Lue keskustelun säännöt.
ihana kamala kotiäitiys...
24.07.2009 |
miten te supermammat oikein selviätte?
olen tällä hetkellä 4-vuotiaan tytön ja 3-kuisen pojan kotiäitinä, ja vaikka meillä useimmiten onkin oikein hyviä, hauskoja ja leppoisia päiviä, jotkut päivät ovat ihan hirveitä. jotenkin yllättäen ne hirveät päivät ovat niitä, jolloin mä yritän saada jotakin kotitöitäkin tehtyä...
mä tiedän, ettei kodin tarvitse olla tiptop-siisti koko ajan, siivous ja monet muut kotityöt voi usein odottaa. useimmiten meillä koti muistuttaakin lähinnä kaatopaikkaa, ja tämä ei edes riipu siitä olenko siivonnut viimeksi tunti sitten vai kolme päivää sitten. kotityöt on meillä jo esikoisen synnyttyä käytännön syistä jakautuneet niin, että ne tehdään yleensä vasta, kun molemmat aikuiset ovat kotona, toinen siivoaa yms. ja toinen on lasten kanssa. joskus kuitenkin yritän tehdä niitä myös yksin ollessani, kun uskon siihen olevan aikaa ja hyvä hetki - kun pienempi nukkuu päiväunia ja isommalla on kerrankin hyvät leikit menossa.
tuo 4-vuotias on jo aivan kyllästynyt tähän kotielämään, ja valittaa jatkuvasti kavereiden perään ja miten on tylsää olla kotona ja tylsää kun ei pääse leikkimään kavereiden kanssa. valitettavasti naapuruston kaikki lapset ovat päivät päivähoidossa, eli leikkikavereita on vain iltapäivällä/illalla, ja päiväsaikaan joko joudutaan keksimään tekemistä keskenämme tai sitten raahautumaan kahdella bussilla leikkipuistoon, eli tämäkin on melkoinen operaatio. näin kesälomalla perinteiset kerhommekin ovat tietenkin pois laskuista, mutta onneksi muutaman viikon päästä alkaa taas sekä kerhot että tytön osapäivähoito. tämä ongelma siis helpottaa pian - tosin sitten mä joudun kestämään sitä arvostelua, kun tyttöni vie osapäivähoitopaikan, vaikka itse olen kotona. tällä ei kuitenkaan ole väliä, koska lapseni parasta ajattelen eikä kukaan muu tunne lastani kuten minä, joten sanokoot mitä lystäävät.
no joka tapauksessa, nuo kotityöt mua stressaa silti eniten. kun yritän niitä itsekseni tehdä, yleensä poika herää juuri sillä sekunnilla uniltaan, riippumatta siitä onko nukkunut minuutin vai tunnin, vaikka yleensä hän nukkuu hyvin sujuvasti pari kolme tuntia kerrallaan. siis silloin, kun en yritä edes tehdä kotitöitä. no, kun olen saanut pojan takaisin nukkumaan, viimeistään silloin tyttö kyllästyy leikkeihinsä ja tulee taas kerran valittamaan kavereiden puutetta ja sitä miten on tylsää, ja mä yritän sitten saada hänelle keksittyä tekemistä, niiksi omiksi kavereiksi kun en voi muuttua. yleensä mikään mun ehdotus ei kelpaa, joten lopulta luovutan kotitöiden suhteen ja jätän ne kesken, jolloin tyttö keksii heti jonkin leikin, ja poika jatkaa uniaan aivan rauhassa. varsinaisesti tuo meidän systeemi, että kotityöt tehdään vasta molempien vanhempien ollessa kotona, toimii kyllä tarpeeksi hyvin, mitä nyt vähän kasautuvat kotityöt, eli kerralla on aina paljon tekemistä. sen vuoksi molemmat meistä onkin sitten iltaisin, kun lapset nukkuvat, aivan poikki, eikä kummallakaan ole oikein enää energiaa esim. parisuhteen hoitoon, yhteisiin tai omiin harrastuksiin. siinä vaiheessa meillä siis toivotetaan vain hyvät yöt ja mennään nukkumaan, ja parisuhde/seksielämä ja muutkin "aikuisten jutut" onkin meillä aika olematon asia tällä hetkellä. on tietysti puhuttu, että se kuulunee tähän vaiheeseen ja helpottanee ajan myötä, mutta minä ainakin kaipaisin jo vähän muutakin kuin tätä kotiäitiyttä, lapsiperheen arkea. tahtoisin vain olla välillä myös vaimo ja minä itse, enkä aina vain "äiti".
