Oletko joskus ahdistunut tai masentunut jonkun toisen kerrottua raskaudestaan?
Kommentit (12)
kun olin liki vuoden toivonut raskautta ilman tärppiä ja ystävä, jonka kanssa esikoiset olivat saman ikäiset paukautti olevansa puolivälissä raskautta. Siis se ettei ollut kertonut vaan oli salaillut, ja se ettei itse saanut samaan aikaan vaan toinen ehti ensin. Ja salaa itkin kun omista vauvatoiveista en ollut kertonut vielä kenellekään.
Ja sanotaanko että nyt kun en enää itse voi tulla raskaaksi saa jokainen raskausuutinen mut haikeaksi, mutta onneksi vähän kevyesti.
Ja sellaisten vauvauutiset, jotka odottavat kolmatta, neljättä tms. lastaan, saavat vähän surulliseksi... Ensimmäistä tai toista lastaan odottavien puolesta osaan olla iloinen ja onnellinen, mutta kai jonkinlainen kateus nostaa päätään siinä vaiheessa, kun joku on saamassa sen kolmannen lapsen, jonka minäkin haluaisin.
Olen kuitenkin tavattoman onnellinen kahdesta ihanasta lapsestani ja yritän kai ainakin alitajuisesti varautua myös siihen, että tähän kahteen lapsilukumme jääkin.
toista ja kolmatta ja neljättä lasta. Muutamat vielä "vahingossa". Tuntu et aina kun joku kertoi raskaudesta niin en ollut vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan. Yhdellä ystävälläni on kolme lasta. Yhdestäkään en ole häntä onnitellut. Ihan hirveetä. Mut minkä tunteilleen voi, silloin vain sattui niin paljon sisälle. Miten paljon lapsettomuudesta kärsiviä sattuu? Sympatiat heille.
Itellä oli yks ja mies ilmoitti ettei enempää.
Sitten meilläkin kävi "vahinko". Kahdeksan vuotta tuli lapsille ikäeroa.
Nykyään iloitsen ihan oikeasti, kun joku kertoo raskaudestaan. Ihan herkistys ja olen onnellinen että ystävät lisääntyy.
Miten paljon lapsettomuudesta kärsiviä sattuu? Sympatiat heille.
Sattuu se, paljonkin.
Alan olla ystäväpiirini viimeinen lapseton (niistä, joiden tiedän lapsia toivovan ylipäätään tai lähiaikoina). Sinä aikana, kun itse olemme toivoneet, yrittäneet, käyneet läpi lapsettomuustutkimukset ja aloitelleet hoitoja (sitten keskeyttäneet ne toistaiseksi, kun kävivät raskaiksi henkisesti), on lähipiiriin syntynyt monia vauvoja. Viimeisen puolen vuoden aikana on kolme lähintä ystäväämme odottanut/saanut esikoisiaan.
Olen kuitenkin myös vilpittömästi onnitellut ja iloinnutkin. Vaikka minusta tuntuukin pahalta, en toivo pahaa ystävilleni. Kyllä ne sanat, "onnea", voi kirjoittaa vaikka korttiin, jos ei muuten pysty. En ole perusluonteeltani kateellinen, onneksi. Vaikeaa kun on muutenkin. :/
Itse koin keskenmenon rv 11, joka olisi ollut esikoisemme. Tämän jälkeen pari hyvää ystävääni on ilmoittanut odottavansa esikoisiaan, toisaalta olen ja yritänkin olla iloinen heidän puolestaan, toisaalta hyvin hyvin haikea ja surullinen kun kuulen heidän yhdessä keskustelevan raskauksistaan. Tietysti tämän ymmärrän, vielä ensimmäiset raskaudet molemmilla kyseessä.
Itsellä ei vielä keskenmenon jälkeen ole tärpännyt uudestaan, keskenmenosta kohta 5 kk.
Onhan se pahalta tuntunut useamman vuoden lapsettomuuden ja monien hoitojen jälkeen kun toiset saavat samassa ajassa kaksi lasta ja itse vain keskenmenon. Tai joku tulee vahingossa raskaaksi vaikka on ollut pitkään eron partaalla. Vaikka toisten raskaudet eivät ole minulta pois, sitä väistämättä miettii että elämä ei ole reilua.
Ei väliä olivatko tuttuja vai tuntemattomia. Jotenkin tuntui, että muiden lapset olivat minulta pois vaikkei todellakaan ollut sellaisesta kyse. Useiden keskenmenojen ja eron jälkeen olin katkera. Olin haaveillut niin paljon perheestä ja tuntui, että muut ympärillä lisääntyivät ja olivat onnellisia. Nyt olen itse viimeisilläni raskaana ja olen vilpittömästi onnellinen jokaisesta vauvauutisesta.
olen katkera ja kateellinen jokaisesta näkemästäni tai kuulemastani raskaudesta. Näin on ollut jo vuodesta 2002. Ensi katkeruuden jälkeen olen toiki onnellinen toistenpuolesta. Onnittelen jne. Itselläni on neljä lasta ja hoitomokan jälkeen en enää voi saada lisää. Pystyn kyllä elämään asian kanssa. Siitähuolimatta kaipaan iltatähteä. Toki asia on helpottunut vuosien kuluessa. Uusi mies sekotti taas pakan
kun olimme ystäväni kanssa samaan aikaan synnärillä. Heillä meni kaikki hyvin, mutta meidän vauvamme syntyi kuolleena. Kateellinen en ollut, miten olisin voinut olla kateellinen omalle ystävälleni? Haikea olen tämän lapsen synttäreiden aikoihin, vaikka aikaa on kulunut jo 15 vuotta ja meillä on kaksi hyvinkin eläväistä lasta nykyään :)
Toki onnittelen ystäviäni ym. Mutta varsinkin viime vuosi ja tämä tuleva vuosi tulee olemaan minulle raskas. Itse en saa enää lapsia, vaikka kuinka haluaisin. Sen sijaan viime vuonna syntyi tuttavapiiriin 3 vauvaa ja nyt raskaana olevia on 8. En tiedä miten selviän, kun vähän väliä tulee vauvoja tuttaville/sukulaisille.
Kaipa mun pitää tähän totutella, sillä mun ystävistä suurin osa on vielä lapsettomia ja monella vasta suunnitteilla lapsen hankinta. Me ollaan kaikki vasta (reilusti) alle 30v, joten varmaan seuraavat 10 vuotta ainakin saan itkeä sitä, etten saa lasta.
Itsellä 5 lasta ja nyt riittää ;)
mutta hiukan meinas nuo tunteet iskeä kun itse olin ollut lähes 2 vuotta naimisissa ja kauhea vauvakuume mutta oltiin puhuttu että käyn koulun loppuun ja sitten kuulin että pikkuveljeni ex odotti hälle lasta. äkkiä ne tunteet meni ohi ja ihana veljen lapsi on ja nyt on itsellä koulu käyty ja 2 lasta :)