Lue keskustelun säännöt.
6-vuotiaan sielunelämä?
02.07.2009 |
Sinänsä ihanaa, kun 6-vuotiaan tytön kanssa ei enää tarvii ihan joka asiasta vääntää, mutta murheet ne on silti. Varmaan joku kausi?
Tyttö on oikee herkkis. Välillä itkee ja parkuu pienimmästäkin ja suuria krokotiilinkyyneleitä poskillaan nyyhkyttää, että KUKAAN ei tykkää hänestä, äitikään ei enää välitä ja iskä inhoaa häntä. IHan puskista saattaa yhtäkkiä alkaa vaan puhua, että "mä tiedän että te ette enää rakasta mua, kun aina huudatte mulle!" (Paitsi ettei edes huudeta, ihan tavallinen komentaminen riittää -> sekin on huutamista)
Toisaalta on niin raivostuttavan "kiero", ettei tosikaan. Kiusaa välillä tahallaan pikkuveljeään (3v), joka tietenkin vetää porot nokkaan jo ihan ilman kiusaamistakin ja sit tyttö kiljuu suureen ääneen, etten mä tehnyt yhtään mitään. Te ette enää rakasta mua, kun syytätte mua vaan kaikesta, buhuuuuu! Ja sitten valehtelee. Ihan suoraan päin naamaa, kirkkain silmin. Esimerkiksi yks päivä saivat pillimehut. Pikkuveli jätti omansa vähäks aikaa pöydälle ja tyttö joi omansa. Mieli ilmeisesti teki lisää, kun kävi vähin äänin vaihtamassa mehut (satuin näkemään vain sen, kun tytön mehu loppui) ja kun pikkuvlei tuli takaisin, joutui velipoika toteamaan vain, että mehupurkki oli tyhjä. Tyttö imeskeli muina miehinä pillimehua vieressä. Kivenkovaan väitti, että mehu oli hänen ja veli oli jo omansa juonut. Tai sitten kertoo vaikkapa, että uimakoulussa melkein putosi isoon altaaseen. Hetken päästä oikeastaan jo putosi siihen altaaseen. Kun sitten asiasta huomautetaan, niin oikeastaan se oli se yks poika joka putosi - tai siis meinas pudota... Siis pieniä juttuja, mutta valehtelua kuitenkin. Välillä on tosi vaikeaa erottaa milloin puhuu ihan puuta heinää ja milloin totta. Ja sitten tulee iso poru kun kukaan ei usko häntä. Ei auta, vaikka kuinka selittäisin mistä moinen johtuu (ei tunnu tajuavan, että sillä vois olla joku yhteys, jos puhui höpöjänsä viime viikolla niin sitten helposti luullaan, että puhuu höpöjään tälläkin viikolla... vrt. tarinan paimen ja susi...)
Onko muilla samanlaista? Miten ihmeessä näihin pitäisi suhtautua?
Kommentit (10)
Tai oikeastaan valehtelee.
Päiväkodin varhaiskeskustelussa lastentarhanopettaja otti asian puheeksi ja sanoo, että oikein sääliksi käy kun tyttö puhuu omiaan. Kysyin, että onko tämä yleistäkin muiden lasten kohdalla. Ope katsoi minua ja sanoi, että aika harvinaista.
Minä mietin, että ensi syksynä kun menee eskariin taitaa tyttö munata itsensä kun kukaan ei usko hänen juttujaan. Älykäs likka, mutta jotain hänksää hänellä taitaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai oikeastaan valehtelee.
Päiväkodin varhaiskeskustelussa lastentarhanopettaja otti asian puheeksi ja sanoo, että oikein sääliksi käy kun tyttö puhuu omiaan. Kysyin, että onko tämä yleistäkin muiden lasten kohdalla. Ope katsoi minua ja sanoi, että aika harvinaista.
Minä mietin, että ensi syksynä kun menee eskariin taitaa tyttö munata itsensä kun kukaan ei usko hänen juttujaan. Älykäs likka, mutta jotain hänksää hänellä taitaa olla.
ja höpöttelee joskus omiaan, eikä mikään poikkeava ole. Samanlaisia satusetiä siellä tarhassa on muitakin, älä ole huolissasi! Aika ajattelematon oli tarhanope, jos noin on kommentoinut.