rakastan lapsiani, ja suurimman osan ajasta nautin jopa tästä kotiäitiydestä, mitä en olisi ikinä itsestäni uskonut. olen myös onnistunut suunnilleen tainnuttamaan sen pienen perfektionistin itsessäni, joka esikoisen synnyttyä vakuutti mulle että huolimatta koliikkivauvan väsyttävästä hoidosta mun tulisi pystyä pitämään koti jatkuvasti edustuskunnossa, itseni kunnossa ja kauniina ja parisuhde suuressa kukoistuksessa. kuten voi arvatakin, lopulta mä olinkin esikoisen vauva-aikana aika hajalla ja väsynyt, mutta mistään tämmöisestä ei ole kyse nyt. olen lähinnä ihmeissäni, kun seurailen muita tuntemiani äitejä, jotka saavat kaiken sujumaan jotenkin niin helpon oloisesti, ja vaikka heilläkin on huonoja/hankalia päiviä, niin jotenkin kuitenkin koen, että meillä ihan tavallinenkin arki on "hankalaa" - tarkoitan siis sitä, että aivan tavallisenkin päivän jälkeen ollaan niin väsyneitä, että vaan kaadutaan sänkyyn.
tyttö on joskus ollut mummunsa hoivissa, ja silloin kun tuota poikaa ei vielä ollut, saatoimme miehen kanssa käydä elokuvissa, syömässä tai vain viettää yhdessä koti-iltaa. poika on kuitenkin vielä täysin rintaruokinnassa, ja mielestäni vielä liian pieni olemaan kauan erossa minusta (tai lähinnä rinnoistani), ja tiedänkin ettei juuri nyt olekaan kovin mahdollista siinä mielessä saada yhteistä vapaa-aikaa. toisaalta mummu, ja muutkin sukulaiset ja tuttavat, jotka voisivat lapsia hoitaa, asuvat myös kaikki vähintään 200 km:n päässä, joten heistä ei usein edes ole hoitoapua. silloinkin, kun he kyläilevät luonamme, he yöpyvät meillä, eli silloinkin lapset ovat koko ajan meidän vanhempien vastuulla ja hoidettavana. toisaalta muut kuin mummu eivät ole tarjoutuneet edes tuota isompaa tyttöä hoitamaan, ja silloin kun olemme itse pyytäneet (esim. ollessamme heidän luonaan kylässä, että katsoisivat tyttöä vaikka pari tuntia ja saisimme käydä vaikka kävelyllä yhdessä), suhtautuminen on ollut melko nyrpeää ja vastaukset luokkaa "no jos on ihan pakko". niinpä emme ole juurikaan edes pyytäneet, koska emme tahdo pakottaa ketään hoitamaan lapsiamme vasten tahtoaan.
miten siis te äidit, joilla on useampia lapsia kotihoidossa, onnistutte siinä? siis tekemään kotityöt, hoitamaan lapset (ja pitämään ne tyytyväisinä) sekä hoitamaan parisuhteen, löytämään aikaa ja voimia sille? ja miten te vaimennatte sen omantunnon äänen, joka syyttää siitä, kun tiskit jäivät taas odottamaan aamuun, kun taaskaan ei ole kuukausiin käytännössä vietetty yhtään "aikuisten aikaa", ja milloin mistäkin?
Kommentit (7)
kannattaa ne puitteet hoitaa kuntoon jo ennen lapsia. Eli ei asetu alueelle, josta leikkipuistoon pitää kulkea kahdella bussilla jne.
Ja tuossa välissä olisin kyllä tehnyt töitä/opiskellut tai ainakin hoitanut sen kodin tip top -kuntoon ennen kuin se toinen tulee.
