Olen ahdistunut tästä palstasta.

ilta illalta tunnen itseni huonommaksi äidiksi ja naiseksi, kiitos av:n.

et ole vain tarpeeksi karaistunut :-).



Joo, oikeesti, välillä tuntuu että itseään ja valintojaan pitää puolustella hampaat irvessä. Rentous ja suvaitsevaisuus on kaukana.

Olen tatuoitu jätkä!

Sitten jaksaa taas vähän hymyilläkin joillekin tosi pikkusieluille ja tuntea sääliä...

Välillä tosiaan tulee vaan ahdistuneeksi ja kiukkuiseksi silloin on selibaatin paikka!

ilkeän otuksen, joka haluaa nälviä, näpäyttää, haukkua, ivata, vähätellä, liioitella ja kerskua.

tätä palstaa lukiessa. Silloin on otettava etäisyyttä.

Aluksi koin samanlailla ja pahoitin mieleni kerran jos toisenkin. En enää, koska oikeasti minuun sattuvia asioita en pura täällä ja toiseksi siksi, että olen valinnut suoran, rehellisen mutta täysin ilkeilemättömän linjan omissa sanomisissani. Yritän, etten sano asioita niin, että joku voisi loukkaantua. Kun olen eri mieltä asiasta jonkun kanssa, en kuitenkaan räävi enkä hauku.



Itse saan täältä hurjasti toisenlaista perspektiiviä asioihin ja mieltä lämmittää, jos minusta on apua jollekin kokemattomammalle äidille. Itselläni on jo niin monta äitiyden vuotta, lasta ja työnikin kautta monta tarinaa, että tiedän tietäväni paljon. Kiva vaan, jos siitä on jollekulle hyötyä.

Minä olen täällä hyvällä omallatunnolla. En hauku ketään, vaan asiallisesti sanon oman mielipiteeni. Kun saan saastaa niskaan, niin yritän ajatella, että ongelma ei ole minun vaan tuon toisen.

Minäkään en enää loukkaannu täällä oikeen mistään, mutta aluksi otin nokkiini herkästi. Kannattaa esimerkiksi ajatella sitä että kaikilla ei ole mielenterveys yhtä vahvalla pohjalla ja nimettömätkin kommentit saattavat suistaa raiteiltaan.

Joskus itkin kun joku haukkui mua typeräksi avauduttuani itselleni kipeästä asiasta. Mä yritän itse pitää tason korkealla. Joskus tulee hassuteltua mutta yritän olla loukkaamatta. Parhaimmillaan täältä saa hyvät naurut tai hyviä vinkkejä, joskus jopa ihan tukea ja rohkaisua.