menon yhteydessä keskustelua siitä, rakastaako äiti vai ei. Minulla on tapana sanoa lapselle, kun peittelen häntä nukkumaan, että "hyvää yötä, äiti rakastaa sua", ja tällä viikolla eräänä iltana sain vastauksen, että "ethän rakasta, kun sä oot AINA vihainen mulle"... Oltiin samana iltana aiemmin käyty keskustelua siitä, saako ilman lupaa lähteä ennalta sovitun "reviirin" ulkopuolelle (lapsi saa siis vapaasti liikkua kavereiden pihoilla ja rauhallisen okt-alueemme sisällä, mutta kauemmaksi ei saa lähteä ilman lupaa), kun oli "karannut" parin kaverin kanssa metsäretkelle ja ehdin jo hieman huolestua, kun kotiintuloaika oli jo mennyt. Olin toki vihainen lapselle, mutta tiukkasävyisen keskustelun jälkeen haliteltiin, ja selitin, että olin vihainen, koska olin huolissani, joten mitään kohtuutonta raivoa en mielestäni lapseeni kohdistanut. Hän nyt sitten ilmeisesti kuitenkin koki asian eri tavalla, kun niin sydänjuuriaan myöten loukkaantui...
just noin, että "Mä tiedän, että te ette tykkää musta, byääääää".
Jotenkin olen ajatellut, että ollaan oltu liiankin tiukkoja. Taitaa kuitenkin kuulua ikävaiheseen vain.
Meilläkin 6-vuotias, joka usein ottaa komentamisen just noin, että "Mä tiedän, että te ette tykkää musta, byääääää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että äiti ei tykkää musta, vain pikkuveljestä..ja äiti AINA vihanen ja AINA komentaa, kiva kuulla että muitakin samanlaisia ja kuuluu ikään :)
Ja aika samanlaisia on tutut lapsetkin olleet tuon ikäisenä. On aivan varmasti ikävaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäselle ois tärkeä muistaa sanoa että _häntä_ rakastetaan ja hän on tärkeä vaikka tekeekin joskus väärin. Kaikki on tuon ikäselle niin kokonaisvaltaista ja kirjaimellista, ettei itse osaa erottaa sitä, mikä koskee häntä itseään ja mikä taas hänen tekojaan tai sanomisiaan. Vaikka silti tulee niitä "kukaan ei rakasta mua"-rakkareita, niin tuosta asiasta silti lasta muistuttelisin aina kun tilanteita tulee.
Nuorempi sen sijaan saattaa puhua tysin puuta heinää ja haraastaa muutenkinpaljon tuota samaa kuinb ap:n tyttö, eli kertoo toisille lapsille tapahtuneet jutut ominaan ym.
Veikkaan, että ainakin meillä voisi olla kyseessä heikkoa itsetuntoa ja pätemisen tarvetta, koska isosisko on aina kieltämässä ja komentamassa nuorempaa (?)
Persoonallisuuden ja tunne-elämän kehitys
6 vuoden ikää on kutsuttu mm. kuningasvuodeksi: esikouluikä on kuin varhaislapsuuden kruunaus. Ikään liittyy samantyyppinen itsenäistymisvaihe kuin 2–3-vuotiailla. Joillakin 6-vuotiailla itsenäistymisvaihe menee ohi ilman suurempia kuohuja. Joissakin 6-vuotiaiden kodeissa taas elää vaihtelevan pitkän ajan tunnemyrskyissä kamppaileva ”pieni murrosikäinen”.
6-vuotias on valloittavassa iässä. Hän on mainiota keskusteluseuraa. 6-vuotiaan käytös on aiempaa joustavampaa ja ennakkoluulottomampaa, hän voi esim. maistella rohkeasti uusia ruokia.
Itsenäistymisvaiheet ajoittuvat useilla lapsilla selkeimmin 2–3 vuoden ja 6 vuoden ikään sekä esimurros- ja murrosikään. Vaiheet ovat usein vanhempien näkökulmasta koettelevia ja lapsellekin haastavia. Ne ovat kuitenkin tärkeitä kehitysvaiheita, jotta lapsi voi kasvaa itsenäiseksi minäkseen ja löytää paikkansa maailmasta. Tämä vaatii eri ikävaiheissa erilaista irtautumista vanhemmista – ja samalla vanhempien läheisyyttä, hyväksyntää ja turvaa. Kunkin itsenäistymisvaiheen läpi käytyään lapsi on kehityksessään askelta kypsempi ja varmempi.
MLL:n sivuilla tuo jatkuu vielä, kannattaa käydä lukemassa, ainakin meillä pitää paikkansa. Lapsesi ei todellakaan ole yksinkertainen, kuten joku väitti!!