musta tuntuu että olen ansassa
suhde miehen kanssa on kuollut. mutta en halua silti rikkoa perhettä lapsilta, joita meillä on 2.
joten elän tätä elämää ja olen tyytymätön. kuinka voisin olla taas tyytyväisempi? olisko hyviä ideoita?
mietin jo tämmöisiä
-ottaisin rakastajan
-saisin oman huoneen kodissamme, siellä olisi vain minun tavaroita, ehkä nukkuisinkin siellä (voitais asua miehen kanssa vähän kuin solussa)
-työvuorolistat lasten ja kodin hoidosta, sekä vapaailloista
-miehen kanssa viileän asiallinen suhde, ei enää tunteenpurkauksia, itkua eikä huutoa
Kommentit (17)
pahaa pelkään, että olen päätynyt "väärän" miehen kanssa yhteen. mutta ei sitä enää voi muuttaa, kun ollaan lapsiakin tehty. tai toki vois, mutta en halua.
ennemminkin haluaisin saada tästä elämästä mielekkäämpää. en oikein usko että tästä sellaista suhdetta tulee, mitä kaipaisin. mutta tuntuisi aivan liian suurelta epäonnistumiselta luovuttaa ja antaa periksi. ja nyt kun nämä ratkaisut koskee lapsiakin, ei vain parisuhdetta. toisaalta pelkään että tulen katkeraksi siitä mitä en koskaan saa, jos ja tod.näk kun jään tähän siltikin elämään.
ap
Oli joko "kunnon suhde" ja seksiä tai sitten ero. Luuletko, että mies suostuisi kämppisjärjestelyyn?
eikä todellakaa toimi. Lapset saavat ihan oudon kuvan avioliitosta. nyt yritän erota.
Arvaisin, että tuskin haluat elää elämääsi (ja parisuhdettasi) niin, että sulla on oma huone...
Joskus asiat lähtee omasta asenteesta paranemaan, "mitä minä haluan tehdä parantaakseni parisuhteemme". Ammattiapuakin asiaan on saatavilla, mutta sen hakeminen on myös halusta kiinni.
Toinen asia, että mitä sinä haluat niinä vapaa-iltoinasi tehdä? Mikä estää tekemästä niitä asioita nykytilanteessa?
Toivottavasti ap:n tilanne paranee!
Onko hän tyytyväinen tilanteeseen ja valmis jatkamaan elämää perheenä?
Uskonpa ettei koskaan voi saada kaikkea mitä haluaisi. Toisinaan vain ne epäkohdat parisuhteessa nousevat korostetusti esille, vaikka suhteessa olisi paljon hyvääkin. Yrittäkää herätellä suhteenne uudelleen henkiin!
näin ainakin sanoo. käytännössä emme silti saa suhdetta toimimaan.
sulla ei ole enää mitään perhettä, jota lapsiltasi rikkoisit.
suhde miehen kanssa on kuollut. mutta en halua silti rikkoa perhettä lapsilta, joita meillä on 2.
joten elän tätä elämää ja olen tyytymätön. kuinka voisin olla taas tyytyväisempi? olisko hyviä ideoita?
mietin jo tämmöisiä
-ottaisin rakastajan
-saisin oman huoneen kodissamme, siellä olisi vain minun tavaroita, ehkä nukkuisinkin siellä (voitais asua miehen kanssa vähän kuin solussa)
-työvuorolistat lasten ja kodin hoidosta, sekä vapaailloista
-miehen kanssa viileän asiallinen suhde, ei enää tunteenpurkauksia, itkua eikä huutoa
sanoisin, että ainut asia mikä meillä toimii on menoista sopiminen ja lasten hoito kutakuinkin tasapuolisesti. mies kyllä käy enemmän menoissaan, mutta minäkin pääsisin vastaavasti jos vain jaksaisin yhtä paljon mennä.
ja rahasta me ei riidellä.
sen sijaan puutteita on ilmapiirissä, keskusteluyhteydessä, seksielämässä, läheisyydessä muutenkin. kaikessa kahden ihmisen välisessä olemisessa. lapset ja perheen pyörittäminen sujuu suht ok, tietysti huono ilmapiiri hiukan siihenkin vaikuttaa.
ap
ap
voisivat toimia. Kivahan se olisi, että avioliitossa ollessa olisi koko ajan kauhean rakastunut jne, mutta jos niin ei käykään, miksi oikeastaan heti pitäisi erota? Miksi avioliitto ei voisi olla järjestely? Voihan sitä paitsi jonkin ajan "kämppiksenä olon" jälkeen tunteet herätä uudelleen.
Olisin voinut itse kirjoittaa tekstisi muutama kuukausi sitten - jos olisin tajunnut. Minulla oli hyvä mies, ulospäin ihan kivalta näyttävä suhde, mutta tuntui juuri tuolta kuin sinusta nyt. En tiedä kuinka kauan tilanne olisi voinut jatkua ja koska olisin tajunnut että kaikki on pielessä. Uskottelin nimittäin itselleni olevani onnellinen.
