Päästäisittekö lapsen malliksi?
Meillä ekaluokkalainen tyttö, jota eräs tutuntuttu on pyydellyt erään mallitoimiston listoille lapsimalliksi. Mä olen nyt vähän kahden vaiheilla, mitä tehdä. Tyttö itse on ihan innoissaan asiasta, mutta äiti ei... Mitä te olette mieltä lapsimalleista? Päästäisittekö itse lapsenne malliksi? Voiko sellaisesta joutua koulukiusatuksi? Mitä jos törmääkin "vääriin henkilöihin"? Kertokaa mielipiteitä, ja varsinkin kokemuksia, jos jollakin lapsi on ollut mallina.
Kommentit (10)
Ainahan sen voi sitten lopettaa. Meille on useat ihmiset sanonu että miksi että vie tyttöänne lapsimalliksi kun on niin kaunis. Siksi emme vie koska lapsi on arka, eikä tykkää valokuvaamisesta.
ja reippaita vieraidenkin kanssa. Pitävät myös esiintymisestä. Eli kyllä veisin jos lapsi itsekin haluaisi.
ekaluokkalainenhan on vielä niin pieni että vanhempi olisi aina kuvauksissa mukana. Eli jos vain on aikaa sitten käydä niissä kuvauksissa. Ja itsehän te saatte päättää mihin kuvauksiin osallistutte, ei kaikkiin tarvitse mennä mihin pyydetään.
mutta meidän tyttö on aina ollut taas valokuvissa viihtyvää sorttia (pienenä jo ihmettelin että mistä ihmeestä on oppinut jonkinlaisen luontaisen poseeraamisen, ei minulta ainakaan..) Mietityttää vaan tuo mallitouhu, antaako jotenkin lapsille väärää arvomaailmaa tms.
Ainahan sen voi sitten lopettaa. Meille on useat ihmiset sanonu että miksi että vie tyttöänne lapsimalliksi kun on niin kaunis. Siksi emme vie koska lapsi on arka, eikä tykkää valokuvaamisesta.
Eiköhän se lapsen arvomaailma rakennu ihan jostakin muusta kuin valokuvien ottamisesta. Eikä se nyt niin glamourista touhua ole, että arvomaailma siitä vääristyisi.
Työ / harrastus se on siinä kuin muutkin.
varmasti tuossa ihan elementissään. Mietin just noita kuvauksia, saako niissä olla vanhemmat mukana, ja saako tosissaan sen päättää, että mihin menee ja mihin ei (ilman että vaikuttaa sitten jatkoon)? Sitten sitäkin vähän "pinnallisena" mietin, että mitä muut ajattelee, jos päästän lapsen malliksi...? Onko se jotenkin "noloa"? ap
mutta en jatkuvasti mihinkään listoille. Lähinnä sen takia, että lapset ovat lapsia, ja mallina oleminen on työtä. Koulu on tuon ikäisille ainoa sopiva 'työpaikka'.
kuvattiin studiossa mm. filmipusseihin, kun asiakas saa valokuvansa, oli lapseni siinä lammastaljan päällä. 1v onnistui ihan hyvin siskonsa kanssa istumassa taljalla, katsoivat molemmat nätisti ja kuvat onistuivat, isosisko piti edessään hellyytävästi pientä. Nuorempi osasi jo kävellä muutamia askeleita, mutta malttoi kaikki vaiheet, kun siirreltiin ja laitettiin kiharoitaan esille... Isompi oli myös Lastentarhaopettaja-lehdessä, tekemässä palapeliä jne.
Meille on useat ihmiset sanonu että miksi että vie tyttöänne lapsimalliksi kun on niin kaunis. Siksi emme vie koska lapsi on arka, eikä tykkää valokuvaamisesta.
Meillä on kolme lasta ja kaikki jotka heidät näkevät ovat sitä mieltä että heidän pitäisi olla lapsimalleja. Ovat toki meidän vanhempienkin mielestä harvinaisen kauniita ja kuvauksellisia lapsia. Eivät kylläkään hekään tykkää olla kuvattavina.
lapsi on. Ei mallitoimiston kautta asiassa varmasti mitään hämärää ole, mutta silti en haluaisi päästää lasta esim alusvaatekuvauksiin tms.