Mitkä asiat ärsyttää miehen lapsessa? Eli siis "lapsipuolessa"
Kommentit (11)
ei tule mieheltä ja edustavat jotain vastakkaista oman ajatusmaailmani kanssa.
Tykkään kyllä lapsista ja tullaan hyvin toimeen. Mutta noin jos pitää ärsyttäviä piirteitä arvioida..:)
ei kunnioita muita ihmisiä, kuvittelee, että maailma pyörii hänen ympärillään, röyhkeys.
Siis aivan samat asiat, mitkä yleensäkin saavat minut näkemään punaista. Kyse 17 v lapsesta.
Muuten ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ainahan sitä jotain pientä sanottvaa on kaikissa suhteissa, mutta voittopuolisesti pelkkää hyvää.Tosi fiksuja, mukavia ja empaattisia lapsia.
ja käyttäytyvät "lapsellisesti#" vanhempiaan kohtaan. Omille lapsille sen antaa vain helposti anteeksi, lapsipuolissa sen huomaa.
Ei niiden kanssa oikein kehtaisi julkisesti liikkua.
Muutoin lapset ovat kivoja, söpöjä ja kilttejä.
Olen saanut kasvattaa häntä niin kauan, että hän tulee varmaan jo enemmän minuun kuin äitiinsä, on omaksunut paljon arvojani, asenteitani ja toimintatapojani. Aiemmin ärsytti hänen alistuvuutensa, hänen oli tosi vaikea oppia ilmaisemaan toiveitaan kun niillä ei äidin silmissä ollut ollut mitään arvoa. Ja nyt ärsyttää se, että hän pitää meitä itsestäänselvyytenä ja kohtelee meitä kuin palvelijoita, kuten kaikki nuoret vanhempiaan.
Eivät johdu siitä, että et ole synnyttänyt häntä. Myös itse synnyttämäsi tulevat käyttäytymään samoin, kun ovat samanikäisiä.
Hän ei uskalla kiipeillä lasten kiipeilytelineessä, ei maistaa uusia makuja, ei mennä Linnanmäellä laitteisiiin, ei mennä veteen uimahallissa, eipä oikein mitään.
Lapsi ei myöskään tee juuri mitään käskemättä, siis edes leiki. Jos ei kehota, hän saattaa istua paikallaan tuolilla tekemättä mitään vaikka tunninkin. Tätä on vaikea selittää, mutta se tuntuu lähinnä siltä kuin häneltä puuttuisi persoonallisuus. Mieltymyksiäkään ei juuri ole tai ainakaan meillä näy.
Hygieniakasvatusta ei ole ollut yhtään ja vaatteet haisee lialle jne. Ei se auta, että meillä täällä posmitetaan pesulle ja vaatteita pestään aina parin viikon välein. Mieskin on ärsyyntynyt, koska itse ei ymmärrä moista epäsiisteyttä. Äitinsä on taas hompsuinen, aina rasvainen tukka, likaiset vaatteet ja koti. Mies taas ei ole pystynyt varhaisesta erosta johtuen juurikaan tekemään tätä päivittäistä kasvatustyötä.
Muuten mukava muksu ja tuostakin syytän äitiä enkä lasta.
Lapsi ei myöskään tee juuri mitään käskemättä, siis edes leiki. Jos ei kehota, hän saattaa istua paikallaan tuolilla tekemättä mitään vaikka tunninkin. Tätä on vaikea selittää, mutta se tuntuu lähinnä siltä kuin häneltä puuttuisi persoonallisuus. Mieltymyksiäkään ei juuri ole tai ainakaan meillä näy.
autistilta tai vastaavalta. Onko lapsi todettu ihan terveeksi?
minun kanssa ja se, ettei kaikki olekaan eka kertaa ja ainutlaatuista minun kanssa.
Siksi inhoan miehen lapsia.