Jäänkö jostain erityisestä paitsi kun mulla ei ole tytärtä, vain pelkkiä poikia?

Nyt vastaan että ole onnellinen kun sulla ei ole tytärtä.



T: 8-vuotiaan pojan ja 14-vuotiaan teini-hirmu-tytön äiti. Rankkaa on! Pojat on niin helppoja.

Mulla kaksi tyttöä. Erittäin meneviä remuajia ( 3- ja 5-vuotiaita) , ei lainkaan mitään "tyttömäisiä" prinsessatyyppejä.

En usko, että tämä pikkulapsiaika ainakaan olisi sen kummempi, jos nuo olisikin poikia.

Mutta en kysy, enkä välitä muiden ajatuksista.

Ole tyytyväinen, että sinulla on kolme ihanaa ja TERVETTÄ lasta.

mutta kolmas lapsi haaveissa. En vaan tiedä uskallanko enää kolmatta hankkia kun jo toista odottaessa tuli nuo tyttö-kommentit. Sukulaiset patistaa sitä tyttöä HANKKIMAAN.. ja meidän lapset kun eivät ole mitenkään helposti tulleet. Todellakin haluaisin kolmannen lapsen ja mielellään pojan, mutta en tiedä uskallanko juuri noiden sukulaisten raakojen kommenttien takia.

Paitsi ehkä prinsessa leikeistä, jos niistäkään.

Meillä on 9v poika ja 4 v tyttö, ja ai että kun poika on helppo ja kiltti ja kaikkea sellasta. Tyttö taas syntymästään asti oikea jääräpää ja karjuja. (tässä vaiheessa kaikki tutut tunnistaa mut...) Ihan oikeasti molempia lapsia rakastan yli kaiken ja kummastakaan en luopuisi mutta vaikka se tuntuukin pahalta sanoa niin tyttöä ei tule ikävä jos hän olisi vaikka viikon poissa, mutta poikaa tulee!

Onhan se luonteestakin kiinni mutta tytöt, mitä niitä tässä olen seuraillut on melkein kaikki melkoisen rasittavia tapauksia...

mutta tytöt! No, voisin silti sanoa, että jäät paitsi, mutta eihän sitä sukupuolta valita voi. Mutta se on niin ihana, se tyttö! Niin erilainen, kun nuo 3 poikaa... Ihana, vaaleanpunainen, auttavainen, helppo, voi ostaa kivoja vaatteita, verhot ja matotkin muuta kuin pääkalloja/sinistä... Olen ikionnellinen, kun yksi neljästä on tyttö! Jos olisi poika, en tosin varmaan vaihtaisi, mutta näin on nyt hyvä.

Ihan kuten minä jään pojan äitiydestä paitsi. Emmeköhän ole kummatkin äärettömän onnellisia lapsistamme emmekä tunnista elämästämme puuttuvan mitään olennaista tai merkityksellistä.



Aivan uskomattoman pöljiä kommentteja olette saaneet kuulla. Vaikka olisi kymmenes samaa sukupuolta oleva lapsi, mitä surkuteltavaa siinä on - lapset ovat omia persooniaan ja varmasti aivan yhtä rakkaita, tärkeitä ja odotettuja vanhemmilleen. Ihan kuin hyvää ja rikasta elämää ei voisi elää ilman että saa "kaikkea mahdollista". Elämässä nyt rajautuu muutenkin hyvin paljon erilaisia mahdollisuuksia itsen ulottumattomiin ja elämänpiiriin kuulumattomiksi, vaikkapa ammatillisesti. Eihän monilla ole edes kuin yksi aviomieskään! Ajatella, sitä jää paitsi niin monta mieskandidaattia ja kokemusta...

Toki olisin varmasti onnellinen myös, jos olisi pelkkiä poikia tai pelkkiä tyttöjä. Mutta kyllä mulla ainakin on erilainen tunneside tyttöön ja poikaan. Kumpaakin rakastan aivan yhtä paljon, mutta eri lailla. On kiva katsella tytörtä ja miettiä, että minkälainen nainen hänestä tulee ja että minkälainen elämä hänellä on edessään. Sitä kun tietää itse paljon enemmän naisten elämästä ja niista ajatuksista ja mietteistä mitä jokainen varmasti joskus käy läpi. Poika on ja pysyy enemmän mysteerinä.



Ja joskus on kiva höpsöttää tyttöjen juttuja, vaikka en niin mistään vaaleanpunaisista ja hörhelöistä piittaakaan. Kyllä mä koen, että jostain jäisin paitsi, jos olisi vain toista sukupuolta. Mutta kun on vain sitä yhtä, niin silloin sitä ei tiedä, kun ei ole sitä itse kokenut. ELi varmasti ollaan yhtä onnellisia pelkkien tyttöjen, poikien tai "seka" perheiden äidit.

äiti-tytär-suhteesta. Onko sitten hyvä vai huonoa asia?

mutta niin jää kaikki muutkin, jostain muusta. ei kaikkea voi saada.

Mutta suhteeni heihin on ihan samanlainen. Emme "höpsöttele" tyttöjen juttuja sen kummemmin ja arki on ihan samanlaista molempien kanssa.



Poika on rajumpi leikeissään ja mätkii helpommin isosiskoaan. Sisko taas saa helpommin raivareita ja mökötyskohtauksia, joten molemmilla on omat hankalat puolensa. Kuten myös tietysti hyvät puolensakin.