Tunnen itseni epäonnistuneeksi, meille suositeltiin tukiperhettä

on se, että perheemme olisi lastensuojelun asiakkaana ts olemme heidän kirjoissaan vanhemmat, jotka eivät riitä lapselleen.

Ihan kuin olisimme epäonnistuneet, vaikka tämä lapsi on parasta mitä meille on tapahtunut, kaikesta rankkuudesta huolimatta. ap.

lepohetkiä, mikäli lapsenne on vaikeahoitoinen. Saatte myös kahdenkeskistä laatuaikaa, mikä on kaikilla pikkulapsiperheillä korteilla ja vaikka aikaa taas ottaa yhteyttä entisiin ystäviin ja elvyttää sitä tukiverkkoakin. Hieno juttu se on, älä turhaan tunne syyllisyyttä. Aina vain elämä ei mene kuin satukirjoissa ja silloin on hyvä huomata, että meille sopii muunkinlainen elämä. :) Ota tämä mahdollisuutena teille kaikille! T. Tukiperheenä toimivan perheen äitee Pirkanmaalta

Minä olisin tyytyväinen, jos neuvolassa meille sellaista ehdotettaisiin. Meillä ei ole minkäänlaista tukiverkkoa, 2 lasta. Meillä ei myöskään ole lapsilla mitään isovanhemmuus suhteita, joten siitäkin syystä toivoisin jotain tukiperhetoimintaa (varamummotoiminta kun tuntuu olevan vain yh-perheille).

Täytyy tuntea omat rajansa.

jos saisikin lapset johonkin edes viikonlopuksi, niin saisimme miehen kanssa olla kahdestaan, viimeksi olimme kaksin 6 vuotta sitten.

Kerrotko vielä vähän lisää, miten usein tukiperhe tapaa lasta, tavataanko siinä myös vanhemmat toisiaan, vai pelkästään lapsi tukiperhettä?

Tahtoisin tutustua itsekin mahd. tukiperheeseen, että tiedän millaisten ihmisten kanssa lapseni on.

entä onko tukiperhettä vaikea saada?

Perheneuvolan ihminen ei osannut kertoa sen tarkemmin.

Entä MIKSI pitää olla lastensuojelun asiakas, jos perheessä on asiat muuten kunnossa, vain tukiverkko on se mikä puuttuu? t.ap

toiminut tukiperheenä muutama vuosi sitten.



Ja höpö höpö olet mitä parhain äiti lapsellesi. Tukiperheen saaminen ei ole epäonnistumista, päinvastoin, hyvä äiti ajattelee koko perheen parasta. Ja kun te vanhempina voitte paremmin, niin lapsikin voi paremmin. Saatte kaikki lisää voimia arkeen ja uusia kokemuksia rikkaampia olette kaikki!Rinta rottingilla vain apua vastaanottamaan, kaikki eivät sitä edes saa, vaikka tarvetta olisi!

vaan ilmaisena lastenhoitoapuna (olettaen että lapsesi tosiaankin menee sinne hoitoon ilman teitä?) tai omaishoitajan lomittajana.

Meillä on suunnitelmissa joskus tulevaisuudessa ryhtyä sijaisperheeksi, ja käsittääkseni tuollainen merkintä viranomaisilla tekisi sijaisperhesuunnitelmamme mahdottomiksi (korjatkaa jos olen väärässä)

Toki tiedostan, että emme missään tapauksessa ala tuohon toimintaan, ennen kuin kykenemme olemaan tarpeeksi valmiita siihen. t.ap

Jyväskylän kaupungins sivuilla on esimerkiksi hyvin tietoa tukiperhetoiminansta. Tukiperhetoimintaa valvoo ja ohjaa sijaishuoltoyksikkö (osa lastensuojelua) sieltä kautta myös etsitään ja järjestetään tukiperheet. Ja tottakai saat lapsesi ja miehesi kanssa käydä tutustumassa tukiperheeseen ja sen jälkeenkin puolin ja toisin mietitään, että onko perhe sopiva juuri teidän lapselle. Kaikki päätökset tehdään yhdessä. Aika yleistä on, että lapsi on tukiperheessä 1 viikonlopun kuukaudesta. Meidän tapauksessa poika oli meillä pidempiäkin jaksoja, koska äiti oli osastojaksoilla hoidossa (mt-ongelmia). Rohkeasti vaan viemään asiaa eteenpäin!

Yritä ajatella siltä kannalta, että teidän apunanne oleva tiimi (neuvola, perhepsykologi vai mikä se oli..) tietävät mistä on kyse. Te ette ole vanhemmat jotka eivät riitä lapselleen, vaan vanhemmat joilta puuttuu (tuki)isovanhemmat, (tuki)ystävät, (tuki)läheiset, (tuki)lastenhoitoavut.



Jos jostakusta tehdään lastensuojeluilmoitus, hänestä tulee lastensuojelun asiakas papereissa loppuelämäkseen, oli ilmoitus aiheeton tai ei.

Lastensuojelun asiakkaina on lukematon määrä perheitä, todella moni on siellä ihan muusta syystä kuin siksi ettei riittäisi lapsilleen.



