Mitä teen kun en osaa valehdella lapsille? :(
Koko ajan kysymyksiä joulupukista ja tontuista, enkä yksinkertaisesti OSAA valehdella kaikesta. Olen yrittänyt puhua siihen suuntaan että eivät ne oikeita ole, mutta kun lapset väittävät että ovat, niin en nyt sentään väkisin ala asiaa jauhamaan.
Kommentit (3)
kun niin pidetään kiinni siitä ettei lapset joko saa uskoa mihihkään tai sitten pitää ehdottomasti laatia kamalat peitetarinat, ettei vaan usko horju (en tarkoita nyt teitä).
Meillä mennään ihan tilanne kerrallaan. Ei haittaa jos lapsi näkee että äitihän niitä lahjoja ostelee ja on kivaa jos nähdää joulupukki ja lapsi pitää häntä oikeana.
Kysymyksiin vastataan tilanteen mukaa. Esim poika kysyy, "oliko tuo ihan oikea tonttu?" niin minä voin vastata yllättyneenä "Olikohan se! Aika jännää" jne ihan ympäripyöreetä :)
Ei tarvitse valehdella, en itsekään pysty siihen. Mutta en ala lasten uskoa oikaisemankaan.
Esim.
- Jos lapsi kysyy minulta onko tonttuja olemassa, niin vastaan totuuden mukaisesti etten tiedä. Saatan kertoa että toiset uskoo ja toiset ei.
- Jos lapsi kysyy olenko nähnyt tonttuja, voin vastata etten ole, mutta ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Ja saatan kysyä onko lapsi nähnyt.
- Lahjoista ei kerrota että me ollaan ne ostettu, mutta toisaalta lapsi tietää/näkee että mekin annamme lahjoja jollekin. Yleensä annamme myös lahjan joulupukille ja lapset muistavat jouluna kavereita.
Periaatteessa mennään samalla linjalla kuin uskonnon kanssa. Eli sekin on uskon asia. Vaikka itse ei uskoisi, niin lapsi saa. Ihan samalla lailla vaikka itse ei usko tonttuihin ja joulupukkiin, niin lapsi saa. Emme ala peitetarinoita keksimään, mutta toisaalta emme romutakaan lapsen uskoa.
En mäkään halua valehdella, sanon aina ettei niitä tonttuja ja joulupukkia oikeasti ole olemassa jos lapset kysyvät. Että se on vaan sellainen hauska satu mitä jouluna leikitään. Silti lapset tuntuvat uskovan, ja nimenomaan haluavat uskoa ja minun puolestani saavat niin tehdäkin. Mutta jos suoraan kysytään niin en ala valehtelemaan.