Ennakoikaa, hyvät ihmiset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos vain :) ja asuinalueemme on valittu nimenomaan sillä perusteella, että täällä on paljon lapsiperheitä, päiväkoti, koulu, kaupat yms. lähellä, eli hyvä alue asua. silloin, kun tänne muutimme, tässä lähellä oli myös leikkipuisto - jonka kaupunki on suuressa ystävällisyydessään purkanut pois jokunen vuosi sitten, ja bussilinjat vain sattuvat kulkemaan siten, että se seuraavaksi lähin vaatii kahdella linjalla kulkemista.
asiat eivät aina ole pysyviä, vaikka miten ennakoisit. sitä paitsi useimmilla lapsilla on tapana sotkea, että vaikka koti on kerran laitettu tiptop -kuntoon, se ei ole pysyvä tila.
enkä minä valita, koska lapseni ovat ihania, vaikka osaavatkin myös olla väsyttäviä, ja mieheni on ihana, vaikka ei aina muista kuunnella ja tukea minua niin paljon kuin toivoisin, mutta en minäkään häntä. koen vain ajoittain, ja tänään on sellainen päivä, itseni riittämättömäksi, kun en pysty pyörittämään kaikkia kolmea rooliani (äiti, vaimo ja minä itse) helposti ja kokonaisvaltaisesti, kun monet tuttavani sen tekevät helpon näköisesti - ja he ovat sen lisäksi vielä tyttäriä omille vanhemmilleen ja ties mitä muuta, mitä minun ei tarvitse olla.
- ap
koen vain ajoittain, ja tänään on sellainen päivä, itseni riittämättömäksi, kun en pysty pyörittämään kaikkia kolmea rooliani (äiti, vaimo ja minä itse) helposti ja kokonaisvaltaisesti, kun monet tuttavani sen tekevät helpon näköisesti - ja he ovat sen lisäksi vielä tyttäriä omille vanhemmilleen ja ties mitä muuta, mitä minun ei tarvitse olla.
- ap
Riittämättömyyden tunne on takuulla osa jokaisen äidin (ja isänkin) elämää!
Olen itse aktiivinen ja aikaansaava, joten uskoakseni kuulun varmaankin noihin äiteihin, joiden kotiäiteily ja roolien sovitaminen näyttää helpolta. Rehellisesti myös usein myönnän, että toimeliaan minän lisäksi minusta löytyy sohvalla röhnöttävä hömppäromaania lukeva laiskottelija - päivittäin.
Onneksi olen myös suulas ja sosiaalisesti taitava, joten huomaan jutuillani usein saavani keskustelua aikaan siitä, että jokaisella meistä on kipupisteemme, sotkumme ja väsymyksemme. Ihan samoin kun ityse väsymyksen keskellä huonoina päivinä saan voimaa tutuilta äideiltä, niiltä joilla juuri sinä päivänä on hyvä päivä! =)
Riittämättömyyden tunne on takuulla osa jokaisen äidin (ja isänkin) elämää! Olen itse aktiivinen ja aikaansaava, joten uskoakseni kuulun varmaankin noihin äiteihin, joiden kotiäiteily ja roolien sovitaminen näyttää helpolta. Rehellisesti myös usein myönnän, että toimeliaan minän lisäksi minusta löytyy sohvalla röhnöttävä hömppäromaania lukeva laiskottelija - päivittäin. Onneksi olen myös suulas ja sosiaalisesti taitava, joten huomaan jutuillani usein saavani keskustelua aikaan siitä, että jokaisella meistä on kipupisteemme, sotkumme ja väsymyksemme. Ihan samoin kun ityse väsymyksen keskellä huonoina päivinä saan voimaa tutuilta äideiltä, niiltä joilla juuri sinä päivänä on hyvä päivä! =)
- tai ainakin olin ennen, ja tämä kai on osa sitä mun ihmetystäni. vaikka tuo ensimmäinen olikin koliikkivauva, jonka vuoksi ensimmäinen puoli vuotta hänen kanssaan meni käytännössä täysin "ohi" multa, en siis tajunnut mistään mitään enkä edes muista koko ajasta suunnilleen mitään, niin ainakin sen jälkeen olen vielä ollut aika aktiivinen, opiskellut ammatin, tehnyt töitä, toiminut vapaaehtois- ja järjestöaktiivina ja vaikka mitä.
