Lue keskustelun säännöt.
YT:t tuli ja meni - potkut tuli!
30.10.2009 |
Hassua kyllä, mutta olo on helpottunut ja rauhallinen. Nyt pidän viikon lomaa ja sen jälkeen alan katsella aktiivisesti töitä.
Sääli on niitä muita, jotka joutuvat lähtemään, varsinkin jos on jo ennestään taloudellisesti tiukkaa.
Tätä tää on, tähän asti tosin vain uutisissa mutta nyt myös ekaa kertaa omalla kohdalla.
Kommentit (6)
Synkkyyteen vajoaminen ei auttaisi mitään, päinvastoin. Vedät henkeä ja sit häntä pystyssä kohti uusia haasteita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on ihailtava asenne!
tai miettiä elämää eteenpäin, niin ei ole kauheasti vaihtoehtoja. Ja tottakai se, että taloudellisesti tämä ei ole katastrofi, helpottaa. Ikä meinaa tulla vastaan kuitenkin, eli työllistyminen ei ehkä ole enää niin helppoa kuin tähän asti. Mutta sisulla eteenpäin. Kummallista on se, että suren muutaman kollegan potkuja enemmän kuin omiani.
käänne parempaan. ALussa tuntuu varmasti pahalta, mutta kun myöhemmin ajattelet asiaa, voi olla että olet loppujen lopuksi onnellinen tästä käänteestä.
Usein tutussa ja turvallisessa pysyminen on helpompaa kuin muutos. SIksi vanhasta työpaikasta ei tule helposti lähdettyä. Monella saattaa kuitenkin olla vaikka mitä haaveita, vaikkapa esimerkiksi firman perustaminen. Siihen liittyy kuitenkin niin paljon riskejä, että sitä ei tule perustaneeksi niin kauan kuin on se tuttu turvallinen kk-palkka duuni. Kun se jää pois, ei ole enää mitää hävittävää, ja uskaltaa tehdä uusia ratkaisuja. Ja muutaman vuoden päästä voi olla tosi onnellinen ja huomata, että ilman potkuja ei olisi koskaan perustanut yritystä ja etää nyt onkin paljon onnellisempi kuin edellisessä elämässä.
Tämä yrityksen perustaminen siis tässä ihan esimerkkinä, unelma voi olla mikä vaan!
Se hetki oli nöyryyttävä. Olin ollut edellisessä työpaikassa 8 vuotta ja käynyt monet yt:t läpi, ja aina minut oli pidetty. Palkkakehitys oli ollut hyvää, sain hyvää palautetta jne. Silti halusin katsella maailmaa muualla ja hakeuduin uuteen paikkaan. Ekasta päivästä alkaen alkoi tuntua, ettei työ ole minulle sopiva ja en ollut sisäpiiriä miesporukassa. 5kk myöhemmin tuli sitten irtisanomislappu eli hädin tuskin olin töihini päässyt sisälle. Olin porukan ainoa irtisanottu... Joo, olin kai se heikko lenkki ainakin sen suhteen, etten kuulunut miesten sauna- keilausporukkaan, kun olin ainoa nainen ja eipä edes kysytty mihinkään mukaan. Alusta asti mut unohdettiin kutsua palavereihin jne. Koin heti, etten olekaan tervetullut tai ainakin sellainen, jolla ei ole niin väliä. Kyllä se kirpaisi. Kauhealle halulla ensin rekrytoitiin vanhasta duunista ja sitten tuli oikein "ojasta allikkoon" -tilanne.
Löysin uuden työpaikan yhdellä hakemuksella ja vaikutin varmaan tosi "selviytyjältä". Toiset itki niissä irtosanottujen tapaamisissa ja minä hymyilin uudelle mahdollisuudelle...:) No, pikkuhiljaa se kolaus oli kuitenkin käytävä läpi ja vuotta myöhemmin alkoi katkeruus nousta menneestä. En ole vieläkään asiasta ihan yli ja viha puskee päälle, jos törmään ex-esimieheeni kaupungilla. Syyt irtisanomiseeni ymmärrän tavallaan, mutta silti se loukkasi, koska tiesin, että olisin ollut duunissani hyvä ja moni heikompi sai jäädä. En lillu katkeruudessa, mutta kyllä se yksi elämän kovimpia paikkoja kokonaisuudessaan on ollut.
mennessään jos asennoituu siten, että työnantaja pitää sinut siellä vain juuri niin kauan kuin kokee tarvitsevansa sinua, niin mahdollinen irtisanominen menee paljon helpommin. Ei koe asiaa niin henkilökohtaisesti. Eivät he ole lojaaleja sinua kohtaa, kuten ei ehkä työntekijäkään. Uuteen paikkaan vaihdetaan heti kun edut ovat paremmat kuin edellisessä.
Sulla on ihailtava asenne!