihin omiin ahdistaviin ajatuksiin. Itse istuin sohvannurkassa kirjaimellisesti päiviä, enkä pystynyt nousemaan siitä. Sydän hakkasi, oksetti, oli paniikki. En pystynyt syömään, juomaan.

Tosin mua ei pelota, vaan tunnen itseinhoa. Herään melkein joka yö siihen, että tajuan, että itsemurha on ainoa järkevä ratkaisu kaltaiselleni luuserille. Kivaa, eikö ;)

Kuin itselläkin välillä. Öisin ajattelen joskus, että kunhan tämä loppuisi. Mikään ei tunnu miltään näiden "kohtausten" välillä. Tuntuu, että vain suoritan elämäni.

saaneet apua ahdistukseen. Useimmiten se pysyy poissa Efexorin avulla, mutta välillä taas iskee. Tuntuu, että olisin suuri luuseri, koko elämäni lapsia lukuunottamatta olisi suuri paskakasa, varsinkin menneisyys.

Sitä tämä sitten on. Mistä tietää, milloin on haettava apua? Oletteko itse hakeneet? ap

(lääkitys ja terapia). On vaadittu sinnikkyyttä siinä että olen saanut apua. Sitä ei suomessa nykyään kovin helposti saa. Hae apua mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

ja vähintäänkin jos tuollainen olotila jatkuu useamman päivän ajan. Minulla auttoi lopulta ehkä eniten niinkin yksinkertainen asia kuin (perustavanlaatuinen) ympäristön vaihdos, pääsin jotenkin ulos sieltä pääni sisältä. Mielialalääkkeistä on myös monelle apua. Toivoa on kyllä, itse en ole enää vuosiin ollut ahdistunut, vaikka muistan kyllä ne tunteet erinomaisesti. :-( Tsemppiä ap:lle.

Kotona olin ihan ok, mutta aina aamuisin, kun piti lähteä töihin, mua oksetti ja oli todella huono olo fyysisesti.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2010 klo 21:32"]Kotona olin ihan ok, mutta aina aamuisin, kun piti lähteä töihin, mua oksetti ja oli todella huono olo fyysisesti.
[/quote]
Mulla juuri tämä ongelma. Kun kello soi aamulla ikäänkuin pelästyn sitä ja se tunne jää päälle. Sydän hakkaa, ylävatsassa kouristaa, suuta kuivaa, sisäinen tärinä ja pään tärinä, oksettaa. Iltsisin olo levoton ja koko kroppaa särkee, varsinkin sellsinen puristava pääkipu on inhottava.
Yritän selvitä päivästä toiseen jotenkin.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 16:25"][quote author="Vierailija" time="02.01.2010 klo 21:32"]Kotona olin ihan ok, mutta aina aamuisin, kun piti lähteä töihin, mua oksetti ja oli todella huono olo fyysisesti.
[/quote]
Mulla juuri tämä ongelma. Kun kello soi aamulla ikäänkuin pelästyn sitä ja se tunne jää päälle. Sydän hakkaa, ylävatsassa kouristaa, suuta kuivaa, sisäinen tärinä ja pään tärinä, oksettaa. Iltsisin olo levoton ja koko kroppaa särkee, varsinkin sellsinen puristava pääkipu on inhottava.
Yritän selvitä päivästä toiseen jotenkin.
[/quote] en vähättele tai kiellä etteikö voisi olla psyykkistä. Mutta nuo kuulostavat myös omalta ololta silloin kun on juonut liian pitkään liikaa kofeiinia. Ei voi rauhoittua, herätessä pelästyy valmiiksi. Jne.

Mä olen ihan levoton ja herkästi hermostuva. Joka sekunti on piinaa, en pysty keskittymään mihinkään, nukkuminen vaikeaa ja suihkussakin väärä olo.

Koko ajan PELOTTAA. Niinkuin pitäisi paeta jotakin. Niinkuin koko ajan olisi tapahtumassa jotakin pahaa. Niinkuin kauhuelokuvassa. 

Aamut oli kamalia, oksetti ja vatsa oli kipeä ja sekaisin.

Hulluksi tulemisen pelkoa: pelkäsin että näen näkyjä, kuulen harhoja ja ties mitä.

Meni 5kk ekoista oireista ennen kuin hain apua. Nuo kuvaamani pahat oireet sai haltuun ihan tavallisella perusannoksella ssri-lääkettä noin kuukaudessa. Koko ahdistuksen purkaminen syineen ja seurauksineen kesti 3v psykoterapiaa.

Näin jälkikäteen olen siitä melkein kiitollinen. Muutin silloin elämäni suunnan ja ymmärsin, mikä on tärkeää. Kasvoin terapiassa todelliseksi itsekseni.

Up. Vertaistukea?