nytkin kyllä toimin edelleen sekä vapaaehtoisena että järjestöaktiivina, käyn lasten kanssa perhekerhossa ja usein puistossakin matkan hankaluudesta huolimatta, ja minun on helppo alkaa juttusille kenen tahansa kanssa. eli siis kuten ennenkin, mutta paljon vähemmän kuin ennen - jo kotoa lähtö pitää aloittaa tuntia ennen varsinasta lähtöä, ja yksin lähtiessäni juoksen paikasta a paikkaan b kuin päätön kana päästäkseni mahdollisimman pian takaisin kotiin, ja poden huonoa omatuntoa siitä, että täysimetetty vauvani saattaa joutua juomaan tuttipullosta korviketta (onneksi kuitenkin suostuu juomaan) kun äiti on liian hidas ja liian kauan pois kotoa :)
luulen, että moni ajattelee näiden roolien sovittamisen olevan minullekin helppoa, tuskin monelle tulisi mieleenkään että mä tuskailen tämmöisten ajatusten kanssa. tämä taitaa olla juuri niitä asioita, joista ei usein puhuta - kun joku kysyy, mitä kuuluu, sanotaan "hyvää", eikä kerrota että väsyttää pirusti kun yöllä piti herätä neljä kertaa imettämään ja kaksi kertaa laittamaan isompi lapsi takaisin nukkumaan, ja että piti juosta bussipysäkille että ehdittiin bussiin, koska vauva päätti tehdä kakat juuri sillä hetkellä kun oltiin lähdössä "hyvissä ajoin" ja isompaa piti roikottaa koko matka reppuselässä kun se ei jaksanut kävellä/juosta :D
- ap
Kirjoituksesi voisi olla suoraan minun tekstiäni. Enkä todellakaan tiedä, miten muut tähän pystyvät - ihan yhtä väsyneenä täälläkin kaadutaan sänkyyn ja parisuhteesta ei ole tietoakaan - onneksi sen perusta on kuitenkin niin vankka, että se tuskin tästä kovin heikkenee, vaikka välillä onkin tämä perhe-elämä tällaista.
Minä olen viimeksi nukkunut kokonaiset yöunet joskus viime vuoden puolella - olisko tuolla osuutensa siihen, että kaikki tuntuu niin jumalattoman rankalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 4v ja 2v tytöt ja 4 viikkoinen poikavauva. Tytöt ovat tämän kesän pph:lla, sillä mulle tehtiin sektio ja mieheni ei voi pitää isyyslomaa ja olla apunani. Ennakoin, etten pysty huolehtimaan vanhemmista lapsistani parantumiseni aikana, joten meille paras ratkaisu oli päivähoito.
Mies käy toisella paikkakunnalla töissä, joten työmatkoihinkin kuluu se tunti per suunta.
Tämän lisäksi mieheni on aktiivisesti mukana järjestöhommissa, Keskustan jutuissa ja kaupunginvaltuustossa... joten tekemistä riittää :). Viikonlopuille osuu usein noita kokouksia, palavereja, reissuja ja vaikka mitä...
Silloin kun ei ole tien päällä viettää kaiken mahdollisen aikansa lasten kanssa, joten silloin minulla on yleensä sitä omaa aikaa.
Kun tytöt ovat kotona he yleensä leikkivät keskenään sisällä tai ulkona. Meillä on iso aidattu takapiha, johon on hyvä näkyvyys sisältä.
Äitini on opettanut heille paljon erilaisia leikkejä ja niillä yleensä viihdyttävätkin toisiaan pitkin päivää :).
Lisäksi tytöt tykkäävät piirtää ja lukea. Esikoinen saa myös katsoa jonkin piirretyn autettuaan oman ja siskonsa huoneen siivouksessa - päivittäin.
ITse teen kotitöitä (imuroin, pyyhin pölyt, pesen lattiat, pyykit ja astiat) silloin, kun tytöt ovat juuri aloittaneet leikkinsä ja poika syönyt ja unten mailla. Jos vauva herää esim puolentunnin päästä annan tutin, sillä tiedän, ettei ole nälkäinen.. nukahtaakin heti uudestaan.
Mä siivoan tosin joka päivä, olen siivousfriikki...