Ajatelkaa omaa parastanne ja lapsen parasta myös. Tukiperheestä on varmasti apua ja iloa, ja ennenkaikkea jaksamista. Nostan hattua että jaksatte noin rankkaa elämäntilannetta ilman tukiverkkoja. Itse en pystyisi - edes näiden terveiden lasten kanssa.

saitko apua ja montako lasta?

sitten kesällä on ollut kaksi kertaa kokonaisen viikon meillä. Mutta käsittääkseni nämä asiat voidaan aina sopia perhekohtaisesti. Meillä on lapsen äitiin hyvät välit ja yleensä hän poikkeaa esim. kahvilla, kun hakee lapsen. Isäpuoli oikeastaan vain tuo ja hakee, vaikka kyllä me hänetkin tavattiin ennen kuin yhteistyömme alkoi. ELi kyllä varmasti tutustut tukiperheeseen etukäteen, mutta kuinka hyvin, se riippuu ihan perheestä. Mutta siis me olemme tukena lapselle, emmekä puutu vanhempien mahd. ongelmiin tai muuhun. :) Eli emme sillä lailla tapaa tukilasten vanhempia. Tukiperheistä on pulaa, joten sitä voi joutua odottelemaan jonkin aikaa. Tilanne taitaa olla ihan kuntakohtaista? Kannattaa kysyä oman paikkakuntanne tilannetta sieltä lastensuojelusta. JA älä nyt hyvä ihminen sitä sure, että olette lastesnsuojelun "asiakas" - se on vain byrokratiaa - pieni pakko, että asiat saadaan etenemään! :) En kyllä osaa vastata miksi se on näin... Oikeasti tämä on perheellesi hieno juttu - varmaan tulet itsekin huomaamaan sen, kunhan saat aikaa totutella ajatukseen ja asiat lähtevät rullaamaan. Kaikkea hyvää perheellesi! Ja muista, että olette onnekkaita, kun pääsette tällaisen tuen piiriin! :)



T. Äitee

.. siitä on varmasti teille kaikille iloa. Et todellakaan ole epäonnistunut. Kaikkea hyvää!

Lohdutti myös lukea, että on muitakin yksinäisiä perheitä, emme olekaan kummajaisia...

Emme siis vielä ole saamassa tukiperhettä, asia on uusi ja vata suunnittelun asteella.

Nyt loma-aikana kaikki tuntuu olevan pysähdyksissä, joudumme muutaman viikon odottamaan, ennen kuin saamme asiat vireille.

Ehkä kaikkein tärkein asia, miksi myönnyn tuolle tukiperheajatukselle on lapsemme yksinäisyys.

Vammastaan huolimatta hän kaipaa kovasti ihmiskontaksteja, hoitopaikassaan hän on jopa liikaakin kiintynyt hoitajiinsa ehkä juuri siksi että hänellä ei ole kuin isä ja äiti.

Lapsi on nyt tärkein, mutta jokus myöhemmin olisi itsekin kiva saada ystäviä.

Jospa olisi jokin foorumi, missä me tukiverkottomat perheet voisimme keskustella ja antaa toisillemme vertaistukea... t.ap.

joilla vanhempien ystävyyssuhteet ovat hiipuneet tai ystävät asuvat kaukana, jolloin arjen jakaminen ei ole yhtä helppoa ja tyydyttävää kuin jos voisi soittaa ja kutsua kylään tai saada/ tarjota apua.



Onko paikkakunnallanne lapsille kerhoja tai harrastusmahdollisuuksia tai jotain paikkaa, missä hän voisi tutustua ikäisiinsä leikkikavereihin? Tai löytyisikö päiväkodista joku lapsi, jonka voisitte kutsua kotiinne (tai puistoon tms.) leikkimään ja tutustumaan?

Tiedän aika tarkkaan miltä tuntuu...Meillä on 2 lasta,kuopus on adhd:n kaltainen (en muista tarkkaa diagnoosia kun oli niin helkkarin pitkä).Olemme olleet perheneuvolan asiakkaina kohta pari vuotta. Kesäkuussa meillä kävi pn:stä psykologi ja sosiaalityöntekijä. Jo se oli hirveän ahdistavaa. Juteltiin niitä näitä kun yhtäkkiä psykologi ehdotti meille "sijaisperhettä". Multa paloi hihat saman tein.Onneksi olen liikuntarajoitteinen,koska muuten olisin varmaan ollut kurkussa kiinni...

Syy tälle alkukantaiselle reaktiolle (olen kyllä ihan normaali päinen ,kunnon kasvatuksen saanut ja koulutettu henkilö) oli se,että alusta asti olemme tehneet selväksi,että meillä on todella rakkaat ja huolehtivaiset isovanhemmat,jotka ottavat mielihyvin lapset aina kun pyydämme. Lasten kanssa ei ole mitään ongelmaa,ainoa syy miksi lähdimme apua hakemaan oli kun päiväkodista pyysivät saadakseen sinne kuopukselle omahoitajan ja myöhemmin lapsi pääsisi pienluokkaan ja hänellä olisi sielläkin oma aikuinen tukemassa. Kertaakaan emme ole valittaneet väsyä tms. koska sellaista ei ole...Siksi siis tämä ärähdys,kun tuntui, etteivät olleet lainkaan kuunelleet meitä...

Luin ketjun läpi ja aloinkin ajattelemaan,että tarkoittivatkohan he tuki eikä sijaisperhettä. Pitänee ottaa selvää.Toi 1 viikonloppu kuussa voisi joskus olla tervetullut vaihtoehto,kun ei aina viitsisi isovanhempiakaan rasittaa (vaikka molemmat puolet aina pyytävätkin lapset kylään...)

-M.-