Äitini ei auttanut minua kun masennuin ja minä en auta äitiäni kun hän vanhenee.
Olen parantunut masennuksesta työkuntoiseksi ja äitini on alkanut vanhuuttaan kitisemään minulta apua ja huomiota.
Samalla mitalla, minä sain pohtia yökausia esim. muuttooni liittyviä asioita ja lääkkeistä väsyneenä en jaksanut edes kauppaan mennä.
Äitini joutaa hankkimaan apua vaikka rahalla kunnalta, mua ei enää kiinnosta se luuska ja sen tarpeet.
Masennuslääkkeet sopivasti poistavat syyllisyydentunteet ja säälin.
Kommentit (10)
kun itsellä on lääkitys kohillaan. enkä edes työssäkäyvänä äitiäni ehtisi näkemään muutenkaan. ei edes perintöä ole tulossa, niin miksi vaivautuisin?
mutta äitisihän hoiti sinua, kun olit lapsi? Vanhemmathan olettavat, että lapset auttavat heitä myöhemmin juuri siksi, kun he ovat hoitaneet lapsiaan näiden ollessa pieni. Sen varaan äidit ja isät laskevat.
mutta äitisihän hoiti sinua, kun olit lapsi? Vanhemmathan olettavat, että lapset auttavat heitä myöhemmin juuri siksi, kun he ovat hoitaneet lapsiaan näiden ollessa pieni. Sen varaan äidit ja isät laskevat.
Että ei kannata yleistää.
avioliittoon väkivaltaisen alkolistinarsistin kanssa on suurin syy siihen miksi masennuin. että se siitä lapsuuden hyvästä hoidosta. mummoni hoisi minua enemmän kuin äitini ja mummoani autoin kun hän eli.
että tekee lapsia "vanhuudenturvaksi". Että niillä lapsilla ei itsellään ole muuta merkitystä kuin se, miten paljon vanhemmat voivat heistä myöhemmin hyötyä? Että tehdään ikään kuin sijoitus tulevaisuuteen`?
Ehkä kannattaisi ennemmin sitten laittaa rahaa jemmaan, ja ostaa itselleen mahdollisimman hyvää hoitoa vanhuksena. Lapset kun saattavat asua vaikka toisella puolella maapalloa, ja se on heidän oikeutensa.
itse toki toivon, että lapseni haluavat olla tekemisissä kanssani aikuisinakin, mutta en tee sitä kuten äitini yrittää, eli syyllistämällä ja takertumalla, vaan luomalla hyvää tunnelmaa ja kivoja muistoja koko perheelle.
Pilasi koko lapsuuteni niin en aio auttaa ikinä missään, välillä ämmä lähettää katkeroituneita viestejä joihin en reagoi mitenkään.
Ei sekään ole apua tarjonnut minulle. Kotona asuessa meillä hallitsi väkivalta ja alkoholi. Nyt se vain ruikuttaa, kun siellä käy. Työssäkäyvä ihminen, jolle täytyy taskulamppuunkin patterit vaihtaa ja taulua varten lyödä naula seinään. On niin avutonta... Mutta olen itse ollut muutaman kerran tilanteessa, jolloin olisi apu ollut välttämätöntä. Esimerkiksi leikkauksen jälkeen. Mutta auttoiko oma äiti. No ei tietysti, eihän se nyt omalle vävypojalle ala mitään tekemään "valmiiksi". Vihaa miestäni ja ei sitten suostu minun hyväksikään tekemään mitään. "koeta nyt vaan kuule pärjätä, itse olet lapses tehnyt jne."
Miten tuollaista voi itse auttaa sitten, kun se on vanha ja taatusti vielä katkerampi ja vihamielisempi, yök!
Minulla on myös ankea lapsuus/nuoruus ja edelleen aikuisuuskun - syys on isässä. Mielisairas kaheli, joka terrorisoi enemmän ja vähemmän:(!! Nyt se on sairastellut ja sitä pitäisi nyt hyysätä edestä ja takaa. Minäkään en vieraile siellä.
yhtä "tyhmiä" kumpikin.
En halua halua haukkua sinua oikeasti tyhmäksi, mutta vaikka äitisi on kohdellut sinua huonosti ja väärin, älä sinä vajoa samalle tasolle.