Tytöt kyllä kyllästyvät silloin tällöin kotonaoloon ja silloin me yleensä suunnataankin mummulaan, kavereiden luokse tai ihan vaan kaupungille torille jätskille. Tai kirjastoon!
Meillä on 7-, 5-, 3- ja 1-vuotiaat lapset. Olen kotona siihen saakka kunnes kuopus täyttää 3 vuotta, ja olen pohtinut muutamaa seikkaa, joiden avulla olen jaksanut kotiäitiyttä nyt 7,5 vuotta ja 1,5 vuotta vielä edessä.
- Miehen tuki
Mieheni arvostaa sitä, että lapset ovat kotihoidossa, mutta silti hän ei pakene tienaamisen varjolla ylitöihin, vaan myös tekojen tasolla asettaa perheensä etusijalle. Raha on toki välttämätöntä, mutta olemme alusta lähtien tehneet valinnat siten, että jättimäistä lainaa ei ole tarvinnut ottaa. Elämme säästäväisesti (toki joka kk löytyy rahaa myös nautintoon ja ylellisyyteenkin - meidän mittapuun mukaan), asumme vanhassa röttelössä (jossa tosin maailman ihanin puutarha lapsille leikkipaikkana, ja mies on jätelaudasta rakentanut vaikka mitä majoja ja leikkipaikkoja) emmekä matkustele (siis ulkomailla, Suomessa otamme suuren seikkailun kannalta mummolamatkat, sekä kesäiset matkat sukulaisiin tai vuokramökille ja ilmaisiin tai halpoihin nähtävyyksiin, joita löytyy joka ikisestä Suomen kolkasta).
Mies tukee minua ratkaisuissani, ja tekee kotitöistä osansa iltaisin sekä mikä tärkeintä - leikki lasten kanssa ja hoitaa heitä.
- Oma aika
Itse olen kotiäiteilyn ohella tehnyt gradun (eli valmistunut maisteriksi), osallistunut järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön, harrastanut sekä tehnyt iltaisin keikkatyötä ensimmäisen ammattini alalla omalla toiminimellä. Työskentely tuo hieman rahaa, mutta isompi merkitys on ollut omalla ajalla ja virikkeillä, joita saan. Nämä vievät yhteensä 1-3 iltaa viikosta, ja sen enempää ei saakaan viedä, sillä perhe se on minullakin etusijalla.
Miehen asema meillä on siitä erilainen, että hän saa ollan totaalisesti erossa perhearjesta työssään, joten hänellä harrastusiltoja on 1 viikossa. Muutaman kerran vuodessa mies käy kavereidensa kanssa leffassa ja viihteellä, ja se riittää hänelle.
- Parisuhde
Parisuhde on mielestäni elämän tärkein suhde! Ja tärkein hoitamismuoto on ihan arjen keskellä, ehdottomasti! Joka päivä juttelemme keskenämme edes pienen hetken, päivällisellä kun lapset ovat jo syöneet, siivoilun lomassa, koko perheen yhteisellä iltalenkillä, saunassa, illalla kun lapset nukkuvat. Joskus puhumme (ja riitelemmekin) jostain elämä suuremmasta asiasta, joskus ihan arjen pikkusattumuksista, joskus väittelemme politiikasta tai ajankohtaisista asioista, joskus hulluttelemme ja nauramme vesissä silmin jollekin asialle, joskus puhumme pikkutuhmia. Ihan mitä vaan, kunhan joka päivä jossain välissä edes hetken yrittää muistaa, miksi juuri sen toisen on kumppanikseen joskus halunnut.
Noin viisi kertaa 7,5 vuoden aikana olemme olleet 1-2 yötä jossain hotellissa tms. kaksin, syöneet hyvin, nukkuneet ja tietenkin nauttineet seksistä ilman pelkoa yllätetyksi tulemisesta. Tällöin lapset ovat olleet kotona (helpompi järjestää hoito niin) ja heidän kanssaan on kaksi tuttua aikuista, esim. anoppi ja miehen sisko. Selvää on, että pelkillä "seksilomilla" ei parisuhdetta hoideta, joten arjen jokapäiväinen jaksaminen yhdessä on tosiaankin oleellisempaa.
