Tämähän olisi siistiä terveyskeskus toimintaa
Tekstari poikii tyytyväisiä jonottajia
.
Kuva: Reima Kangas
Yksinkertainen on kaunista. Ja yleensä myös toimivaa. Hyvä esimerkki sinällään simppelistä ideasta on tekstarijonotus. Mikkelin keskussairaalan yhteispäivystyksessä on ollut vuoden päivät käytössä tekstarijonotus.
Päivystysjonoon puhelimitse ilmoittautunut asiakas saa tekstiviestitse tiedon, kun edellä on enää viisi muuta jonottajaa. Näin jonottaja pääsee lähtemään kohti päivystysvastaanottoa puolisentoista tuntia ennen
Jonoja tekstarijonotus ei poista eikä lyhennä, mutta se siirtää jonot pois päivystyksen käytäviltä. Flunssapotilaan on mukavampaa jonottaa peiton alla kuin odotustiloissa muiden potilaiden keskellä. Erityisesti lapsiperheille tekstarijonotus on tuonut ison helpotuksen, kun koko katrasta ei tarvitse raahata moneksi tunniksi päivystykseen. Henkilökunnankin hermot säästyvät, ja se voi keskittyä olennaiseen.
Tekstarijonotus vähentää myös tartuntatautien leviämistä
Textari olisi ok.
Muutenkin vois pohtia sairaan ihmisen raahautumista terkkarin jonoon, kun lääkäri voisi mennä potilaan luokse.
Vai saadaanko nykyisellä järjestelyllä vähennettyä sairaslomia? On yhtä suuri vaiva raahautua sairaana töihin kuin terkkariin niin moni valitsee töihinmenon.