Maksetaanko lapsilisää ulkomaille?
Onko aikaraja oleskelussa, jonka jälkeen lapsilisien maksu ulkomaille lakkaa?
Kommentit (4)
me olimme kolme vuotta ulkomailla, mutta oltiin komennuksella, eli verot maksettiin Suomeen. Eikä meidän lapsilisillekään mitään tapahtunut.
ai niin, jotain sellaista siinä oli, että lasten lapsilisät menee äidin mukaan. Jos minä olisin mennyt töihin, niin lapsilisät olisi siirtynyt kohdemaan maksettaviksi.
Aikarajaa ei ole.
Maksu katkeaa heti kun osoite muuttuu ulkomaille ja jatkuu vasta kun hakemus sosiaaliturvaan kuulumisesta ulkomailla oleskelun aikana on hyväksytty. Me muutettiin maaliskuussa. Tiedän, että hakemus tullaan hyväksymään (ollaan asuttu ennenkin ulkomailla), mutta paperit jumittaa täällä asemamaassamme, lapsilisää tai vanhempainpäivärahaa en kuitenkaan vielä täällä ollessa ole saanut.
vuoden.