Mutta sitten tapasin erään ihmisen ja kaikki muuttui. Nyt olemme eroamassa, kolmiodraama on kamalaa ja pahinta ehkä kuitenkin itselleni: olen ristiriitojen repimä, koen syyllisyyttä ja olen pahoillani lasteni ja mieheni puolesta. Suhteemme ansaitsisi paremman lopun. Jos työtä olisi tehty ajoissa, olisimme ehkä voineet pelastaa tilanteen.
Toisaalta minäkin ajattelen, että valitsin itselleni ehkä vääränlaisen miehen. Taustalla on elänyt koko ajan unelma ihmisestä, jonka kanssa olisimme enemmän samalla aaltopituudella. Nyt kun sellainen tuli vastaan, kaikki tuhoutuu. Ap, emotionaalinen tyhjiö täyttyy aina jollakin. Mieti siis, voisitteko todella korjata tilannetta ajoissa. Jos ette, et varmaankaan halua jatkaa kuolleessa liitossa - ei se ole lastenkaan paras.
sen vuoksi, että lapset ovat niin pieniä (3,5 vee ja 2 vee). Mies ei halua olla erossa lapsista ja itse ehdotti tätä järjestelyä, minä olisi voinut jo erotakin. Suhde on vapaa, molemmat käyvät ulkona omien ystäviensä kanssa ja harrastavat. Toinen hoitaa sillä aikaa lapsia. yhdessä koko "perhe" käymme esim.uimassa, puistossa, kaupassa jne. Raha-asiat on hoidettu niin, että molemmilla on omat tilit ja lisäksi on yhteinenbtili, jonne molemmat laittavat joka kuukausi saman rahasumman. yhteiseltä tililtä maksetaan asuntolaina, ruoat, vakuutukset ja lasten kulut tms.Olemme molemmat töissä.
En tiedä, kuinka kauan jatkamme näin. Ainakin vuoden vielä, koska lapset ovat noin pieniä. Sen jälkeen eroamme ja tarkoitus olisi muuttaa asumaan samalle asuinalueelle, lapset minun luokseni. En tiedä, miten tapaamisasiat järjestetään. Enkä tiedä, miten tämä vaikuttaa lapsiin, millaisen kuvan he saavat parisuhteesta. Aika huonon varmaan. Mutta näin me nyt elämme, koska en raaski erottaa lapsia isästään ja toisinpäin ja arjen järjestäminen (esim.päiväkotiin kuljetukset) on helpompi järjestää, kun asumme yhdessä. Voin myös harrastaa iltaisin lasten mentyä nukkumaan, koska isä on silloin kotona, muuten tämäkin jäisi elämästäni pois.
Kyllä tämä toimii, mutta en jaksaisi enää paria vuotta kauempaa. Näin on nyt eletty jo vuosi. Ja kyllä, toivon löytäväni uuden miehen itselleni joskus tulevaisuudessa.
ei ole se että vanhemmat jää kuolleeseen suhteeseen. Päinvastoin, helvetillinen syyllisyys lapsilla siinä vaiheessa kun tajuavat (ja vielä mahdollisesti kuulevatkin suoraan sanottuna), että vanhemmat on "uhranneet" oman elämänsä heidän takiaan. Ei anna oikeanlaista kuvaa aikuisen elämästä ja parisuhteesta sekään. Selkeä ero ja oman elämänsä uudestaan rakentavat, elämäänsä tyytyväiset aikuiset on lapsenkin kannalta paras vaihtoehto jos kerran suhteessa ei ole korjaamisen mahdollisuutta.
perheneuvolaankin voitte mennä ap
tai alat elämään omaa elämääsi miehen rinnalla, kuten olet jo suunnitellut, moni tekee niin -
esim,. narsisten vaimot elävät omaa elämää miehen rinnalla- elleivät eroa...
kun mies ei tue - niin mies ei tue
Se varmasti selkeyttäisi ajatuksia ja auttaisi päättämään että mikä on hyvä ratkaisu. Ulkopuolisen asiantuntijan näkemys kuitenkin yleensä aina avartaa omaakin näkemystä. Kun teillä nuo ongelmat ovat nimenomaan parisuhteessa, kommunikoinnissa ja seksissä, niin se on noiden parisuhdeneuvojien ja -ammattilaisten ominta alaa.
Kirkolla on perheasiain neuvottelukeskuksia, joissa on ammattiapua perheille. Eli ei mitään uskonnollista, vaan se on kirkon tuki perheille. Joillain paikkakunnilla tuonne voi olla tosi hyvin aikoja.
sain niistä ajattelemisen aihetta.
periaatteessa parisuhdeterapiaakin voisi kokeilla, ainakin ennen kuin kokonaan luovuttaisi.
mutta toisaalta en tiedä riittävätkö rahkeeni siihen enää, sillä sairastan masennusta jonka tiimoilta käyn yksilöterapiassa, en tiedä olisiko liikaa siihen päälle vielä toinen terapia. omassa terapiassani olen suhdetta jonkin verran sivunnutkin, mutta onhan se tietysti eri kun ei mies ole mukana tuomassa omaa näkökulmaansa.
ap