Mikä on suhteesi Jumalaan? Luotatko pääseväsi taivaaseen?

että Jeesus on sovittanut syntini, joten pääsen taivaaseen

en ole taivaaseen menossa

koen saavani vastaukset kysymyksiini ja avun pyytäessäni. Tiedän meneväni henkimaailmaan kun kuolen, joku kutsukoon sitä taivaaksi jos haluaa. En kuulu kirkkoon enkä usko Raamatun teksteihin.

jolloin tuntui aivan naurettavalta että olen joskus uskonut jumalaan. Ihan älytöntä! Se oli jotenkin todella vapauttava olotila.

Erittäin läheisten ihmisten kuoltua kummasti sitä vaan alkoi uskoa ja toivoa että kuoleman jälkeistä elämää olis.

Uskon että kerran saan katsella Jumalan kasvoja taivaassa.

Mä olen ollut helvetissä ihan täällä maan päällä, en mä siihen uskoa tai jumalia tarvitse. Mä olen entinen uskovainen, joka menetti uskonsa rakastavaan taivaan isään.



Jumala on, jos on. Tai ei ole. Ei sitä voi tietää.

sellaista että, jos mulla oikeesti on ihan onneton olo ja kova huoli tai hätä, niin turvaudun jumalaan. Hädässä sekin tulee mieleen. Muuten en ole kovin uskonnollinen, en käy missään jumalanpalveluksissa tai vastaavissa. Pakolliset konfirmaatiot, häät jne vaan.

En oo pahemmin pohtinut onko olemassa sellaista paikkaa kuin taivas? mutta jossainhan munkin isä ja isovanhemmat ovat, näin ainakin haluan uskoa. Olkoon se sitten vaikka taivas, toivottavasti joskus pääsen samaan paikkaan, jos sellainen paikka on olemassa.

Erosin viime vuonna kirkostakin, en halua kuulua sellaiseen mihin en usko.

Ei ole jumalaa eikä taivasta.

ja luotan Raamatun lupauksiin. Jeesus on Vapahtajani js kuollut minunkin puolestani, joten pääsen Taivaaseen ja tapaan siellä kaikki Jeesukseen uskoneet läheiseni. Tämä antaa elämälleni toivon, ilon, turvan ja tarkoituksen, mitä sitten tapahtuukin. Tästä saan myös voimaa elää Jumalan tahdon mukaista elämää.

Ei tällaista hienoa maailmaa, onnea, iloa ja myös suruja ole voinut tyhjästä tulla. Joku on tämän suunnitellut. Lisäksi uskon, että kuoleman jälkeen läheiset ihmiset kohtaavat jälleen.

Siitä mitä itelle käy en voi tietää. Elän parhaani mukaan ja lopun näkee sitten.

En usko mihinkään jumalaan, en kuulu kirkkoon eivätkä kuulu muukaan perheeni. Ihme satuja.



Toivon että kuolemani jälkeen tuhkani lannoittaa edes yhden kauniin kukan kukkimaan. Todellisuudessa taidan olla niin täynnä lisä- ja säilöntäaineita että viimeisetkin rehut kuolevat uurnani hajottua..

en tiedä onko moista.



len kovin iloinen jos tapaan Jumalan, tuon olennon josta niin monet puhuvat, jotkut jopa vouhkaavat.



Itse uskon, että tulen tuhkatuksi Suomen maaperään, tai tuulen vietäväksi.



Siksipä koitan jättää itsestäni muiston geenieni muodossa ja tehdä jälkeläisilleni elämän paremmaksi kuin mitä se oli syntyessäni. Näin toteutan uskoakseni parhaiten myös sen Jumalaksi kutsutun olennon toiveita, jos sillä nyt mitään merkitystä on jollekin.



Itseasiassa jo odotan tuhkaustani, sillä silloin tiedän tehneeni oman osani parhaan kykyni mukaan.

