Miten kestät hautajaisten

aika paljon kestää loppujen lopuksi.

itku kirkossa teki vaan hyvää, muistotilaisuuden lämpö teki hyvää. Jäi tosi "puhdistautunut" ja hyvä olo.

Jonkun vanhan ihmisen hautajaiset on niin luonnollinen juttu, että eipä se synkkyys tunnu missään.



Mutta kyllä oli kestämistä sukulaisperheen pikkupojan hautajaisten tunnelmassa ja koko hässäkässä. Itkua riitti aamusta yöhön ja ahdisti sekä etu- että jälkikäteen...

oli kirkko-osuuden jälkeen jo helpompaa ja illalla oli illanistujaiset osan sukulaisten kesken ja oli todella mukavaa ja mieleenpainuvaa. Äidin enojen hautajaisissa synkkyys ei mennyt ohi, koska lähtivät liian pian. Mummon lähtö tiedetteiin ennakolta ja itsekin sitä toivoi.

oli kirkko-osuuden jälkeen jo helpompaa ja illalla oli illanistujaiset osan sukulaisten kesken ja oli todella mukavaa ja mieleenpainuvaa. Äidin enojen hautajaisissa synkkyys ei mennyt ohi, koska lähtivät liian pian. Mummon lähtö tiedetteiin ennakolta ja itsekin sitä toivoi.

Omaa kokemusta on oman lapsen hautajaiset. Hautajaiset olivat tietenkin surulliset ja haikeat, mutta ei nyt ikävän synkät. Meillä myöskin tunnelma vapautui jälkeenpäin, koska tietysti sitä siunausta kaikki olivat jännittäneet valtavasti, varmasti moni myöskin jännitti meidän vanhempien puolesta.

Koville ottaa myös ne liperilassen jaarittelut kuolemanjälkeisen elämän ihanuudesta....viime hautajaisista meinasi marssia ulos kun en kestä niitä valheita.

vauvan hautajaisissa. Tosiaankin jäännitimme hautaamista. Tuntui, että miten lapsen isä jaksaakin kantaa arkun hautaan, että tarvitseeko kuitenkin kantoapua (jaksoi hyvin vahvasti, kun halusi tehdä sen ehdottomasti itse) ja lapsen äiti kävellä vierellä. Muistotilaisuus oli kaunis ja vapautunut. Kaikki saivat hyvän muiston niin pienenä kuolleesta lapsesta.