- Lapset
Kerran täällä vain ollaan, ja kaikki tuntermani vanhat ihmiset ovat sanoneet, että jos jotain katuvat, niin sitä, etteivät ole lapsilleen enempää aikaa antaneet silloin kun he ovat olleet pieniä! Uskon tähän todellakin, en olisi voinut kuvitella tekeväni lapsia siksi, että saisin lykätä heidät vieraalle hoitoon heti kun napanuora vähän löystyy. Joka päivä yritän omistaa edes lyhyen sylittelyhetken jokaiselle lapselle, ja ihailla, valokuvata ja kirjoittaa ylös heidän tempauksiaan ja asioitaan. Se on tärkeää!
Meille on sopinut se, että on useampi lapsi ja lyhyehköin ikäeroin. Heillä on seuraa toisistaan, ja minun ei ole koskaan täytynyt alkaa viihdytys- tai virikeautomaatiksi. Heillä on hyvä mielikuvitus ja joka päivä he virittelevät hienot roolileikit yksin, kaksin, kolmin tai koko kvartetti yhdessä. Ja välillä saakin olla tylsää, sellaista elämä on. Meillä on paperia ja kyniä, joita saa aina käyttää, muovailumassoja, rakennussarjoja ja legoja myös, kunhan ne siivotaan leikin jälkeen. Tietyn ajan päivästä saa katsoa lastenohjelmia tai dvd:itä. Eli minä vain ohjailen puuhia, ratkon jokapäiväisiä kinoja, annan käskyjä ja lomien ulkopuolella tietty hoidan kerhokuljetuksia. Eli en varsinaisesti leiki lasten kanssa juurikaan, ainoa mitä aktiivisesti pyrin tekemään päivittäin on satujen lukeminen. Ai niin, intohimoni on laulaminen, eli sitä teen niin yksin kuin lastenkin kanssa.
Näinollen ehdin joka välissä aina vähän laittelemaan pyykkejä, siivoamaan keittiötä, laittamaan ruokaa ja mikä tärkeintä olemaan vaan ihan itsellenikin (roikun netissä, luen kirjoja, kirjoittelen, kuuntelen musiikkia). Se kotiäidin on opittava, että nämä pätkät ovat lyhyitä ja katkeilevia, ja joskus on työn alla kymmenen hommaa yhtä aikaa. Lisäksi olen jo muutama vuosi sitten oppinut relaamaan ja uskonut, että homma ei tekemällä lopu, eli teen joka päivä jotain (ja hyväksyn sen, että joka päivä jää jotain myös tekemättä). Tässä on ollut entiselle minälleni paljon opettelemistä...
Lapset ovat meillä käyneet päiväkerhossa 3-vuotiaasta alkaen, ja siellä saa vapaan leikin lisäksi ohjatusti askarrella, maalata yms. Ja tietenkin kaverisuhteiden luominen sisarusten ulkopuolelle alkaa kerhosta. Tämän lisäksi käymme srk:n perhekerhossa sekä MLL:n perhekahvilassa, ja olen myös itse aktiivisesti ollut järjestämässä "mammatapaamisia". Paikkakunta, jolla asumme ei ole kovin suuri, mutta omalla aktiivisuudella olen voinut vaikuttaa siihen, että olen äitiyden myötä saanut paljon uusia ystäviä, ja lapset myös seuraa.
Tässä jotain meillä toimivia asioita, vaikka osa tuntuu kovin kliseisiltä, eivätkä välttämättä toimi teillä, niin toivottavasti näistä on jotain apua.
Kotiäitinä olen oppinut itsestänikin paljon uutta, esimerkiksi sen, että joka ainoaan päivään mahtuu niin huikaisevia onnen hetkiä omienrakkaiden lasten sekä tärkeän puolison kanssa kuin myös niitä raivon, kaaoksen, väsymyksen ja itkunkin hetkiä. Aikamoista vuoristorataa, mutta hyvä niin, vai mitä?
Paljon tsemppiä ap:lle ja muillekin kotiäideille, muistakaa mikä on tärkeintä - elämä tässä ja nyt! Siitä pitää itse tehdä niin onnellista, että joka ilta voi tyytyväisenä mennä peiton alle oman kullan kainaloon! =)