Uskossa on kyse nimenomaan uskosta ja luottamuksesta, ei varmasta tiedosta. Mielestäni on jännä kuinka nykyään tarvitsee esittää paljon todisteita jos kertoo uskovansa. Eihän uskoa voi todistaa eikä tarvitsekaan. Usko Jumalaan on tapa käsittää maailma, näkökulma todellisuuteen. Eihän taidetta tai musiikkiakaan tarvitse osoittaa todeksi, miksi siis uskon kohdetta.



Uskon siis Jumalaan ja pääseväni taivaaseen. Varma en ole. Jos kuolemani jälkeen huomaisin olleeni väärässä, olisin saanut elää koko elämäni rakkaudessa ja lohdutuksessa.

en usko jumaliin.



paljon on eri uskontoja, mikä niistä sitten olisi ns.oikea? Mistä sen tietää? Miten ihminen voi uskoa niin vahvasti? Tietty jos tähän on "kasvatettu". Näyttöähän ei oo ollut?



Jos mulle oltais pienestä asti sanottu, että "piipelipoopeli" oli jumala yms. niin kait sitä pitäs oikeena...



Käytän mieluummin aikani miettimällä tätä elämää, enkä sitä mitä sitten kun kuolen.



Lohtua joku varmaan saa uskostaan, mutta niin saisi muustakin.



kukaan ei varmaan ymmärrä pointtia ja tulee kiukkuisia kommentteja. Mut tää nyt on vaan yhden kuolevaisen mielipide, pitäköön jokainen omansa.

Olen itse oma jumalani - ja saatanani. Elämäni koostuu omista valinnoistani.

kaikkien mielipiteet on jollain tavalla ymmärrettäviä. Uskohan aukeaa sisältäpäin eli on ulkopuoliselle "hulluutta". Itse olen kristitty, uskon Jumalaan ja Jeesukseen vapahtajanani. Minäkin keskityn tähän elämään, nautin, rakastan, palvelen muita, en siis kurkota vielä tuonpuoleiseen. Mutta kyllä lohduttaa uskoa, että elämälläni on merkitys ja tarkoitus ja jonain päivänä toivon näkeväni kaikki rakkaani uudelleen. Myös minulla on epäuskon hetkiä, mutta silloin kantaa kirkon ja seurakunnan yhteinen usko=)

... on ollut polveilevaa, sivuhyppyjä ottavaa, nuoruuden mustavalkoisuutta ja ehdottomuutta, kyseenalaistavaa, kiukuttelevaa, kipuilevaa, lohdutonta ikävää ja syvää sylikokemusta.



En ole päässyt Jumalastani irti, enkä haluaisikaan. Minulle Jumala on olemassaolon perimmäinen vastaus. Uskon kun en muutakaan voi.



Taivaasta... Muuttuisiko jokin elämässäni, jos taivasta ei olisikaan? Katuisinko, että olen uskonut olemattomaan? Ei. Minulle taivas ainostaan jumalallisen toivon ja lohdun lähde, ei moralistisen elämän piiskuri. Toivon pääseväni taivaaseen.

Toivoisin, että tästä ketjusta voisi tulla poikkeus kaikkien uskontokiistaketjujen joukossa.

Eikä alkaisi iänikuinen nälviminen toisten ajattelua kohtaan.

Minusta sinun "pointeijasi" ei ainakaan ole vaikea ymmärtää. Olen joskus ajatellut samalla tavoin kuin sinä.

no minä en usko jumaliin. paljon on eri uskontoja, mikä niistä sitten olisi ns.oikea? Mistä sen tietää? Miten ihminen voi uskoa niin vahvasti? Tietty jos tähän on "kasvatettu". Näyttöähän ei oo ollut? Jos mulle oltais pienestä asti sanottu, että "piipelipoopeli" oli jumala yms. niin kait sitä pitäs oikeena... Käytän mieluummin aikani miettimällä tätä elämää, enkä sitä mitä sitten kun kuolen. Lohtua joku varmaan saa uskostaan, mutta niin saisi muustakin. kukaan ei varmaan ymmärrä pointtia ja tulee kiukkuisia kommentteja. Mut tää nyt on vaan yhden kuolevaisen mielipide, pitäköön jokainen omansa.