tahtoo vaavin???
kirjoitetaan sitten tänne kun ei muualta saa vastausksia. haluaisin vauvan mutta mieheni ei,hänellä on edellisestä suhteesta tyttö joka oli pienenä koliikki lapsi.ja se pelottaa häntä,niin kuin nyt kaikki vauvat olisivat koliikkeja.miten saisin rohkaistua miestä lapsen tekoon ja miten lapsen teko suunnilteellaan.???ollaan oltu yhdessä 4 vuotta ja itse olisin ihan valmis.
Kommentit (11)
Ei minunkaan mieheni alunperin halunnut, mutta on tietysti nyt hyvin onnellinen lapsestamme. En puhunut asiasta aktiivisesti, mutta tein selväksi, että jossain vaiheessa hänen on päätettävä. Muutaman vuoden aikana hän kypsyi ajatukseen. Olimme yhdessä 8 vuotta ennen lapsen yrittämistä.
jos toinen sanoo, että yksi lapsi riittää, kiitos. Ihan selkeästi sanottu minusta.
että miehen sana on laki. Jos mies sanoo ei, nainen tyytyköön tähän päätökseen.
7 lapsesta 1 oli koliikki ja se oli esikoinen.
Muuta en osaa sanoa, kuin tsemppiä. Elämä on täynnä riskejä ja koliikki on niitä pienempiä.
ihan lukkoon lyöty. Ihmisille tulee uusia haaveita läpi elämän, jolloin vanhat päätökset saavat kyytiä. Muutenhan elämä olisi kammottavan tylsää.
3
Ihmiset on erilaisia.
Eikä minusta ole mitenkään tavatonta, että ihminen tyytyy yhteen lapseen. Meidänkin esikoisen luokalla noin 15 lasta 20:sta on ainokaisia... Pitäisikö heillekin nyt käynnistää jokin käännytyskampanja, kun ovat selkeästi tehneet väärän päätöksen?
Kyllä yksi lapsi voi riittää ja sellaiseen päätökseen päätyminen on ihan oikea ja kunnioitettava päätös.
Miksei sitä voi tajuta?
8
ja minunko pitäisi tyytyä siihen että hänellä on edellisestä suhteesta yksi lapsi ja minun kanssa ei tee ollenkaan,vaihan miestä jos noin ajattelee!!!!!on sanonut kyllä että tehdään mutta ei vielä!lukekaa alku teksti ensin!
että "haluaisin vauvan, mieheni ei."
että miehen sana on laki. Jos mies sanoo ei, nainen tyytyköön tähän päätökseen.
Sen sana on laki, joka sanoo "ei".
Eikä ihmistä voi pakottaa hankkimaan lasta, jos hän ei halua.